Jääpallon Bandyliigassa pelattiin tänään sarjan kärkiottelu, kun Porvoossa kohtasivat sarjan ykkönen Akilles ja sarjassa kolmantena oleva Veiterä.
Ottelu alkoi vieraiden kannalta loistavasti, kun joulun alla Veiterään hankittu venäläispelaaja Aleksei Vorobev vei sivalluksellaan vieraat 1-0 johtoon, kun kamppailua oli pelattu vain kuusi minuuttia. Kotijoukkue ei vieraiden johtomaalista hätkähtänyt vaan latoi reilussa viidessä minuutissa kolme maalia ja siirtyen ottelussa 3-1 johtoon, kun ensimmäistä puoliaikaa oli vajaa puolet takana. Vieraat nousivat avaus puoliajalla kuitenkin vielä tasoihin, mutta kotijoukkue Akilles meni tauolle johdossa, kun Rasmus Kettunen huudatti kotiyleisöä viemällä joukkueensa 4-3 johtoon.
Toiselle puoliajalle luisteli sisuuntunut Veiterä ja heti toisen jakson alkuun Tomi Hauska laukoi kulmalyönnistä pelin jälleen tasoihin. Neljä minuuttia edellisestä iski Veiterä jälleen, kun Vorobev vei illan toisella osumallaan Veiterän 5-4 johtoon. Veiterän hurja toisen jakson alku ei jäänyt tähän ja, kun vasta 10 minuuttia oli toista puoliaikaa takana iski vieraat jälleen kulmalyönnistä nyt maalintekijänä oli kolmas Hauskan -veljeksistä eli nuorin Valtteri Hauska, joka vei illan toisella maalillaan Veiterän jo 6-4 vierasjohtoon. Akilleksen Joakim Nordström herätteli kotijoukkuetta ja toi maalillaan isännät maaliin päähän 5-6, mutta vieraat olivat tänään päättäneet voittaa ja Veiterän Aleksi Seppänen iski pari minuuttia kotijoukkueen kavennuksen jälkeen vieraat jälleen kahden maalin karkumatkalle ja lukemat oli Seppäsen maalin myötä 5-7. Veiterän Tero Liimatainen ja Tuukka Loikkanen kaunistelivat vielä lukemia vieraille ja näin Veiterä haki Porvoosta hienon 9-5 vierasvoiton loistavan toisen jakso ansiosta. Samalla Veiterä nousi sarjassa toiseksi vain kahden pisteen päähän Akilleksesta, joka on pelannut kaksi ottelua lappeenrantalaisia enemmän.
Kotijoukkueen parhaimmistoa oli kokenut Ville-Veikko Angeria, joka teki yhden maalin ja syötti kaksi. Vierailija Veiterä esiintyi totutusti leveällä materiaalilla, sillä joukkueen yhdeksästä maalista vastasi seitsemän eri pelaajaa. Uusi hyökkäyspään pelaaja venäläinen Aleksei Vorobev esiintyi pirteästi tehden ottelussa kaksi maalia, vaikka mies pelasi joukkueen mukana vasta toisen ottelunsa. Veiterän tehopelaaja oli jälleen Tero Liimatainen, joka teki ottelussa yhden maalin syötti peräti neljä. Tehojen ansiosta Liimatainen nousi myös koko Bandyliigan pistepörssin kärkeen tehoin 15+12.
Veiterä ja Akilles kohtaavat uudestaan jo ensi viikon perjantaina, kun Veiterä isännöi Suomen Cupin finaalia. Finaali pelataan 4.1.2019 Lappeenrannassa klo 19.00 alkaen.