Forfang niukkaan voittoon Willingenissä

Gamblers talvilajit

Saksan Willingenissä käytiin sunnuntaina mäkihypyn maailmancupissa viikonlopun toinen henkilökohtainen kilpailu, joka oli samalla viimeinen kisa ennen ensi viikolla alkavia olympialaisia.

Kilpailun voitto meni eilisen tapaan Norjalle. Tällä kertaa voiton nappasi Johann Andre Forfang. Norjalainen johti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen 147,5 metrisellä ja toisella liiteli 144,5 metriin. Toiseksi tuli eilisen kisan neljäs Kamil Stoch. Puolalaisen hypyt kantoivat 145,5 ja 140,5 metriä. Stoch jäi Forfangista vain 2,0 pistettä. Kolmannen sijan nappasi Stochin maanmies Piotr Zyla, jonka hypyt olivat 142 ja 138,5 metriset. Eilen voittanut Daniel Andre Tande oli viides.

Suomalaisittain kilpailu jäi pettymykseksi, kun kumpikaan hyppääjä Antti Aalto ja Eetu Nousiainen eivät päässeet pisteille. Eilen muutaman mc-pisteen napannut Aalto oli tänään kisan 37:s. Hänen hyppynsä oli 128 metriä. Nousiainen oli 122 metrisellä loikalla 43:s.

Olympialaisten jälkeen maailmancupkausi jatkuu maaliskuussa Lahdessa.

 

Päivän kilpailun tulokset, Willingen, HS 145

1. Johann Andre Forfang  NOR  271,4

2. Kamil Stoch  POL  269,4

3. Piotr Zyla  POL  245,1

4. Robert Johansson  NOR  243,0

5. Daniel Andre Tande  NOR  240,5

6. Markus Eisenbichler  GER  236,7

7. Dawid Kubacki  POL  236,6

8. Maciej Kot  POL  236,2

9. Nejc Dezman  SLO  235,6

10. Andreas Wellinger  GER  233,1

37. Antti Aalto  90,9

43. Eetu Nousiainen  82,7

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.