Miesten Futsal-Liigassa pelattiin lauantaina viisi peliä. Voitot nappasi Ilves FS, SoVo, Sievi Futsal, TPK sekä Leijona Futsal.
Sarjan hännillä oleva PS Villa kohtasi Ilveksen Hyvinkäällä. Ilves meni johtoon Tatu Ahosen maalilla, mutta Xhevdet Zeqiri tasoitti ottelun 26 sekuntia myöhemmin. Ilves pääsi puoliajalle 1-2 johdossa Antti Teittisen osumalla. Toisella puoliajalla Villa ei enää onnistunut haastamaan Ilvestä. Juhana Jyrkiäinen vei Ilveksen 1-3 johtoon ottelun 33 peliminuutilla ja minuuttia myöhemmin tilanne oli jo 1-4 Jarno Majamaan onnistuttua. Majamaa pääsi vielä ottelun loppuhetkillä iskemään yhden maalin lisää, joten täydet pisteet Ilvekselle 1-5 voitolla.
Kovassa vireessä oleva SoVo jatkoi hyviä otteitaan kotiottelussa Mad Maxia vastaan. SoVo karkasi ottelussa 4-0 johtoon ottelun ensimmäisten 10 minuutin aikana. Benjamin Westö, Mikko Halonen, Arber Istrefi ja Mikko Matinaro osuivat jokainen kertaalleen. Maxit nousivat vielä ensimmäisen puoliajan aikana Tommi Salosen maalilla ja yhdellä SoVo:n omalla maalilla peliin mukaan. Kiri jatkui vielä toisella puoliajalla, kun Riku Raikko toi Maxit maalinpäähän ajassa 26:20 ja SoVo:n neljän maalin johto oli sulanut. Ottelun
ratkaisusta vastasi lopulta tammikuun pelaajaksi valittu Istrefi. 30 peliminuutilla Istrefi nosti joukkueensa 5-3 johtoon ja muutamaa minuutti myöhemmin Istrefi syötti vielä Westön maalintekoon. Maxit eivät saaneet enää maaleja aikaan, joten SoVo nousi 6-3 voitolla sarjassa jo viidenneksi.
Viimeistä pudotuspelipaikkaa pitävä Liikunnan Riemu kohtasi sarjakärki Sievi Futsalin. Sievi avasi maalitilin jo ensimmäisellä peliminuutilla, kun Radik Akhmetkhanov laukoi Sievin 0-1 johtoon. Yleisö pääsi juhlimaan ajassa 6:18. Mika Sarkkinen syötti ja Janne Rissanen tasoitti ottelun. Sievi nousi Rami Tirkkosen ja Joni Pakolan maaleilla 1-3 johtoon. Tauolle mentiin Sievin yhden maalin johdossa Riemun Teemu Lukkarin viimeistellessä 2-3 osuman. Toisella puoliajalla SiFu näytti vahvuutensa. Tirkkonen iski illan
toisen osumansa ajassa 23:31 ja Jarmo Junno kasvatti tilanteeksi jo 2-5. Hurjassa vireessä viime peleissä ollut Tirkkonen sai itselleen hattutempun täyteen ottelun 30 peliminuutilla eikä Riemu tilanteesta enää noussut. Sievi jatkaa voiton turvin sarjakärjessä.
Futsal-Liigan nelospaikasta ja sen tuomasta edusta puolivälieriin käytiin tiukkaa taistelua Espoossa, jossa GFT ja Leijona Futsal kohtasivat. Leijonat pitivät nelospaikkaa hallussaan ennen kierroksen otteluita ja GFT oli neljän pisteen päässä akaalaisista.
Täysosumat antoivat ottelussa odottaa itseään toiselle puoliajalle saakka molempien joukkueiden maalivahtien, GFT:n Antti Koivumäen ja Leijona Futsalin Tuomas Kallioisen pitäen maalinsa puhtaana ensimmäisen 20 minuuttisen ajan. Ensimmäinen täysosuma nähtiin ajassa 25:38 kun Leijona Futsalin Stefan Krstic onnistui Nenad Rancicin syötöstä. Rancic osui itse seuraavana nostaen Leijonat 0-2 johtoon. Osumaan syötön antoi Nenad Veljkovic. Ottelu meni loppua kohden jännittäväksi. Ville Lindgren toi GFT:n mukaan peliin 34 peliminuutilla kaventaen tilanteeksi 1-2. GFT haki tasoitusosumaa, mutta Leijonat juhlivat. Jirka Järvi onnistui viimeistelemään 1-3 osuman, joka jäi ottelun viimeiseksi. Leijona Futsal vankisti voitollaan asemiaan sarjan nelospaikalla.
TPK kohtasi Tervarit Turussa ja avausmaalia saatiin sielläkin odottaa toiselle puoliajalle saakka. TPK:n Miikka Airu onnistui ensimmäisenä ohittamaan Tervareiden maalivahdin Juha-Matti Savolaisen. Olli Anteroinen ja Petteri Pitkänen jatkoivat TPK:n maalitehtailua eikä Tervarit onnistuneet kuin kertaalleen. Tervareiden ainokaisen teki Aki Vähäsöyrinki Juho Väinälän syötöstä. TPK nousi voitolla tasapisteisiin viimeistä pudotuspelipaikkaa pitävän Riemun kanssa.
Futsal-Liiga la 21.2.
TPK – Tervarit 3-1 (0-0)
SoVo – Mad Max 6-3 (4-2)
Riemu – Sievi Futsal 2-6 (2-3)
GFT – Leijona Futsal 1-3 (0-0)
PS Villa – Ilves FS 1-5 (1-2)