Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään viimeinen kierros ennen joulutaukoa. Ohjelmassa on monta mielenkiintoista ottelua, mutta tässä ennakossa pureudutaan Lappeenrannassa pelattavaan SaiPan ja HIFK väliseen kamppailuun. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti ja voitot ovat tasan yksi-yksi.
Ennakkoasetelmat
SaiPan kausi on ollut tähän mennessä todella suuri pettymys ja joukkue majailee sarjan häntäpäässä. SaiPa on saalistanut kahdestatoista viime ottelustaan vain kaksi kolmeen pisteen voittoa.
Suurin murheenkryyni on ollut joukkueen erikoistilannepelaaminen, koska niin yli kuin alivoimapeli ovat sarjan alempaa keskikastia. Toisaalta on myös todettava, että joukkue on kärsinyt kauden aikana paljon loukkaantumisista eikä ehjiä viisikoita ole tuntunut löytyvän. Tämä on näkynyt erityisesti ylivoimapelin heikkona laatuna.
Vaikka SaiPan pelaaminen onkin tökkinyt pahasti pitää silti esiinnostaa yksi pelaaja nimittäin Matti Järvinen. Järvinen on suurelle yleisölle vielä varsin tuntematon pelaaja, mutta mies ollut SaiPan ehdotonta huippua jo usean kauden ajan. Tällä kaudella Järvinen on saanut pelaamiseen tasaisuutta mikä on näkynyt erityisesti hyökkäyspään tehoina.
HIFK lähtee tiistai-iltaan lauantainen Ilves tappio alla, mutta muuten joukkue on pelannut viime aikoina varsin vahvasti ja se on jäänyt kymmenessä viime ottelussa vain kerran ilman pisteitä. Puolustuspelaaminen on joukkueen ehdoton vahvuus ja HIFK onkin päästänyt sarjassa vähiten maaleja noin kaksi per ottelu. Puolustuksen ohella myös maalivahtipeli on ollut hyvää ja nuori Kevin Lankinen on esittänyt maalinsuulla vakuuttavia otteita.
Siinä missä alakerta on onnistunut ei hyökkäyksestä voi sanoa samaa. Hyökkäyspelaaminen on jo pitkään ollut hankalaa eikä tehoja ole tuntunut oikein tulevan. Joukkue on tehnyt maaleja noin kahden keskiarvolla eikä tuolla tilastolla tulla pitkässä juoksussa pärjäämään. Siihen nähden HIFK on suorittanut viime aikoina varsin mallikkaasti ja pystynyt ottamaan hyvin pisteitä vaikka maalinteko onkin ollut tuskaa.
Arvio
HIFK lähtee tiistain otteluun suosikkina, mutta SaiPan kotietu tasoittaa puntteja huomattavasti. Toki pitää muistaa, että kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet aina vierasvoittoon. Avausmaalin merkitys on todella iso varsinkin SaiPan kannalta. Mikäli HIFK pääsee ottelussa johtoon voi tämä karkaista SaiPan henkisen selkärangan hyvinkin nopeasti. Tämä huomioon ottaen niukkaa vierasvoittoa lapuille.