Jääkiekon Mestarien liiga eli CHL on päässyt jo hyvään vauhtiin ja suomalaisjoukkueilla on mennyt varsin hyvin. Kärpät on aloittanut vakuuttavasti ja Tappara pelannut tasaisen hyvin, mutta yksi joukkue täytyy nostaa yli muiden nimittäin Lappeenrannan SaiPa. Joukkue arvottiin ennakkoon yhteen kovimmista lohkoista, jossa SaiPan lisäksi pelasivat saksalaisjätti Eisbären Berlin ja toissa vuoden CHL-finaalissa pelannut ruotsalainen Luulaja. Lisäksi kivikkoista tietä lisäsi se, että lohko alkaisi kahdella vierasottelulla.
SaiPa näytti osaamisensa
Saipa ei turhia kummarrellut tämän kauden CHL avauksessaan. Berliinissä joukkue oli kaksi ensimmäistä erää vaikeuksissa, mutta puolustus piti ja maalilla Jussi Markkanen torjui loput. SaiPa johti 2 erän jälkeen peliä 3-1 lukemin. Ari Santasen suojatit pelasivat kypsän päätöserän ja näin joukkue aloitti CHL:n hienolla 4-2 vieras voitolla. Illan sankari oli eittämättä nuori Joona Jääskeläinen, joka teki ottelussa 1+2 tehot. Myös Tero Koskiranta oli pelipäällä toimiessa kolmessa maalissa syöttäjänä.
Seuraavaksi oli vastassa todella kova joukkue, kun ruotsalainen Luleå luisteli keltamustia vastaan kotijäällään. Tässäkin ottelussa SaiPa oli alun vaikeuksissa, mutta Mikael Kuronen teki erän ainoan maalin ja joukkue 1-0 johdossa tauolle. Kurosen maali oli todella tärkeä ottelun suunnan ja pelin virraan kannalta. Toinen erä oli maaliton vaikka kotijoukkue sitä hienokseltaan haliitsikin. Täksi kaudeksi SaiPan maalille hankittu Frans Tuohimaa esitti myös loistavia torjuntoja ja illan aikana niitä kertyi pitkälti yli kolmekymmentä.
Kolmannen erän alussa kotijoukkueen painostus sitten palkittiin ja Luleå uli tasoihin. SaiPa ei tästä lannistunut vaan viisi minuuttia ennen loppua Eetu Koski vei keltamustat johtoon Simon Backmanin toimiessa syöttäjänä. Lopussa John McFarland ja Backman latoivat kiekot tyhjään maalin ja SaiPa:lle todella iso ja tärkeä 4-2 vierasvoitto. Ottelun lopussa nähtiin myös ikävä tilanne, kun maalin laukonut Koski joutui Anton Hedmanin törkeän taklauksen uhriksi.
SaiPa on pelannut itsensä loistaviin asemiin ja joukkue tarvitsee vain pisteen mennäkseen jatkoon ja sitä kautta pudotuspeleihin. Uusi päävalmentaja Ari Santanen on saanut joukkueen pelaamaan jo tässä vaiheessa kautta todella kypsää puolustuspeliä ja sillä joukkue on voittonsa raapinut. Joukkueesta esiin täytyy nostaa Tero Koskiranta ja John McFarland. Molemmat miehet onnistuivat todella hyvin. Silti suurin maininta menee Joona Jääskeläiselle, joka oli suuressa roolissa avausottelussa ja johdatti omalla panoksellaan ja tehoillaan 1+2 joukkueensa tärkeään voittoon.
Vaikka CHL on vasta ihan alussa on mielenkiintoista seurata miten SaiPan juna kilpailussa puksuttaa ja kuinka pitkälle joukkue mahdollisesti pääsee. Ei pidä unohtaa, että joukkue oli kaudella 2014-2015 CHL:ssä kahdeksan parhaan joukossa. Tuleeko tällä kaudella, jopa välieräpaikka?.