Veikkausliiga ennakon ensimmäisessä osassa käytiin läpi ne joukkueet, jotka kamppailevat mestaruudesta, mitaleista ja muista top kuusi sijoituksista. Tässä ennakossa käymme läpi keskikastin joukkueita ja niitä, jotka jäävät sarjan häntäpäähän ja joutuvat taistelemaan tosissaan sarjapaikkansa puolesta.
Joukkueiden voimasuhteet 2017
Sijat 7-9
Seinäjoen Jalkapallokerho eli SJK
SJK:n viime kausi alkoi todella heikosti ja joukkue menetti mestaruus saumat jo aikaisessa vaiheessa kautta. SJK nousi kuitenkin hyvän loppukauden ansiosta takaisin kärki taistoon ja oli lopulta sarjassa mitaleilla heti HJK:n ja IFK Mariehamnin jälkeen.
Talven aikana seuran sisällä tapahtui enemmän kuin tarpeeksi ja esimerkiksi joukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Simo Valakari sai potkut. Valakari oli tehnyt monta vuotta hyvää työtä joukkueen peräsimessä, joten potkuja voi pitää jonkinlaisena yllätyksenä. SJK palkkasi Valakarin tilalle kokeneen Sixten Boströmin. Mies valmensi edellisen kerran Veikkausliigassa kasina 2013-2014, jolloin mies toimi HJK:n päävalmentaja.
Valmennuksen ohella seinäjokisten kokoonpano on muuttunut viime kaudesta paljon ja lähtijöitä sekä tulijoita on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Joukkue menetti monta hyvää pelaajaa Veikkausliiga-seura Ilvekselle, johon siirtyivät muun muassa Teemu Penninkangas, Tuco ja Youness Rahimi. Isona menetyksenä voi pitää myös kesken viime kauden tuleen Juhani Ojalan siirtymistä Ruotsiin. Ojalalla olisi varmasti ollut käyttöä myös tämän kauden joukkueessa.
Vaikka pelaajaliikenne on ollut SJK:n joukkueessa suurta on esitykset talven otteluissa olleet varsin hyviä. Viime v-loppuna joukkue eteni Suomen Cupissa finaaliin kukistettuaan Hongan välierissä.
Joukkueen puolustus on vahvistunut tälle kaudelle muun muassa Dani Hatakalla ja Diego Bardancalla. Hatakka saapui Seinäjoelle Norjasta ja viihtyy mieluusti laitapakin tontilla. Bardanca saapuu puolestaan Espanjan kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta Real Jaenin joukkueesta. SJK hankki aivan Veikkausliiga-kauden kynnyksellä puolustukseen espanjalaisen Chema Antomin. Mies voikin osoittautua yllättävän hyväksi pelaajaksi SJK:n alakerrassa. Keskikenttää joukkue vahvisti Tomas Hradeckyllä, joka on hyvä täsmähankinta ennestään hyvään keskikenttään.
Hyökkäys on joukkueen suuri kysymysmerkki, koska joukkueella ei juurikaan ole Veikkausliigassa maaleja tehneitä pelaajia. Viime kaudella loistanut Roope Riski siirtyi lainalle Saksaan, joten tuollaista maalikonetta ei ainakaan alkukaudesta vielä ole. SJK hankki AC Oulusta ykkösen viime kauden maalipörssin voittajan Aristote Mbonan. Nuorukainen onkin ollut hyvä talven otteluissa, joten odotukset ennen kauden alkua ovat kovat. Myös joukkueen hyökkäys vahvistui juuri ennen kauden alkua, kun kamerunilaishyökkääjä Anatola Abang tuli Seinäjoelle heinäkuuhun ulottuvalla lainasopimukselle. 20 -vuotias Abang on Veikkausliigan mittapuulla kovan tason hyökkääjä ja mies on ehtinyt nuoresta iästä huolimatta pelaamaan Kamerunin maajoukkueessa kuusi kertaaa.
Tässä oli SJK:n joukkue lyhyesti esiteltynä. Seinäjokiset ovat vaikea joukkue ennakoida vaikka materiaali riittää helposti top kolmeen, niin valmentajan vaihdos ja muu turbulenssi ei voi olla näkymättä joukkueen otteissa. Lisäksi vaihtuvuus viime kauden joukkueesta on ollut iso. Vaikka tässä ennakossa SJK onkin vasta sijalla seitsemän, niin joukkueella on kaikki eväät olla, jopa mitaleilla.
8. RoPS
RoPS palasi huikean toissa kauden jälkeen maan pinnalle ja oli Veikkausliigassa viime kaudella sijalla kuusi. Toki sijoittuminen top kuuteen on rovaniemeläisiltä kova juttu, mutta nykypäivän RoPS:lta odotetaan enemmän. Viime kaudella joukkueen erotti mitalisijoilta kärkeä heikompi maalinteko. Vaihtuvuus verrattuna edelliseen kauteen oli huomattavasti pienempi. Toisaalta vaikka lähtijöitä oli yllättävän vähän niin kaikki lähtijät olivat käytännössä joukkueen avainpelaajia. Pahiten joukkuetta kirpaisee kolmikon Juha Pirinen (HJK), Janne Saksela (Sparta Rotterdam), Ville Saxmanin (KuPS) siirtyminen muihin seuroihin. Lisäksi joukkueesta lähti puolustuksessa hyviä otteita esittänyt Jarkko Lahdenmäki sekä keskikenttäpelaaja Mika Mäkitalon siirtyminen Turkuun.
Vaikka avainpelaajia lähti joukkueesta niin hankinta puolella RoPS on ollut hereillä. Toppariksi joukkue hankki HJK:ssa viime kaudella pelanneen serbialaisen Ivan Tatomirovicin. Laitapuolustajan tonttia vahvistettiin HJK:n farmiseura Klubi 04 saapuvalla Lassi Järvenpäällä. Keskikenttää joukkue vahvisti muutamalla täsmä vahvistuksella. Laitapelaajan paikalla viihtyvä saksalainen Cem Felek siirtyi Rovaniemelle 1+1 vuotisella sopimuksella. Keskikentälle hankittiin myös vanhan maajoukkue legenda Mika Nurmelan poika Anselmi Nurmela. Nuorempi Nurmela on monikäyttöinen pelaaja, koska keskikentän ohella hän pystyy pelaamaan puolustajan tontilla. Klubi 04 Rovaniemelle saapui myös toinen mielenkiintoinen hankinta, kun hyökkäävän keskikentän paikalla saapui Saku Ylätupa. Nuorukainen on osoittanut loistavia otteita talven peleissä ja Ylätupa voikin olla se pelaaja RoPS:n joukkueesta, joka lyö tällä kaudella kunnolla läpi Veikkausliigaan.
Hyökkäys on ennakkoon RoPS:n suurin kysymysmerkki. Hyökkäys vahvistui Virosta saapuvalla Santeri Tukiaisella. Tukiainen oli otsikoissa muutama vuosi sitten, kun mies teki hurjaa jälkeä kakkosessa, jossa hän teki 40 maalia kauden aikana.
RoPS pelasi talvella ailahtelevasti, joten vaikea ennakoida mihin joukkueen rahkeet riittää. Ennakkoon joukkue tulee sijoittumaan sarjassa keskikastiin, mutta sijat 3-4 ovat niin tasaisia, että mitä vaan voi tapahtua. RoPS pelasi Veikkausliiga kenraalissa hyvin viime viikolla ja kukisti PS Kemin siinä selvin 3-0 numeroin. Joukkue tarvitsee hyvän alun kauteen, jonka lisäksi mitään isoja loukkaantumisia ei saisi tulla. Viime kaudella Antti Okkosen pitkä poissaolo vaikutti joukkueen tekemiseen.
9. FC Lahti
FC Lahden viime kausi oli jälleen keskikastin sijoituksista taistelua ja joukkue oli lopulta sarjassa kahdeksas. Toni Korkeakunnas aloittaa Lahden peräsimessä neljännen kautensa, joten tulosta olisi tultava. FC Lahti on käytännössä, joka vuosi sijoilla 5-8, mutta hyppäys mitalisijoille vaatisi joukkueelta venymistä. Joukkue on muuttunut todella paljon viime kaudesta ja lähtijöitä sekä tulijoita on varsin paljon. Isoin menetys oli hyökkääjä Jasse Tuomisen siirtyminen Bate Borisoviin. Lisäksi avainpelaajien puolustaja Jani Tanskan ja keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehdon lähdöt varmasti kirpaisevat joukkueen runkoa.
Hankinta puolella oli myös mielenkiintoisia nimiä. Egyptistä Lahteen siirtyi saksalainen Hendrik Helmke. Mies pelasi edellisen kerran Veikkausliigassa kaudella 2014, kun hän edusti Jaroa ja silloin miehen taidot tekivät moneen vaikutuksen. Helmke tulee olemaan todella tärkeä pelaaja FC Lahden joukkueelle ja hänen panoksestaan riippuu paljon taisteleeko joukkue, jopa top viisi sijoituksista. Puolustus on pysynyt hyvin koossa viime kaudesta, mutta pieniä muutoksia sinne on kuitenkin tehty ja sitä vahvistettiin Igor Jovanovicilla.
Keskikentälle laiturin paikalle hankittiin tuttu mies Vaasasta, kun Loorents Hertsi tekee paluun Lahteen. Hertsi pelasi edellisen kerran Lahdessa vuosina 2013-2014 ja onnistui tuolloin myös yhdeksän kertaa maalinteossa. FC Lahti hankki myös toisen laiturin, kun Pavel Nazimov siirtyi Venäjältä Lahteen. Nazimov voikin osoittautua hyväksi hankinnaksi, mutta alkava kausi sen lopulta sitten näyttää. Hyökkäykseen Jasse Tuomisen tilalle joukkue hankki makedonialaisen Marko Simonovskin. Meriiteiltään mies on todella kova pelaaja Veikkausliigaan, joten Lahden joukkueessa odotetaan mieheltä maaleja. Hyökkäyksessä voi tällä kaudella lyödä itsensä kunnolla läpi Santeri Hostikka. Mies osui maalipuiden väliin jo viime kaudella, mutta hyvät otteet talven peleissä lupaa hyvää myös kaudelle 2017.
FC Lahden materiaali ei kestä kärjen vertailussa, mutta on kuitenkin riittävän hyvää tasoa keskikastiin. Mikäli joukkue saisi unelma startin Veikkausliigaan on sillä eväät olla, jopa mitaleilla. Lähtökohtaisesti FC lahti taistelee kuitenkin sijoista 6-10.
Sijat 10-12
10. HIFK
HIFK pelaa nyt kolmatta kauttaan Veikkausliigassa. Avauskausi sujui joukkueelta erinomaisesti Veikkausliigassa, mutta viime kausi oli joukkueelle todella vaikea. HIFK taisteli käytännössä koko kauden putoamista vastaan. mutta onnistui lopulta säilyttämään sarjapaikkansa ilman karsintaa. Päävalmentajana jatkaa kesken viime kauden tullut kokenut Antti Muurinen.
HIFK:n joukkue on kokenut muutoksia viime kaudesta ja erityisesti tulopuolella on ollut runsaasti pelaajia. Lähtijöistä suurin menetys oli Juho Pirttijoen siirtyminen GIF Sundsvallin riveihin. Puolustus on pysynyt suhteellisen hyvin koossa viime kaudesta, mutta sitä vahvistettiin PK-35 saapuvalla Kim Raimilla. Muutenkin hankinnat ovat olleet maltillisia eikä keskikentälle ja hyökkäykseen ole tullut mitään mullistavia pelimiehiä. Tämän kauden HIFK:ssa Mika Väyrynen kantaa joukkuetta harteillaan ja on keskikentällä todella isossa roolissa.
HIFK:n kaudesta tuskin tulee helpompaa kuin viime kaudesta ja joukkue joutuu taistelemaan tosissaan sarjapaikastaan. HIFK:n sekä Veikkausliigan kannalta on elintärkeä juttu, että seura säilyy sarjassa eikä putoaisi ykköseen.
11. PS Kemi
PS Kemi aloitti hyvin viime kaudella, mutta joutui lopulta taistelemaan tosissaan sarjapaikkansa puolesta. Yksi iso syy siihen, että joukkueen viime kauden loppu oli niin vaikea oli Billy Ionsin siirtyminen kesken kauden SJK:n. Tämän kauden joukkue ei ole ainakaan paperilla viime kautta laadukkaampi ja myös talven esitykset olivat korkeintaan kelvollisia. Talven aikana PS Kemin joukkueesta lähti tärkeä palanen, kun Joona Veteli siirtyi Norjaan. Lisäksi Kalle Taimi suuntasi FC Lahteen, mutta muuten lähtijöiden määrä oli yllättävän pieni. Ennen kauden alkua joukkue koki vielä ison menetyksen, kun viime kaudella hyvin pelanneen Ryan Gilliganin sopimus purettiin henkilökohtaisten syiden takia.
Joukkuetta on vahvistettu viime kauden jälkeen maltilla. Maalinsuulle joukkue hankki Oskari Forsmanin (TPS). Forsmanin hankinta voi näyttäytyä ja osoittautua joukkueelle todella tärkeäksi tulevan kauden edetessä. Puolustukseen Kemi hankki virolaistoppari Marek Kaljumäen. Mies on monikäyttöinen pelaaja ja pystyy pelaamaan puolustuksen ohella myös keskikentällä. Keskikentän runko on hyvin koossa viime kaudesta, mutta hyökkäystä joukkue on vahvistanut kolumbialaisella Edvin Salazarella ja kokeneella Jussi Aalolla. Erityisesti ykkösessä hurjia maalimääriä takoneella Aallolla on nyt iso näytönpaikka Kemissä.
Tässä oli Kemin joukkue pienoiskoossa. Joukkueen materiaali on rajallinen, mutta hankintojen osuessa nappiin voi joukkue taistella hyvistä keskikastin sijoituksista. Lähtökohtaisesti joukkueen tavoite on sarjapaikan säilyttäminen kaudelle 2018.
12. JJK
Jyväskylän ylpeys JJK voitti kaikkien yllätykseksi Ykkösen viime kaudella ja nousi stä kutta Veikkausliigaan. Joukkue pelasi edellisen kerran korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2013 ja otti muun muassa mitalin kaudella 2011. Joukkue pelasi viime kaudella pitkälti omankylän pojilla ja sama meno tuntuu jatkuvan tämän kauden joukkueessa. Viime kauden ryhmästä joukkue menetti kaksi tärkeää palsta, kun loistava puolustaja Niko Markkula siirtyi Interiin ja Kalle Järvinen puolestaan Ilvekseen. Tulo puolella hankinnat ovat varsin nimettömiä lajia seuraavalle yleisölle, mutta joukkue sai naarattua silti yhden tutun kasvon joukkueeseen, kun kokenut Patrick Poutiainen siirtyi Kuopiosta Jyväskylään. Poutiainen on kokenut Veikkausliiga pelaaja ja tuo osaamisellaan nuoreen joukkueeseen ammattimaisuutta lisää,
Päävalmentaja Juha Pasojalla on hurja työ edessä mikäli JJK mielii sarjapaikan säilyttää. Talven esitykset eivät olleet ihmeellisiä ja joukkue kärsi muun muassa 9-0 tappion KuPS.lle. Joukkueen budjetti on myös todella rajallinen, joten jos joukkue pystyy sarjapaikan säilyttämään ilman karsintoja voi sitä pitää todella kovan luokan suorituksena.
Tässä oli siis Veikkausliiga ennakon toinen osa, jossa käytiin läpi keskikastin joukkueet ja myös ne, jotka taistelevat putoamista vastaan. Tuleva kausi tulee varmasti tarjoamaan hienoja elämyksiä jalkapallo ihmisille, joten menkää katsomaan hienoa futista paikan päälle.