Jalkapallon EM-kisoissa pelattiin maanantaina vilkas ja mielenkiintoinen päivä. Ottelut olivat etukäteen kovaksi mainostettujen D ja E- lohkon otteluja. Espanja aloitti kisat niukalla voitolla kun taas länsinaapuri Ruotsi pelasi tasapelin. Ennakkoon pienenä kysymysmerkkinä kisoihin lähtenyt Italia aloitti vakuuttavasti 2-0 voitolla.
Espanja kukisti niukasti Tsekin
Espanja ja Tshekki kohtasivat päivän avausottelussa. Espanja piti palloa avaus puoliajalla ja syötteli totuttuun tapaan, mutta todelliset maalipaikat olivat harvassa. Espanjan parhaat paikat avaus puoliajalla tuli kärjessä ahertaneelle Alvaro Moratalle. Moratta pääsi muutaman kerran tekopaikkaan, mutta maalit jäivät puuttumaan. Tshekillä ei juuri paikkoja ollut vaan joukkue keskittyi puolustamiseen. Tshekki sai toisen puoliajan alussa hyvän paikan kun Ladislav Krejci keskitti vapaapotkun maalille ja Roman Hubnik pääsi jalkoineen ohjaamaan, mutta De Gea nappasi löysän pallon alakulmasta. Tshekki sai myös yhden vaarallisen kulmapotkun, jonka Cesc Fabregas pelasti maaliviivalta. Espanja sai ottelun loppua kohden yhä enemmän painetta Tshekin maalille ja se tuotti myös tulosta kun 86 minuuttia oli pelattu. Andres Iniesta keskitti boksiin, jossa ylös noussut toppari Gerard Pique oli päineen välissä. Mies puski pallon verkon perukoille ja Espanja siirtyi helpottavaan 1-0 johtoon. Johto kesti loppuun saakka ja Espanja otti helpottavan 1-0 voiton. Seuraavalla kierroksella Espanja kohtaa Turkin ja Tshekki puolestaan Kroatian.
Ruotsi aloitti kisat tasapelillä
E-lohkon ottelussa kohtasivat Irlanti ja Zlatanin tähdittämä Ruotsi. Irlanti tuli otteluun todella pirteästi ja oli avaus puoliajalla selvästi parempi joukkue luoden monta hyvää maalipaikkaa. Irlannin Jeff Hendricks pääsi kahteen otteeseen laukomaan vaarallisesti. Ensiksi miehen vedon torjui Ruotsin maalivahti Andreas Isaksson ja tämän jälkeen mies tykitti reilusta 20 metristä, mutta ylärima pelasti Ruotsin takaisku maalilta. Heti toisen puoliajan alussa Irlanti kuitenki iski. Laitapuolustaja Seamus Coleman eteni hyvin laidalta boksiin ja syötti takaviistoon, josta Wesley Hoolahan tykitti puolivollyllä takakulmaan ja Irlanti 1-0 johtoon kun 47 minuuttia oli pelattu. Takaiskumaali toi Ruotsille lisää virtaa ja se loikin hyviä tilanteita Irlannin maalille. Palkinto tuli kun toista puoliaikaa oli pelattu vajaat puoli tuntia. Pallo pelattiin boksin sisällä Zlatan Ibrahimovicille, joka keskitti maalin edustalle ja Irlannin Ciaran Clark puski pallon omaan maaliin ja peli tasoittui 1-1. Irlanti sai heti Ruotsin tasoituksen jälkeen tekopaikan , mutta Isaksson peitti hyvin Hendricksin maalinteko yrityksen. Viimeinen vartti ei juuri maalipaikkoja tarjonnut ja pisteet jaettiin 1-1 tuloksella. Vaikka ottelu päättyi tasan niin Irlanti jätti iloisen kuvan itsestään. Irlanti kohtaa seuraavaksi Belgian ja Ruotsilla on vastassa Italia.
Italia aloitti vakuuttavasti
Myöhäisillan herkkupalana oli Belgian ja Italian välinen kohtaaminen. Italian pelisuunnitelma toimi avaus puoliajalla loistavasti ja joukkue löi Belgian täysin aseista. Italia puolusti todella hyvin eikä Belgialla ollut eväitä sen purkamiseksi. Belgia sai muutaman kaukovedon, mutta Italian maalivahti Gianluigi Buffon ei ollut yllätettävissä. Italia pelasi myös hyvää pallollista peliä avaus puoliajalla ja loikin hyviä maalintekopaikkoja. Kun reilut puoli tuntia oli ottelua takana nähtiin kamppailun avausmaali. Italian toppari Leonardo Bonucci antoi jumalaisen pystysyötön belgialaispuolustuksen selustaan Emanuele Giaccherinille, joka otti hienosti haltuun ja sijoitti pallon varmasti ohi Thibaut Courtoisin ja Italia siirtyi 1-0 johtoon. Toisen puoliajan alussa Italian puolustus oli todella levällään ja Kevin De Bruyne antoi Romelu Lukakulle hienon läpisyötön ja mies karkasi läpiajoon. Lukaku kuitenkin ampui avopaikasta niukasti ohi maalin ja Italian 1-0 johto säilyi taululla. Belgia hallitsi toista puoliaikaa ja saikin luotua lisää tekopaikkoja. Vaihdosta sisään tullut Divock Origi pääsi yrittämään kahdesti, mutta ilman tulosta. Lisäajalla Belgian hyökkääminen kostautui ja italia rokotti vastahyökkäyksestä. Koko ottelun hyvin pelannut Antonio Candreva syötti boksin sisällä pikku chipillä Graziano Pellen vapaaksi, joka tykitti pallon ilmasta voimalla maaliin ja Italia korjasi kolme pistettä 2-0 voitolla. Italia jätti todella vakuuttavan kuvan itsestään, joka lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Belgian päävalmentajalla riittää mietittävää seuraaviin otteluihin koska joukkue ei vakuuttanut avausottelussaan.