F1-kausi käynnistyi Australiassa – Vettel ajoi upeaan voittoon, Bottas kolmas

Embed from Getty Images

Kauden 2017 ensimmäinen Formula 1 -kisa on saatu päätökseen Australian Melbournessa. Kisan vei nimiinsä Ferrarin saksalaiskuljettaja Sebastian Vettel hyvällä ajosuorituksella sekä pitkälti toimivan taktiikan ansiosta.

Vettelin ohitus paalupaikalta lähteneestä Lewis Hamiltonista tuli varikkokäyntien yhteydessä. Hamilton jumittui ruuhkaan oman pysähdyksensä jälkeen ja näin Vettel pääsi kuittaamaan tuon tilanteen hyväkseen oman stoppinsa yhteydessä. Tämän jälkeen Vettel paineli kärjessä maisemiin eikä kolminkertainen maailmanmestari pystynyt tuohon huutoon enää vastaamaan.

Tallikaverit Hamilton ja Valtteri Bottas kävivät puolestaan kovan kamppailun aivan kisan loppuun asti sijoista 2 ja 3. Suomalaiskuski ajoi hurjaa vauhtia kellottaen aivan kisan kärkiaikoja, mutta taipui lopulta Hamiltonille 1,2 sekunnilla. Toinen suomalainen, Kimi Räikkönen, ei ensimmäisessä kisassaan päässyt vielä toivotulle tasolle, mutta piti silti neljännen sijan hallussaan nopean hollantilaisen Max Verstappenin ahdisteluista huolimatta.

Kisa ei loppujen lopuksi hirveämmin draamaa tarjonnut viime vuosiin verrattuna, vaikka keskeyttäjien lista kasvoikin kisan edetessä seitsemään kuljettajaan.

F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä Kiinan Shanghaissa.

Australian GP, lopputulokset:

  1. Sebastian Vettel, Ferrari
  2. Lewis Hamilton, Mercedes
  3. Valtteri Bottas, Mercedes
  4. Kimi Räikkönen, Ferrari
  5. Max Verstappen, Red Bull
  6. Felipe Massa, Williams
  7. Sergio Perez, Force India
  8. Carlos Sainz jr., Toro Rosso
  9. Daniil Kvjat, Toro Rosso
  10. Esteban Ocon, Force India
  11. Nico Hulkenberg, Renault
  12. Antonio Giovinazzi, Sauber
  13. Stoffel Vandoorne, McLaren

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.