Scroll Top

Futsal-ottelussa nähtiin ikävä välikohtaus

Gamblers Futsal

Futsalin Helsingin piirin kakkosdivaria pelaavat AC Stoppi ja LPS/Kuninkaat iskivät yhteen sunnuntaina ja ottelussa tunteet kävivät erittäin kuumina. Ennakkoon sarjaa johtava Stoppi oli ylivoimainen suosikki sarjan toiseksi viimeisenä majailevaa LPS:aa vastaan. Ottelun kulku ei kuitenkaan mennyt ennakko-odotusten mukaan. LPS johti ottelua parhaimmillaan yhdellä vaihtomiehellä pelannutta Stoppia vastaan jo 6-2, kunnes ottelussa nähtiin ikävä välikohtaus muutama minuutti ennen peliajan täyttymistä. Stopin joukkueesta ei kunnioitettu erotuomarin koskemattomuutta, vaan pelin tuomitsija joutui väkivaltaisen käytöksen kohteeksi.

Tilanne sai alkunsa LPS:n pelaaja riisti pallon Stopin pelaajalta ja pääsi ohittamaan, kunnes hänet kaadettiin. Tilanteessa oli n. 10 metriä matkaa maaliin ja tuomarin mielestä LPS:lta vietiin maalintekotilanne, jonka vuoksi tuomari antoi tilanteesta Stopille punaisen kortin. Stopin pelaaja ei ollut samaa mieltä tuomiosta ja tarttui tuomaria kurkusta kiinni. Välikohtauksen jälkeen tuomari keskeytti ottelun.

Ohjeistuksen mukaan AC Stoppi pitäisi sulkea sarjasta, mutta tilanne menee normaalisti kurinpidolle,  joka käsittelee asian.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.