Bandyliigan toiset puolivälieräkamppailut pelataan tänään. Puolivälierät starttasivat keskiviikkona ilman suurempia yllätyksiä ja kaikki runkosarjan neljä parasta voittivat omat ottelunsa. Tiukimmille omassa ottelussaan joutui runkosarjan kakkonen Kampparit, joka oli HIFK:ta vastaan jo 2-0 tappiolla, mutta nousi lopulta niukkaan 3-2 voittoon. Muissa ottelupareissa Veiterä, Akilles ja JPS voittivat omat ottelunsa varsin selvästi.
Ennakkoasetelmat illan otteluihin
Botnia vs Veiterä
Runkosarjan voittaja Veiterä lähtee tämän päivän toiseen puolivälieräotteluun Botniaa vastaan todella suurena ennakkosuosikkina. Veiterä voitti avausottelun todella rumin 12-2 lukemin, joten Botnian pitää tänään venyä kauden parhaimpaansa mikäli se mielii hastaa Veiterän voitosta. Sää tulee näyttelemään isoa roolia illan kamppailussa ja ainakin altavastaaja Botnia toivoo huonoa säätä, joka parantaisi joukkueen voiton mahdollisuuksia huomattavasti. Avausottelun toisella puoliajalla nähtiin, että jos olosuhteet ovat hyvät pystyy Veiterä vahvalla luistelulla ja hyvällä pallollisella pelaamisella laittamaan helsinkiläiset todella suureen ahdinkoon. Myös materiaalissa on suuri ero, koska Veiterän materiaali on jokaisella pelin osa-alueella todella laaja ja erityisesti hyökkäyssuuntaan joukkue on todella vahva. Varsinkin kokenut Janne Hauska oli avausottelussa pelipäällä ja mies laukoi neljä maalia Botnian verkkoon.
HIFK vs Kampparit
HIFK:n ja Kamppareiden välisestä otteluparista on jo avausottelun perusteella muodostumassa todella tasainen taisto eikä olisi suuri ihme, jos tämä ottelupari menisi, jopa kolmanteen otteluun. Kotijoukkue HIFK:lle jäi ensimmäisestä ottelusta paljon hampaankoloon, sillä joukkue johti kamppailua ensimmäisellä puoliajalla jo 2-0, mutta rutinoitunut Kampparit nousi kuitenkin vielä voittoon. Kamppareilla on toki enemmän potentiaalia parantaa, sillä esimerkiksi runkosarjassa hurjia pisteitä takonut Kalle Lempinen jäi avausottelussa kokonaan ilman tehoja.
WP-35 vs JPS
Kolmannessa otteluparissa kohtaavat paikallisvastustajat WP-35 ja JPS. Avausottelussa varkautelaiset roikkuvat vielä avauspuoliajan jotenkin mukana, mutta toisella jaksolla JPS lisäsi kaasua ja voittivat ottelun lopulta selvin numeroin 8-2. WP-35 näytti runkosarjan lopussa, että joukkue pystyy hyvänä päivänä voittamaan kenet tahansa, josta osoituksena Akilleksen kaataminen vieraissa maalein 6-1. Tosin tänään joukkue tarvitsee huomattavasti parempaa puolustuspelaamista mitä avausottelussa nähtiin. JPS puolestaan pelasi avausotteussa odotetun vahvasti ja esimerkiksi Saku Hämäläinen oli vahvalla pelipäällä paukuttaen hattutempun varkautelaisten verkkoon. Mikäli JPS pystyy esittämään yhtä vahvaa pelaamista kuin keskiviikkona luulisi tämän otteluparin menevän kahdessa ottelussa poikki.
Narukerä vs Akilles
Päivän neljännessä ja viimeisessä otteluparissa kohtaavat Porin Narukerä sekä Porvoon Akilles. Ottelupariin suosikkina lähteneellä Akilleksella oli vaikeuksia pelaamisensa kanssa runkosarjan lopussa, joten tästä parista saattoi ennakkoon povata jokseenkin tasaista. Porvoolaiset olivat kuitenkin ensimmäisessä ottelussa todella hyvällä jalalla liikkeellä eikä antanut mitään palaa Narukerällä. Akilles voitti ottelun lopulta murskalukemin 11-2. Varsinkin kokenut Sami Laakkonen oli avausottelussa hurjalla pelipäällä ja mies latoi ottelussa peräti kuusi maalia. Tämän päivän ottelussa kamppailun alku tulee näyttelemään suurta roolia. Mikäli kotijoukkue Narukerä saisi otteluun hyvän alun olisi joukkueella mahdollisuus haastaa Akilles ottelun voitosta. Akilles kuitenkin sai avausottelusta niin paljon lisää itseluottamusta, että joukkue on ainakin ennakkoon todella suuri suosikki voittamaan tänään. Lisäksi Sami Laakkosen paluu joukkueen kokoonpanoon on nostanut joukkueen maalinteon ihan uudelle tasolle, joten vaikea nähdä, että tämä ottelupari jatkuisi enää tämän illan jälkeen.