SM-liigassa pelaava SaiPa on hankkinut riveihinsä nuoren 19-vuotiaan hyökkääjän Emil Oksasen. SaiPan ja Oksasen välinen sopimus on kaksivuotinen.
Oksanen on Espoon Palloseuran kasvatti, mutta pelannut suurimman osan juniori vuosistaan Bluesin eri joukkueista C-junioreista aina A-junnuihin asti. Nuorukainen on esiintynyt myös eri ikäkausimaajoukkueissa ja hänellä on alle 18- vuotiaiden MM-kulta keväältä 2016.
Kaudella 2016-2017 Oksanen pelasi kauden Mestistä Espoo Unitedin riveissä tehden 48 pelissä tehot 13+6. Päättyneen kauden nuorukainen kiekkoili Kanadan juniorisarjassa WHL:ssä Regina Pats joukkueessa. Regina Patsin kausi päättyi viikonloppuna finaalitappioon isännöimässään Memorial Cupissa.
– Regina on aito hoki-kaupunki kaukana preerialla. Kiekolla on siellä todella pitkät perinteet. Pelit olivat fyysisiä ja pienen kaukalon takia tilaa on myös paljon vähemmän sanoi Oksanen SaiPan tiedotteessa.
– Olen enemmän kiekollinen pelaaja kuin ”fyysinen pelote”, joten vahvuuksinani on tuo kiekollinen peli ja pelinäkemys. Tavoitteenani on kehittyä ja ottaa seuraava askel uralla nuorukainen jatkoi seuran tiedotteessa.