Tanska toimii tänä vuonna jääkiekon MM-kisojen isäntämaana historiansa ensimmäistä kertaa. Mukana turnauksessa on tuttuun tapaan 16 joukkuetta, jotka jaetaan kahteen lohkoon. Ensimmäiset kamppailut käydään Toukokuun 4. päivä kisakaupungeissa Kööpenhaminassa ja Herningissä. Hallitsevana maailmanmestarina turnaukseen lähtee Ruotsi, jonka kisaryhmään syvennytään tässä artikkelissa muiden A-lohkon joukkueiden tapaan.
Venäjä:
Venäjän kisaryhmän selkäranka koostuu perinteisesti KHL:n kärkiluokan osaamisesta. Suurseurat SKA Pietari sekä TsSKA Moskova ovat jälleen näkyvästi edustettuna, sillä näistä seuroista turnaukseen matkaa peräti 15 pelaajaa. Joukkueen taustalla on tapahtunut hivenen muutoksia kisojen alla, kun Oleg Znarok hyppäsi sivuun päävalmentajan paikaltaan, ja vastuu siirtyi apuvalmentajana toimineelle Ilja Vorobjeville. Znarokin aikakausi maajoukkueen peräsimessä oli tuloksekas, sillä mies luotsasi joukkueen MM-mitaleille neljänä peräkkäisenä vuotena. NHL-kaukaloista mukaan on liittynyt kuusi pelaajaa – Pavel Buchnevich, Nikita Soshnikov, Yevgeni Dadonov, Maksim Mamin, Artjom Anisimov sekä Nikita Zaitsev. Kisaryhmää voidaan pitää edellisiin arvokisoihin nähden nimettömämpänä, mutta sulkeminen ulos mitalitaistosta olisi vääryys. Tasaisuus, kokemus, maalintekovoima ja monet muut voittavaan jääkiekon elementit löytyvät tästäkin ryhmästä.
Ruotsi:
Hallitseva maailmanmestari, joka on jälleen ennakkosuosikki voittamaan A-lohkon. Rikard Grönborgin kisaryhmään on liittynyt NHL:n runkosarjan loputtua liigan ehdottomaan eliittiin kuuluvia pelaajia, kuten Oliver Ekman-Larsson, John Klingberg sekä Rickard Rakell. Joukkue ei ole yhden kentällisen varassa, vaan tosipelien alkaessa syvyyttä löytyy riittämiin neljän kentän leveydeltä. Ruotsilla oli hieman vaisumpi jakso maajoukkuetasolla vuoden 2014 jälkeen, kun se ei onnistunut etenemään MM-jäillä edes välierävaiheeseen. Vasta viime vuoden MM-kulta palautti maan takaisin mitalikantaan.
Tsekki:
“Hyvää keskitasoa” kuvaa Tsekin viime vuosien menestystä arvokisajäillä. 2010 maassa juhlittiin MM-kultaa, mutta tuon jälkeen maajoukkue on onnistunut voittamaan vain kaksi pronssista mitalia. Tsekillä on tällä kertaa kasassa iskukykyinen joukkue, mutta ilman todellisia huippunimiä. Puolustuksen yllä leijuu isoja kysymysmerkkejä, sillä Tsekin takalinjoilla nähdään pitkälti Extraliigaa pelanneita puolustajia ja MM-kisojen ensikertalaisia – höystettynä romuluisella Radko Gudasilla. Puolivälierät ovat olleet Tsekin kompastuskivi edellisten vuosien varrella, ja tälläkin ryhmällä välierät ovat vielä melko kaukainen unelma. Tomas Plekanecilla ja Radek Faksalla on isot saappaat täytettävänä hyökkäyspäässä.
Sveitsi:
Sveitsi on ollut potentiaalinen musta hevonen kisoista toiseen. Viime keväänä Sveitsi onnistui kipuamaan aina alkulohkon toiseksi, vaikka sittemmin joukkueen tie pysähtyi puolivälieriin. Lisäksi moni muistaa varmasti vuoden 2013 yllätyshopean. Osa vakiokasvoihin kuuluneista, kokeneista arvokisakävijöistä ovat kuitenkin nyt vastanneet kielteisesti kisakutsuun erinäisistä syistä, joten vaihtuvuutta Patrick Fischerin luotsaamassa ryhmässä on ollut. Sveitsillä on edessään isot haasteet, mutta epätoivoa lievittää varmasti viime kesän NHL-varaustilaisuuden ykkösnimen Nico Hischierin todennäköinen liittyminen Sveitsin kisakoneeseen. 19-vuotias New Jersey Devilsin hyökkääjä toisi ison avun punavalkoisten ryhmään, ja varmasti penkkiurheilijoillekin yhden syyn lisää seurata turnausta.
Valko-Venäjä:
Kahdet edelliset MM-turnaukset ovat sujuneet Valko-Venäjän osalta heikosti, sillä loppusijoitukset ovat olleet 12 ja 13. Joukkue on uuden tilanteen edessä, sillä pitkän maajoukkueuran tehnyt veräjänvartija Kevin Lalande lopetti uransa ja muun muassa konkarihyökkääjät Sergei ja Andrei Kostitsyn jättävät kisat välistä suurella todennäköisyydellä. Ryhmä Tanskan arvokisajäille koostuu pääasiallisesti KHL-seura Dinamo Minskiä edustavista pelaajista. Dawe Lewisin suojatit taistelevat jälleen tippumista vastaan.
Slovakia:
Slovakian edesottamukset edellisissä kisoissa ovat olleet jopa katastrofaalisen huonoja. Ainoana maana viime kevään karkeloissa kaatui Italia ja viimeksi maa nähtiin puolivälierävaiheessa vuonna 2013. Edmonton Oilersia edustava Andrej Sekera kantaa joukkueessa isoa vastuuta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. 29 NHL-kamppailua menneellä kaudella pelannut Tomas Jurco kuuluu puolestaan hyökkäyksen terävimpään kärkeen. Slovakian maajoukkueen uutta tulemista on kiekkopiireissä odotettu, mutta toistaiseksi siitä ollaan oltu vielä kaukana. Kaiken mennessä kuitenkin putkeen Tanskan MM-jäillä, A-lohkon neljäs sija on mahdollinen.
Ranska:
Ranska oli lähellä edetä jatkopeleihin viime kevään kotikisoissaan, mutta unelma jäi lopulta yhden pisteen päähän. Urakka tulee olemaan tulevissa arvokisoissa entistä kovempi, sillä sivuun ovat jääneet muun muassa Dallas Starsin hyökkääjä Antoine Roussel sekä NHL:n pudotuspelejä sensaatiojoukkue Vegasin riveissä pelaava Pierre-Edouard Bellemare. Hyökkäyksen johtotähtenä häärii Stephane Da Costa, joka on lukeutunut edellisvuosien tehokkaimpiin MM-kisakäviöihin. Dave Henderson saa varmasti päävalmentajan ominaisuudessa tästäkin ryhmästä parhaan terän irti, eikä Ranskaa voida laskea heittopussiksi, vaikka sen materiaalia rajallinen onkin.
Itävalta:
Ennakkoon A-lohkon heikoin lenkki, joten hissiliike sarjaportaiden välillä tulee mitä todennäköisemmin jatkumaan. Viimeksi Itävallan ollessa mukana vuonna 2015, joukkue koki karvaan tippumisen B-sarjaan. Parin vuoden takainen kisaryhmä kipusi tuolloin aina tasapisteisiin Latvian kanssa, mutta Latvian voittaessa keskinäisen kamppailun jatkoajan jälkeen, varmisti se pykälää korkeamman sijoituksen. Joukkue rakentuu maan oman EBEL-liigan pelaajista, joten kansainvälistä huippuosaamista ei pelaajanipusta löydy. Michael Raffl saapuu kisoihin ainoana NHL-apuna.