Torstain neljännesvälierissä suosikkeihin lukeutuvia pudotettiin jälleen ulos. Luca Brecel pelasi loistavan ottelun Mark Selbyä vastaan, mistä palkkiona komea 4-3 voitto. Tämä belgialainen teini katkaisi Selbyn matkan toiseen peräkkäiseen titteliin. Brecel astui suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2012, kun hänestä tuli nuorin pelaaja, joka on pelannut Cruciblessa. Sitten hän eteni neljännesvälieriin UK Championshipsissä. Tämän jälkeen nuoren miehen lento on ollut vaikeampaa. Tämän turnauksen myötä kaveri saa varmasti lisäarvostusta ja tunnettuutta.
Mark Williams otti pitkästä aikaa kovan päänahan, kun hän kukisti Judd Trumpin 4-1. Williams on voittanut Walesin turnauksen vuonna 1999, mutta tällä kertaa hänen ei odotettu etenevän näinkään pitkälle.
Ben Woollaston eteni toista kertaa urallaan puolivälieriin voittamalla Ali Carterin 4-2. Leicesterin ylpeys on pudottanut aikaisemmin jo Mark Davisin ja Mark Allenin. Tätä menoa hän voi voittaa jopa koko turnauksen.
Neil Robertson joutui myös taipumaan, kun Gary Wilson pääsi hänet yllättämään lukemin 4-2. Wilsonille puolivälieräpaikka on uran ensimmäinen ja joutuu seuraavaksi kovan paikan eteen. Vastassa on nimittäin Ben Woollaston. Wilson oli lisäksi aikanaan alle 21-vuotiaiden maailmanmestari.
Muut ottelutulokset:
Matthew Stevens-Marco Fu 2-4
Michael Georgiou-John Higgins 2-4
Stuart Bingham-Ricky Walden 2-4
Stephen Maguire-Alan McManus 4-0
Puolivälieräparit ja Gamblersin veikkaukset voittajista
Marco Fu-Mark Williams
Ben Woollaston-Gary Wilson
John Higgins-Stephen Maguire
Ricky Walden-Luca Brecel