Scroll Top

Holoppa heitti mailansa katsomoon ja sai pelikieltoa

LeKin hyökkääjä Sami Holappa on saanut kolmen ottelun pelikiellon. Holappa heitti mailansa ulos kaukalosta pelikatkolla ja tuomari havaitsi teon, tuomiten Holapalle sääntökirjan mukaisesti pelirangaistuksen. Tilanne sattui perjantaina Kajaanissa pelatun Hokki-vierasottelun puolivälissä, noin minuutin LeKin 2-1-johtomaalin jälkeen.

Erotuomariraportin mukaan maila lensi kokonaan katsomon puolelle, mutta ei osunut yhteenkään katsojaan. Kurinpitopäätöksen mukaan Holappa kuitenkin toimi tilanteessa epäurheilijamaisesti ja aiheutti vaaratilanteen katsojille. Epäurheilijamaisesta käytöstä koskevan säännön piiriin kuuluu myös katsojien koskemattomuus, ja tätä Holappa tuli kurinpitäjä Markku Kruusin mukaan rikkoneeksi.

Kurinpitäjä ja ex-tuomari Markku Kruus arvioi tilanteen ottelurangaistuksen arvoiseksi, eli automaattista yhden ottelun pelikieltoa. Holapalle kuitenkin määrättiin peräti kolmen ottelun pelikielto. LeKin runkosarjaa on jäljellä vain kolme ottelua, joten
hyökkääjä on sivussa pudotuspeleihin asti.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.