Vuoden viimeisiä päiviä viedään ja perjantaina pelataan liigan puolella vuoden viimeinen liiga-kierros. Turussa kohtaavat kotijoukkue TPS ja vierailija SaiPa. Joukkueet löytyvät sarjataulukosta varsin eri päistä, kun TPS on sarjassa sijalla kolme ja SaiPa puolestaan sijalla neljätoista. Joukkueet ovat kuluvalla kaudella kohdanneet kahdesti ja voitot noissa otteluissa menivät tasan yksi-yksi.
Ennakkoasetelmat
TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin on tehnyt hyvää jälkeä Turussa ja palauttanut Palloseuran takaisin kärkikahinoihin. Tiistaina joukkue kärsi kotitappion HPK:lle, mutta muuten TPS on pelannut todella vahvaa kiekkoa viime kuukaudet.
TPS on pelannut tällä kaudella vahvaa puolustuspeliä ja tämä onkin ollut voittavan jääkiekon avain. Ennen perjantain kierrosta joukkue on päästänyt sarjassa toiseksi vähiten maaleja karvan yli kaksi per ottelu. Puolustuksesta esiin pitää nostaa nuori Elmeri Eronen, joka on pelannut vahvan kauden kokeneen Henrik Tallinderin vierellä. Erosen +/- tilasto on koko TPS -pakiston paras plus neljätoista.
SaiPa lähtee perjantai-iltaan keskiviikon Ilves voitto alla. Joukkueen kausi on kokonaisuudessaan ollut varsin vaikea ja erityisesti heikko hyökkäyspelaaminen on pistänyt silmään. Avauspelaaminen ja keskialueen ylittäminen on tuottanut joukkueelle välillä suurtakin tuskaa. Syötöt eivät tunnu osuvan millään lapaan ja tämä onkin näkynyt välillä helppoina kiekosta luopumisina.
Puolustus oli pitkään SaiPan suurin murheenkryyni, mutta viime aikoina tuo osa-alue on mennyt rutkasti eteenpäin. Tällä hetkellä tosin puolustuksesta puuttuvat kaksi avain pakkia, kun Brett Carson sekä Per Savilahti-Nagander ovat loukkaantuneena. Mielenkiintoista katsoa ketkä nousevat puolustuksessa vastuun kantajiksi. Ainakaan keskiviikon ottelussa kaksikon puuttuminen ei vielä näkynyt joukkueen pelaamisessa.
Arvio
TPS ei ole voittanut SaiPaa kotonaan yli kolmeen vuoteen. Tuosta tilastosta huolimatta kotijoukkue lähtee illan otteluun selvänä suosikkina. Materiaalissa TPS:llä on selvä etu ja tällä kaudelle hommatut isot nimet ovat myös onnistuneet kiitettävällä tavalla. Jos SaiPa vaan kestää kotijoukkueen alkurynnistyksen voi se tiiviillä viisikkopelillä taistella, jopa ottelun voitosta. TPS on kuitenkin ollut viime kuukaudet niin vahva, että muu kuin kotivoitto olisi pienimuotoinen ihme.