Jalkapallon MM-kisoissa alkaa tänään puolivälierävaihe ja ohjelmassa on kaksi huippuottelua. Päivä aloitetaan Uruguayn ja Ranskan välisellä kohtaamisella ja ilta huipentuu Brasilian ja Belgian väliseen kamppailuun, joten huippufutista on tuhti paketti tarjolla kahden välipäivän jälkeen.
Ennakkoasetelmat päivän otteluihin
Uruguay vs Ranska
Perjantai aloitetaan siis Uruguayn ja Ranskan välisellä kamppailulla. Molemmat joukkueet ovat esiintyneet tähän asti turnauksessa ilman tappioita, joten tänään jommankumman upea MM-taival tulee päättymään.
Uruguay voitti omassa neljännesvälierässä Portugalin maalein 2-1 ja joukkue esiintyi ottelussa todella vahvasti. Varsinkin Uruguayn puolustuspelaaminen on ollut kisoissa häikäisevällä tasolla ja joukkueen Portugalia vastaan päästämä maali oli vasta turnauksen ensimmäinen. Joukkueen koko puolustuslinja on pelannut todella hyvät kisat, mutta silti alakerrasta esiin pitää nostaa kokenut Diego Godin. La Ligassa ammatikseen pelaava Godin on esiintynyt topparin tontilla varmoin ottein ja miehen ohi tuskin tänään kovin moni ranskalainen tulee menemään.
Hyökkäyspäässä Uruguaylle sen sijaan riittää huolia. Neljännesvälierissä joukkueen molemmat maalit tehnyt Edinson Cavani loukkaantui Portugali kamppailun toisella puoliajalla eikä miehen pelaaminen tämän päivän ottelussa ole varmaa. Mikäli Cavani on tämän päivän ottelusta sivussa olisi se joukkueen hyökkäykselle valtava kolaus, koska mies on tehnyt kahdessa viime ottelussa kolme maalia. Joukkueella on edelleen hyökkäyksessä Luis Suarez, mutta miehen maalijyvä on ollut viime otteluissa pahasti kateissa. Toki Uruguaylla on silti todella hyvät mahdollisuudet voittaa tämän päivän ottelu ja voihan olla, että Cavaani saadaa pelikuntoon illan otteluun. Ainakin kaikkensa joukkueen fysiot sekä lääkäriti tulevat miehen eteen tekemään, jotta hyökkääjätähti nähtäisiin ottelussa kentällä.
Ranska esiintyi alkulohkossa vielä vähän yskähdellen vaikka maa voittikin oman lohkonsa. Neljännesvälierässä Ranska tarjosi Argentiinan kanssa huikean jalkapallo näytelmän, jonka joukkue voitti lopulta maalein 4-3. Ottelussa nähtiin joukkueelta vihdoin todella viihdyttävää hyökkäyspeliä ja myös viimeistely oli tällä kertaa todella hyvällä tasolla.
Ranskalle toi myös iloisia uutisia se, että joukkueen hyökkääjä Kylian Mbappe pääsi vihdoin kunnolla irti ja mies pelasi Argentiinaa vastaan huikean ottelun tehden kamppailussa kaksi komeaa maalia. Erityisesti pisti silmään Mbappen huikea nopeus ja Argentiinan puolustus oli jatkuvasti vaikeuksissa. Mikäli Mbappe pystyy pelaamaan tänään samalla tasolla kuin neljännesvälierässä tulee Uruguayn puolustus olemaan todella suurissa vaikeuksissa nuorukaisen pysäyttämisessä. Myös Ranskan toinen hyökkääjä Antoine Griezmann esitti heräämisen merkkejä ja mies teki myös maalin edellisessä ottelussa. Vaikka maali tulikin rankkarista oli miehen kokonaisvaltainen pelaaminen parempaa mitä esimerkiksi alkulohkon kamppailuissa nähtiin.
Brasilia vs Belgia
Perjantai huipennetaan Brasilian sekä Belgian väliseen kamppailuun. Molemmat joukkueet ovat esiintyneet kisoissa varsin pirteästi vaikka Belgialla olikin suuria vaikeuksia edellisessä ottelussa ja maa oli lähellä pudota yllättäen jatkosta jo neljännesvälierissä.
Brasilia voitti omassa neljännesvälierässä Meksikon maalein 2-0. Joukkueen peli oli hakusessa ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella puoliajalla joukkue rupesi näyttämään niitä otteita mitä alkulohkossa nähtiin. Lopulta Neymar ja Firmino tekivät tarvittavat maalit ja joukkue eteni näin puolivälieriin.
Vaikka Brasilia on tunnettu kautta historian hyökkäävänä joukkueena on nykyisen päävalmentajan aikakaudella keskitytty eritoten puolustuspelaamiseen. Tämä onkin näkynyt joukkueen otteissa ja MM-kisojen neljässä ottelussa Brasilia on päästänyt vasta yhden maalin, joka tuli avausottelussa Sveitsiä vastaan. Neljännesvälierässä Meksikoa vastaan joukkue puolusti johtoasemassa todella tiiviistii koko joukkueena eikä Meksikolla ollut toisella puoliajalla käytännössä yhtään huippupaikkaa tasoittaa ottelu. Mikäli joukkueen otteet puolustuspäässä jatkuvat yhtä vahvoina tulee myös Belgialla olemaan vaikeaa sen murtamisessa..
Hyökkäyssuuntaan tuskin nähdään mitään yllättävää, joten Neymar, Coutinho sekä Gabriel Jesus ovat isossa roolissa varsinkin viimeistelyn osalta. Brasilian keskikentältä puuttuu tärkeä pelaaja, kun puolustava keskikenttäpelaaja Casemiro on sivussa korttitilin täyttymisen takia.
Belgia esitti alkulohkossa vahvaa pelaamista ja se teki kaikista joukkueista eniten maaleja lohkovaiheessa. Neljännesvälierään joukkue lähti selvänä suosikkina, mutta Japani oli järjestää todellisen jättipaukun, kun se johti ottelua kahdella maalilla. Belgia kuitenkin kairasi itsensä lopulta upeasti jatkoon tehden ottelun viimeisellä puolituntisella kolme malia ja voitti l ottelun lopulta maalein 3-2. Tänään Belgialla ei ole varaa laskea Brasiliaa kahden maalin johtoon, koska vastustajalla on niin vahva joukkue tällä hetkellä kasassa, että se tuskin menettää kahden maalin johtoa kuten Japani.
Belgian materiaali on yksi kisojen parhaista ja joukkueella on heittää kentälle todella vahva nimilista ja tarvittaessa myös penkiltä löytyy kovan tason pelimiehiä. Belgia luottaa vahvaan hyökkäyspelaamiseen ja se onkin tehnyt kolmessa ottelussa vähintään kolme maalia eikä joukkue ole jäänyt yhdessäkään ottelussa ilman maaleja. Ykköshyökkääjänä Belgialla häärii Manchester Unitedissa pelaava Romelu Lukaku, joka on tehnyt kisoissa jo neljä maalia.
Vaikka Belgia on tehnyt kisoissa runsaasti maaleja niin joukkueen puolustuspelaamisessa riittää vielä parannettavaa. Joukkue on päästänyt kisoissa neljä maalia, joka ei kuulosta paljolta, mutta se on esimerkiksi illan vastustajaan verrattuna nelinkertainen määrä.
Pelaajiston puolesta Belgialla ei ole huolia eikä ainakaan ennakkotietojen mukaan kukaan tärkeistä avainpelaajista ole sivussa tämän illan ottelusta.