Scroll Top

Liiga ranking 2016-2017 – Kuka voittaa runkosarjan?

Nyt on Geen liiga-ennakossa tultu siihen vaiheeseen, että jäljellä on enää top kuuden esittely. Mitään suuria yllätyksiä ei tämänkään kauden runkosarja tule tarjoamaan ja kärki kuusikko on hyvin pitkälti samassa formussa kuin viime kaudella. Suurimmat suosikit runkosarjan voittajaksi ovat HIFK, Jyp ja Tappara.

Sijalla 6. SaiPa

Lappeenrannan ylpeys SaiPa lähtee kauteen tutusta tilanteesta pelaajisto on muuttunut paljon ja erityisesti ulkomaalaisosasto on mennyt jälleen uusiksi. Pelaajien ohella myös valmennus meni uusiksi, kun hyvää työtä seurassa tehnyt Pekka Tirkkonen suuntasi Sveitsiin ja tilalle hyppäsi monivuotinen kakkosvalmentaja Ari Santanen. Santanen onkin saanut joukkueen hyvää iskuun jo ennen kautta viemällä SaiPa:n  CHL:ssä voitosta voittoon ja sitä kautta jatkopeleihin. Vaikka moni media veikkasi joukkueelle vaikeaa kautta ja jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle näkee Gee asian aivan toisin.

Joukkue hankki hyviä vahvistuksia kesällä, kun Lauri Taipalus, Curtis Hamilton ja John McFarland tekivät sopimuksen SaiPan kanssa. Tämän kolmikon lisäksi joukkue hankki paluumuuttaja Tero Koskirannan Sportista. Kautta edeltävissä CHL-otteluissa onkin saatu hyviä näytteitä siitä, että nämä hankinnat tulevat olemaan vahvistuksia eikä täyte miehiä. Erityisesti John McFarland on esittänyt huikeita otteita syksyn CHL-otteluissa ja mies onkin latonut kiekkoa reppuun kovalla prosentilla. Puolustus ja maalivahtipeli tulevat olemaan joukkueen suurin vahvuus ja mikäli nämä osa-alueet ovat kunnossa vanhaan malliin on SaiPa jälleen kuuden joukossa.

Embed from Getty Images

Joukkueen nosto John McFarland

24-vuotias kanadalaishyökkääjä John McFarland pelaa ensimmäistä kauttaan Euroopassa. Mies on väläytellyt osaamistaan syksyn CHL-otteluissa ja näyttänyt samalla, että miehen panoksesta ei ainakaan menestys ole kiinni. McFarlandin nimi kannattaa painaa isolla kirjaimilla, kun mietitte pistepörssin mahdollista voittajaa.

 

Sijalla 5. TPS

Turun Palloseura palasi viime kaudella takaisin menestyksen pariin, kun joukkue ylsi pudotuspeleihin monen todella heikon kauden jälkeen. Vaikka joukkueen matka tyssäsi puolivälieriin voi viime kautta silti pitää onnistuneena. TPS sai pidettyä tärkeät avainpelaajat Tomi Kallion ja Eric Perrinin Turussa, joten kärki osaamista joukkueessa riittää. TPS teki kesällä maltillisia hankintoja, koska joukkueen runko pysyi hyvin kasassa viime kaudesta. Puolustukseen hankittiin kokenut Ilkka Heikkinen ja hyökkäykseen tuli ruotsalainen Erik Thorell. Molemmille pelaajille on isoa roolia luvassa ja erityisesti Heikkisen panos puolustuksessa tulee olemaan todella iso.

Turkulaisten materiaali on tälläkin kaudella kapea eikä loukkaantumisiin kauden aikana juurikaan ole varaa. Mikäli kärkipelaajat vain onnistuvat viime kauden tyyliin tulee TPS olemaan todella korkealla sarjassa. Maalivahtipeli voi olla pieni kysymysmerkki, mutta lähtökohtaisesti TPS tulee taistelemaan sijoista 3-6 runkosarjassa.

Embed from Getty Images

Joukkue nosto Ilkka Heikkinen

Kokenut Ilkka Heikkinen palasi täksi kaudeksi Suomeen monen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen. Miehelle onkin isoa roolia tarjolla joukkueen puolustuksessa ja varsinkin Heikkisen kiekollista pelaamista TPS tulee tarvitsemaan. Miehen kesää häiritsi pieni loukkaantuminen, joten kauden alussa mies tuskin on ihan sata prosenttisessa kunnossa. Joka tapauksessa kokenut pelimies tulee Henrik Tallinderin ohella kannattelemaan turkulais joukkuetta.

 

Sijalla 4. Kärpät

Oulussa alkaa täysin uusi projekti, kun menestys valmentaja Lauri Marjamäki vaihtui kokeneeseen Kai Suikkaseen. Menestystä pitäisi tulla tälläkin kaudella, mutta ihan helppoa se ei tule olemaan. Peräti 18 pelaajaa lähti viime kauden joukkueesta eikä tilalle ole saatu aivan saman tason pelaajia. Puolustusta vahvistettiin kokeneella Ilkka Mikkolalla ja Shaun Heshkalla. Heshkan onkin paljon vastuussa joukkueen puolustuksessa ja miehen panosta tarvitaan myös ylivoimalla. Hyökkäykseen joukkue hankki Toni Kähkösen ja Mikko Lehtosen SHL:stä. Varsinkin Lehtosen palaamista on mielenkiintoista seurata sillä miehellä on pari heikompaa kautta alla ja nyt pitäisi tulla tulosta Oulussa heti kauden alusta lähtien. Joukkueen hyökkäys kokonaisuudessaan ei ole yhtä vahva mitä viime kaudella, mutta onneksi tulos ratkaistaan kentällä eikä nimilistan perusteella. Kärpälle on kuitenkin niin hyvä materiaali käytössä, että suora pudotuspelipaikka on minimi tavoite runkosarjassa.

Embed from Getty Images

Joukkue nosto Mikko Lehtonen

Mikko Lehtonen tekee pitkästä aikaa paluun liiga jäille. Mies on pelasi viime vuodet Ruotsissa hyvällä menestyksellä vaikkakin viime kausi oli pisteiden valossa suuri pettymys. Oulussa kuitenkin tiedetään miehen potentiaali ja Lehtosella onkin mahdollisuus nousta taistelemaan, jopa pistepörssin kärkisijoista.

 

Sijalla 3. Tappara

Tappara voitti viime kaudella vihdoin ja viimein mestaruuden. Mielenkiintoista nähdä on joukkueella mestaruus krapulaa, kun kausi alkaa perjantaina. Joukkue menetti hyökkäyksestä tärkeät avainpelaajat Kristian Kuuselan ja Patrik Laineen. Tilalle hankittiin Teemu Nurmi ja Martin Röymark. Ainakin paperille joukkueen hyökkäys on viime kautta heikompi, joten pisteiden tekeminen pitää jakautua laajemmalla rintamalle mikäli Tappara mielii menestyä. Puolustus tulee olemaan joukkueen suurin vahvuus. Tappara sai hankittua alakertaan hyviä täsmä vahvistuksia, kun Otso Rantakari ja Valtteri Kemiläinen liittyivät joukkueeseen. Lisäksi puolustukseen tuli kokenut Tapio Sammalkangas Ässistä. Joukkueella onkin nyt puolustuksessa enemmän kiekollista taitoa verrattuna viime kauden joukkueeseen. Tapparan materiaali on kuitenkin riittävän hyvä verrattuna vastustajiin, joten paikka top kolmessa pitäisi irrota.

Embed from Getty Images

Joukkue nosto Otso Rantakari

Otso Rantakari valittiin toissa kaudella vuoden tulokkaaksi. Viime kausi oli hankalampi konkurssi kypsässä Bluesissa ja mies pelasikin loppukauden Ruotsissa. Rantakari on todella hyvä kiekollinen puolustaja ja Tappara tulee hyötymään tästä varsinkin ylivoimalla. Rantakari voikin olla kauden päätteeksi todella korkealla puolustajien pistepörssissä.

 

Sijalla 2. Jyp

Jyp pelasi viime kaudella todella vahvasti vaikka joukkue jäikin mitalien ulkopuolelle. Joukkue on muuttunut paljon viime kaudesta ja erityisesti hyökkäys on kokenut muutoksia. Jyp sai tälle kaudella tärkeät paluumuuttajat takaisin, kun Ossi Louhivaara ja Juha-Pekka Hytönen palasivat Jyväskylään. Tämä kaksikko tuleekin olemaan isossa roolissa tulevan kauden joukkueessa. Puolustus on säilynyt hyvin kasassa  vaikka Valtteri Kemiläinen suuntasi Tapparaan kauden päätteeksi. Kokonaisuudessa Jyp näyttää viime kautta vahvemmalta ja se voikin keväällä taistella, jopa mestaruudesta.Jyp tulee tuskin tarjoamaan mitään yllättävää vaan se puskee tutulla tyylillään eteenpäin ja tämä tuleekin riittämään jo runkosarjassa äärettömän korkealle.

Embed from Getty Images

Joukkue nosto Ossi Louhivaara

Ossi Louhivaara pelasi kaksi viime kautta Sveitsissä ja tekee nyt paluun takaisin Keski-Suomeen. Miehestä on kuoriutunut viime kausina kova maalintekijä ja viime kaudellakin Louhivaara paukutti 12 maalia Lausannen paidassa. Jatkuuko sama meno myös liigassa sen tuleva kausi tulee näyttämään.

 

Sijalla 1. HIFK

HIFK lähtee kauteen jälleen suurimpana mestari suosikkina. Kun katsoo pelkästään joukkueen nimilistaa ei suosikin asemaan voi pitää kovinkaan yllättävänä.  Vaikka joukkue menetti paljon pelaajia on sen runko kuitenkin pysynyt hyvin kasassa. HIFK vahvistui kesän aikana kovilla pelaajilla. Hyökkäykseen joukkue hankki Juha-Matti Aaltosen ja Lennart Petrellin, puolustukseen tuli Teemu Eronen ja Saku Salmela ja maalivahti osastolle hankittiin kokenut Niklas Bäckström. Runkosarjan voitto tuolla materiaalilla ei olisi kovinkaan suuri yllätys, mutta joukkueen tavoitteena on silti vain ja ainoastaan mestaruus.

Embed from Getty Images

Joukkue nosto Juha-Matti Aaltonen

Juha-Matti Aaltonen tekee paluun liiga jäille kahden KHL:ssä vietetyn kauden jälkeen. Mies on kallis palkkaisin pelaaja liigassa eikä suotta. Aaltonen on todella kovan tason pelimies nyky liigaan ja se tullaan myös näkemään tulevan kauden aikana. Miehen taidot varsinkin ylivoimalla ovat kovaa luokkaa ja tehoja pitäisi tulla kovalla prosentilla. Pienenä vaarana Aaltosen kohdalla on se, että jos miehellä ei jonain ilta pelaaminen nappaa se tulee näkymään välittömästi tulostaululla.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.