Scroll Top

Selby murskaavan ylivoimainen International Championshipin finaalissa

Daqingissa, Kiinassa pelatussa International Championship turnauksen finaalissa kohtasivat Mark Selby ja kotiyleisön suosikki Ding Junhui. Finaalista odotettiin paljon, mutta harmittavasti siitä ei tullut klassikkoa vaan antikliimaksi.

Englantilainen maailmanlistan ykkönen Selby oli koko finaalin ajan suvereenisti Dingiä parempi, joka ei tuntunut olevan finaalissa oma itsensä. Dingillä oli vaikeuksia saada edes kunnon sarjoja varsinkin ensimmäisen jakson lopussa. Selby oli koko finaalin ajan hallitsevampi osapuoli pelaten loistavaa peliä. Selby johti ensimmäisen jakson jälkeen jo 8-1, joten toiseen jaksoon ei jäänyt paljon jännitystä. Lopulta Selby voitti finaalin murskaavan ylivoimaisesti luvuin 10-1. On harvinaista että, finaalit päättyvät näinkin selvin luvuin. Viimeksi näin on käynyt 2012 World Openissa.

Kausi jatkuu jo tiistaina jolloin alkaa uusi turnaus China Championship. Muutenkin loppuvuonna on turnauksia hyvin ennen 19.12 alkavaa joulutaukoa.

http://gty.im/526320062

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.