Scroll Top

Liiga – Katastrofaalinen SaiPa

SaiPa lähti kauteen rajusti uudistuneena ja joukkueen ympärillä oli paljon kysymysmerkkejä. Nyt kun vajaat kymmenen kierrosta on liiga-kautta takana näyttää kaikki uhkakuvat hankalasta kaudesta toteutuneen. SaiPa on kerännyt seitsemästä ottelusta seitsemän pistettä ja on sarjassa sijalla kolmetoista.

Embed from Getty Images

Puolustuksessa alisuorittajia

Suurin huolenaihe ei ole sarjasijoitus ja viisi tappiota vaan tapa, jolla joukkue on esiintynyt alkukaudesta. SaiPan pelaaminen on ottelusta toiseen ollut todella sekavaa ja joukkueelta tuntuu puuttuvan yhteinen pelitapa, jolla kiekkoa pitäisi pelata. Monet avainpelaajat erityisesti puolustuksesta ovat alisuorittaneet kauden alussa pahasti. Joukkue on päästänyt reilusti yli kolme maalia per ottelu, joten ei tarvitse ihmetellä miksi tappioita on kauden alussa tullut. Myös puolustajien pelin avaaminen on ollut todella heikkoa ja lisäksi omissa sattuu ottelusta toiseen todella luokattomia amatööritason virheitä mistä vastustaja on rokottanut kovalla prosentilla.

Ykkössentteri puuttuu

Puolustusta suurempi huolenaihe koskee hyökkäystä ja erityisesti ykkössentterin puuttumista. Tero Koskiranta hommattiin täksi kaudeksi saimaan rannoille tulosta tekeväksi hyökkääjäksi, mutta mies on ollut juuri niin huono kuin osattiin pelätä. Ykköskentän laiturit John McFarland ja Kim Strömberg menevät täysin hukkaan Koskirannan vierellä. Miehen heikko sentteri pelaaminen on näkynyt erityisesti ylivoimalla, kun mies ei ole pystynyt tarjoamaan laadukkaita syöttöjä muille ketjukavereille. Lisäksi Koskirannan selkä suoristuu aivan liikaa, kun pitäisi luistella omiin puolustamaan. Miehen +/- saldo on tällä hetkellä – 5 eli jatkunut siitä mitä se on koko uran tähän mennessä ollut.

Embed from Getty Images

Mitä jatkossa?

Kautta on pelattu vasta vajaat kymmenen kierrosta, joten suurta hätää ei vielä ole. Joka tapauksessa seurajohdon pitää äkkiä keksiä miten nykyinen tilanne korjataan. Vapaita pelaajia ei ole paljon tarjolla, mutta peliä tekevä ykkössentteri on pakko hankkia, jos joukkue mielii taistella pudotuspelipaikasta. Lisäksi joukkue tarvitsee alempiin ketjuihin vähän lisää niin sanottua hiekkapaperi osastoa. Sami Venäläisen ja Ville Hämäläisen lähteminen joukkueesta on näkynyt yllättävänkin rajusti alkukauden otteluissa. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki neljä ketjua ovat aivan liian hyökkääviä. Onneksi joukkue sai takaisin Valtteri Virkkusen, joka pystyy olemaan juuri sitä kaivattua santapaperi osastoa.

Innokkaimmat fanit ovat huutaneet netissä jo päävalmentaja Ari Santaselle potkuja, mutta sitä virhettä ei SaiPan pidä tehdä. Santasen potkuista tulisi vain lisäkuluja ja nekin rahat kannattaisi laittaa yhteen tai kahteen täsmä hankintaan. Nyt vaan malttia ja katsotaan sarjataulukkoa uudestaan, kun 20 ottelua on runkosarjaa takana.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.