Jääkiekon SM-liigassa jatkuu tänään pudotuspelit, kun molemmissa välieräsarjoissa pelataan kuudennet ottelut. Iltaan lähdetään siitä tilanteesta, että Kärpille ja HPK:lla on molemmilla mahdollisuus edetä finaaliin, sillä molemmat joukkueet johtavat välieräsarjojaan otteluvoitoin 3-2.
Ennakkoasetelmat illan otteluihin
HiFK vs Kärpät
HIFK:lla on tänään kotihallissaan pakkovoiton paikka, sillä joukkue kärsi edellisessä ottelussa kirvelevän 2-1 jatkoaikatappion. Toki HIFK on pystynyt haastamaan Kärpät todella hyvin välieräsarjan edetessä eikä olisi iso ihme jos otteluparissa edettäisiin seitsemänteen otteluun.
Mikäli HIFK mielii tänään taistella voitosta on joukkueen pelattava kurinalaisesti eikä jäähyjä saa tulla samaa määrää mitä edellisessä ottelussa. Oulussa HIFK otti yhteensä kuusi kakkosta ja muun muassa Kärppien voittomaali tuli ylivoimalla ja vaikka alivoima ei aina suoranaisesti maaleihin johtaisi antaa se vastustajalle turhaa momentumia, jonka lisäksi se kuormittaa, joitain avainpelaajia aivan liikaa.
Myös HIFK:n hyökkäyspelaamisen ja erityisesti maalinteon pitää parantua. Joukkue on tehnyt kahteen viime peliin yhteensä kolme maalia, joka ei ole kovinkaan paljon siitäkin huolimatta, että pudotuspelit ovat usein vähämaalisia. Erityisesti Erik Thorellin pitää nostaa tasoaan, sillä ruotsalaishyökkääjä on tehnyt välieräsarjassa vasta yhden maalin ja kaksi tehopistettä, joka on avainpelaajalta aivan liian vähän.
Kärpät pelasi edellisen ottelun todella kurinalaisesti ja erityisesti joukkueen puolustuspeli oli todella hyvässä iskussa. Kärpät on pystynyt puolustamaan HIFK:n kärkipelaajat varsin pimentoon, joten tuosta lähtökohdasta on hyvä lähteä myös tämän illan koitokseen.
Hyökkäyspeli otti myös pieniä askelia eteenpäin ja erityisesti Aleksi Heponiemen edellisen ottelun kaksi maalia olivat jatkon kannalta tärkeitä asioita. Myös maalivahtipeli on parantunut sarjan edetessä ja kahdessa edellisessä kamppailussa Veini Vehviläinen on pelannut todella vakuuttavasti. Ainoa iso kysymys kuuluu miten Kärpät saa siirrettyä hyvän kotipelaamisen myös vieraskaukaloon.
HPK vs Tappara
HPK haki edellisessä ottelussa ison ryöstön Tampereelta, joten joukkueella on tänään mahdollisuus ottaa finaalipaikka ensi kertaa sitten kevään 2010. HPK on ollut sarjassa niskan päällä vaikka Tappara onkin sinnitellyt hyvin mukana. Varsinkin ylivoimapelaaminen on ollut HPK:lla selvästi parempaa ja hyvän ylivoiman ansiosta voitto edellisessä ottelussa tulikin. Joukkue iski ensimmäiseen kymppiin kolme ylivoimamaalia, joten tuo osa-alue on joukkueella kunnossa.
LIsäksi Antti Pennasen joukot ovat saaneet koko joukkueen pelaamaan niin hyökkäys kuin puolustussuuntaan todella tasapainoisesti, joten Tapparalle on luvassa todella hikinen maanantai-ilta.
Tappara lähtee illan kamppailuun tukalasta tilanteesta ja vierasvoitto olisi saatava keinolla millä hyvänsä. Vaikka Tappara edellisen ottelun hävisi niin joukkue pelasi silti ihan kelvollisen kamppailun ja varsinkin kaksi jälkimmäistä erää oli joukkueelta hyvää tekemistä vaikkei se voittoon saakka riittänyt.
Tapparan pitää saada tänään erikoistilannepelaaminen paremmalle tasolle mitä sarjan aikana on nähny. Vaikka ylivoima tuotti edellisessä pelissä maalin ei se silti ole ollut sillä tasolla millä se on parhaimmillaan nähty. Lisäksi joukkueen pitää pystyä pelaamaan jäähyttömämmin, sillä edellisessä kamppailussa joukkue otti ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin kolme kakkosta ja omissa heilui, joka kerta.
Mielenkiintoista on myös nähdä kuka aloittaa joukkueen maalilla. Edellisessä ottelussa Christian Heljanko tulitettiin vaihtoon ja kokenut Niklas Bäckström pääsi pelaamaan ensimmäiset minuutit tämän kevään pudotuspeleissä ja hyvin pelasikin. Silti on vaikea nähdä, että mies pääsisi tänään aloittamaan Tapparan maalilla, koska niin vakuuttavasti Heljanko on tämän kevään pudotuspeleissä esiintynyt.