Scroll Top

Liiga – HIFK saa vieraita Oulusta

Jääkiekon SM-liigassa pelataan keskiviikkona täysi seitsemän ottelun kierros. Kärkijoukkueista Tappara isännöi KooKoo:ta ja KalPa puolestaan kohtaa kotonaan Ilveksen. Kierroksen mielenkiintoisin ottelu pelataan Helsingissä, jossa kotijoukkue HIFK saa vastaansa viime vuosien dynastian eli Oulun Kärpät. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kolmesti ja HIFK on ottanut jokaisesta ottelusta voiton, joten oululaisilla riittää varmasti nälkää illan ottelussa.

Ennakkoasetelmat

HIFK lähtee keskiviikon kamppailuun kahden ottelun voittoputkessa. Voitoista huolimatta joukkueen otteita on viime aikoina leimannut epätasaisuus ja varsinkin kotikentällä joukkue on suorittanut tällä kaudella ala-arvoisesti.

HIFK materiaali on liigan eliittiä, mutta kentällä tämä ei ole kuitenkaan näkynyt. Erityisesti hyökkäyspelaamisen ja maalinteon kanssa joukkueella on ollut suuria vaikeuksia. Isolla rahalla hankittu Juhamatti Aaltonen on pystynyt pelaamaan vain ajoittain hyvää jääkiekkoa, mutta tasaisuus miehen otteista on vielä puuttunut.

Siinä missä HIFK:n hyökkäyspeli on tökkinyt on puolustus ja maalivahtipeli ollut todella hyvällä tasolla. Joukkue on päästänyt Liigassa toiseksi vähiten maaleja ja yksi iso tekijä on ollut maalivahti Kevin Lankinen. Lankinen pelaa todella hyvää kautta ja mies on ottamassa joukkueen ykkösmaalivahdin tonttia itselleen. Kevään ratkaisupelit sitten lopulta näyttävät kestääkö nuorukaisen pää, kun pelataan oikeesti isoista asioista.

Embed from Getty Images

Kärppien kausi on ollut todella vaikea ja joukkue on ollut käytännössä koko ajan sarjataulukon häntäpäässä. Viime aikoina on näkynyt kuitenkin merkkejä paremmasta ja joukkue on noussut sarjataulukossa sijalle yhdeksän. Jotain parantuneista otteista kertoo se, että Kärpät on ottanut viimeisestä kymmenestä ottelusta yhteensä 20 pistettä.

Kärppien hyökkäyspelaaminen on ollut koko kauden Mika Pyörälän varassa eikä tehoja muilta pelaajilta ole juuri löytynyt. Erityisesti tulosyksikköön hankittu Mikko Lehtonen on flopannut pahasti eikä hän ole pystynyt tekemään tasaisesti pisteitä niin kuin seurajohto ja valmennus on mieheltä odottanut. Viimeiseen yhdeksään otteluun Lehtonen on tehnyt vain kaksi syöttöpistettä, joten parannettavaa miehellä riittää. Onneksi Kärppien nuoriso osasto nostaa päätään ja edellisessä ottelussa Antti Kalapudas paukutti tehot 2+1 ja hyvin häntä säesti Saku Mäenalanen tehoin 0+2.

Embed from Getty Images

Kärpät tarvitsee keskiviikon ottelussa myös hyvää erikoistilannepelaamista. Joukkueen ylivoima on toiminu hyvin käytännössä koko kauden ja kun katsoo viimeaikaisia otteita on ylivoima ollut prosenttien valossa Liigan parasta. Sitä vastoin alivoiman kanssa riittää tekemistä ja sen pitääkin olla parempaa mitä viime aikoina on nähty. Edellisessä ottelussa joukkue päästi kolmesta alivoimasta kaksi maalia, joten alivoiman pitää parantua keskiviikon otteluun huomattavasti muuten voitosta on turha edes haaveilla.

Arvio

HIFK on voittanut kaikki kauden kolme kohtaamista ja ottanut yhdeksästä mahdollisesta pisteestä kahdeksan. Joukkue lähtee keskiviikon otteluun suosikkina, mutta Kärppien hyvät otteet viime otteluissa tasoittavat puntteja huomattavasti. Molemmilla joukkueilla on maalivahtipeli kunnossa, joten maalijuhlaa tuskin on luvassa. Gee veikkaa, että ottelussa haetaan voittajaa pitkän kaavan kautta, joten ristä vaan pitkäveto kupongeille.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.