Mercedeksen Nico Rosberg on voittanut uransa ensimmäisen F1-sarjan maailmanmestaruuden. Tämän mestaruuden myötä Rosbergista ja hänen isästään Keke Rosbergista tuli kautta aikain toinen isä-poika-mestaruuspari. Suomalaissyntyinen Keke Rosberg voitti maailmanmestaruutensa vuonna 1982.
Abu Dhabin päätöskisassa nähtiin jännittävä loppu. Toinen Mercedeskuski, kaksi edellistä maailmanmestaruutta nimiinsä vienyt, Lewis Hamilton hidasti tahallaan vauhtia, ja sai näin taakseen neljän auton letkan. Ferrarin Sebastian Vettel nousi aivan Rosbergin kantaan superpehmeillä renkaillaan, mutta kovasta paineistuksesta huolimatta Nico ei taipunut nelinkertaiselle maailmanmestarille. Rosbergilla ei olisi vielä edellisinä vuosina pää kestänyt tämän kaltaisia kovia paikkoja, mutta nyt kesti.
Lewis Hamiltonin turhautumisesta kisassa kertoi se, että hän jätti tiimiltä tulevat ohjeet vauhdin lisäämisestä noudattamatta. Hamilton totesi, että kisan menettäminen Vettelille ei kiinnosta, koska mestaruuskin on jo menetetty.
Suomalaisittain Abu Dhabin kisa ei edennyt kovinkaan mairittelevasti. Valtteri Bottas joutui keskeyttämään jo kisan alkuvaiheilla tulleeseen vikaan takajousituksessa. Kimi Räikkösen kisastrategia ei puolestaan ollut toimiva, ja Kimi jäikin Red Bull -kuskien taakse sijalle kuusi.
Kahden pitkäaikaisen F1-kuskin taipale Formula 1 -luokassa päättyi tähän kauteen. McLarenin Jenson Button keskeytti vain parinkymmenen kierroksen jälkeen, ja Williamsin Felipe Massa ajoi ruutulipulle sijalla 9.
Abu Dhabin GP:n lopputulokset:
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Nico Rosberg, Mercedes
- Sebastian Vettel, Ferrari
- Max Verstappen, Red Bull
- Daniel Ricciardo, Red Bull
- Kimi Räikkönen, Ferrari
- Nico Hulkenberg, Force India
- Sergio Perez, Force India
- Felipe Massa, Williams
- Fernando Alonso, McLaren
- Romain Grosjean, Haas
- Esteban Gutierrez, Haas
- Esteban Ocon, Manor
- Pascal Wehrlein, Manor
- Marcus Ericsson, Sauber
- Felipe Nasr, Sauber
- Jolyon Palmer, Renault
Carlos Sainz, Toro Rosso (keskeytti)
Daniil Kvyat, Toro Rosso (keskeytti)
Jenson Button, McLaren (keskeytti)
Valtteri Bottas, Williams (keskeytti)
Kevin Magnussen, Renault (keskeytti)