Scroll Top

Yksi suurista on poissa – Matti Nykänen on kuollut

Gamblers talvilajit

Uusi viikko alkoi musertavalla suru-uutisella, kun aamuvarhaisella tuli tieto Suomen menestyneimmäin mäkihyppääjän Matti Nykäsen kuolemasta. Nykänen menehtyi sunnuntain ja maanantai välisenä yönä vain 55- vuotiaana.

Matti Nykänen on edelleen Suomen menestynein mäkihyppääjä ja koko maailman mittapuulla yksi lajin suurista. Nykänen nousi suuren yleisön tietoisuuteen Oslon MM-kisoissa 1982, kun hän voitti suurmäen kultaa todella hankalissa sääoloissa. Monesti hernerokkasumuksi tituleeratussa kisassa 18-vuotias Nykänen hallitsi sääolot muita paremmin ja otti ansaitusti uran ensimmäisen kultamitalinsa, josta alkoikin koko 1980-luvun kestänyt valtakausi mäkihypyn huipulla. Heti seuraavalla kaudella nuorukainen näytti, että pystyy olemaan kovalla tasolla koko pitkän kilpailukauden, josta palkintona olikin uran ensimmäinen maailmancupin kokonaiskilpailun voitto. Yhteensä Nykänen voitti maailmancupin neljästi vuosina 1983, 1985, 1986 ja 1988.

Embed from Getty Images

Ensimmäisen olympiakultansa Nykänen voitti Sarajevon olympialaisissa 1984, kun jyväskyläläinen voitti suurmäessä kultaa. Ennen suurmäen kultaasa hän oli napannut jo hopeaa normaalimäen kisasta. Olympiakisojen todellinen huippuhetki osui neljä vuotta myöhemmin Calgaryn olympialaisiin, jossa mies oli todella hurjassa iskussa. Nykänen voitti sekä suurmäen että normaalimäen, jonka lisäksi hän oli voittamassa myös joukkuemäen olympiakultaa.

Seuraavan vuoden MM-kisoissa Lahdessa Nykänen saavutti vielä suurmäen pronssia sekä joukkuemäen kultaa, mutta selkäongelmat alkoivat vaivata miestä eikä paluuta menestys vuosiin enää tullut. Miehen viimeinen mitali tuli lentomäen MM-kisoista Vikersundista 1990.

Matti Nykäsen perintö suomalaiseen mäkihyppyyn on suuri. Mies keräsi suurta arvostusta niin lajin sisällä kuin tavallisen kansan keskuudessa. Nykänen on ollut suuri esikuva monille suomalaishyppääjille kuten esimerkiksi viidesti mäkiviikon voittaneelle Janne Ahoselle. Nykäsellä oli myös vahvoja mielipiteitä mäkihypyn nykytilasta, mutta valitettavasti valmentajaa ei miehestä koskaan tullut.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.