Ennakko: Snookerin MM-kisat

Snookerkausi huipentuuu lauantaina alkavaan ja reilut kaksi viikkoa kestävään MM-kisoihin. Kauden ykkösturnaus MM-kisat pelataan Sheffieldissä, Englannissa ja pelipaikka on legendaarinen Crucible Theatre. Viime vuonna maailmanmestaruuden vei Englannin Mark Selby voitettuaan finaalissa Kiinan Ding Junhuin 18-14. Tänä vuonna finaali pelataan vapun tiennoilla (30.4-1.5).

Embed from Getty Images

 

MM-kisat poikkeaa muista turnauksista siinä, että ottelut ovat pidempiä ja voittoon tarvitaan enemmän freimivoittoa(erävoittoa). Ensimmäisellä kierroksella ja myös aiemmin käydyissä karsinnoissa pelisysteemi on paras yhdeksästätoista eli voittoon tarvitaan 10 erää. Toisella kierroksella ja puolivälierissä on paras 25:stä, välierissä paras 33:sta ja finaalissa paras 35:stä.

MM-kisojen pääsarjassa on 32 pelaajaa, heistä 16 pääsi maailmanlistan sijoituksen perusteella ja loput 16 paikkaa ratkesivat aiemmin käydyissä karsinnoissa. Eilen arvottiin ensimmäisen kierroksen otteluparit ja kisojen kaavio.

Embed from Getty Images

 

MM-kisojen ensimmäisen kierroksen ottelut (suluissa pelaajan maailmanlistan sijoitus ennen MM-kisoja)

(1) Mark Selby – (45) Fergal O’Brien

(2 ) Judd Trump – (54) Rory McLeod

(3) Stuart Bingham – (42) Peter Ebdon

(4) Ding Junhui – (37) Zhou Yuelong

(5) Shaun Murphy – (63) Yan Bingtao

(6) John Higgins – (18) Martin Gould

(7) Barry Hawkins – (32) Tom Ford

(8) Marco Fu – (30) Luca Brecel

(9) Neil Robertson – (72) Noppon Saengkham

(10) Ali Carter – (29) Graeme Dott

(11) Mark Allen – (39) Jimmy Robertson

(12) Ronnie O’Sullivan – (59) Gary Wilson

(13) Liang Wenbo – (48) Stuart Carrington

(14) Kyren Wilson – (51) David Grace

(15) Anthony McGill – (24) Stephen Maguire

(16) Ryan Day – (44) Xiao Guodong

 

Seuraavaksi Gee listaa kisojen suurimmat voittajasuosikit ja haastajat.

Voittajasuosikit:

Mark Selby

Kaksinkertainen maailmanmestari (2016 ja 2014) ja maailmanlistan ykkönen Mark Selby on suurin voittajasuosikki. Lempinimeltään “The Jester from Leicester” Selby on voittanut kauden aikana Paul Hunter Classicin, International Championshipin, UK Championshipin ja viimeisimmän turnauksen China Openin. Leicesteristä kotoisin oleva Selby on pelannut koko kauden ajan tasaisen hyvin ja on edennyt turnauksissa pitkälle. Hän on ollut kauden parhaimpia pelaajia. Selbyltä voidaan odottaa MM-kisoissa jälleen menestystä.

Embed from Getty Images

 

Judd Trump

Maailmanlistan toisena oleva Trump on pelannut jälleen vahvan kauden. Lempinimiltään “Juddernaut” ja “The Ace in the Pack” Trump on voittant kauden aikana kaksi turnausta Players Championshipin ja European Mastersin ja on ollut monta kertaa finaalissa ja välierässä. Bristolista kotoisin oleva Trump ei ole vielä urallaan voittanut maailmanmestaruutta, mutta on päässyt kerran finaaliin. Se tapahtui vuonna 2011. Trump on Selbyn ohella suurimpia voittajasuosikkeja.

Embed from Getty Images

 

Ding Junhui

Kiinan ja Aasian ykköspelaaja Ding Junhui on se pelaaja, joka nosti aikanaan lajin suosion Kiinassa kunnolla. Se alkaa näkyä, kun hänen lisäksi MM-kisojen pääsarjassa on mukana neljä kiinalaista. Maailmanlistalla neljäntenä oleva Ding on voittanut tällä kaudella Kuuden punaisen maailmanmestaruuden ja Shanghai Mastersin. Lempinimeltään “Star of the East” Ding eteni viime vuoden MM-kisoissa finaaliin. Hänestä tuli samalla ensimmäinen aasialainenpelaaja, joka on päässyt finaaliin. Aiempina vuosina Ding on hermoillut pudoten jo avauskierroksilla. Tänäkin vuonna odotukset häneen kohtaan varsinkin Kiinassa on suuret. Onnistuuko hän yhtä hyvin kuin viime vuonna?

Embed from Getty Images

 

Ronnie O’Sullivan

Tätä herraa ei voi koskaan laskea pois, kun hän on mukana. The Rocket lempimellä tutuksi tullut Ronnie O’Sullivan on voittanut urallaan viidesti maailmanmestaruuden. O’Sullivanin kauden tähän mennessä ainoa turnausvoitto tuli jälleen Mastersissa. Maailmanlistalla sijalla 12 oleva Ronnie on viime vuosien tapaan jättänyt paljon pienempiä turnauksia väliin, mutta aina kun hän on ollut mukana on O’Sullivan pelannut hyvin, mutta myös muutama yllätystappio on tullut. On vaikea arvioida, muten The Rocket tulee pärjäämään, kun joutui vieläpä ennakkoon ajateltuna kovimpaan neljännekseen. Jos O’Sullivan pystyy pelaamaan parastaan on hän vahvoilla.

Embed from Getty Images

 

Haastajat

Stuart Bingham

Vuoden 2015 maailmanmestari ja maailmanlistan kolmonen Bingham jää usein nimekkäimpien pelaajien varjoon, mutta on osoittanut viime vuosina suuruutensa. Lempinimeltään “Ball-run Bingham” on voittanut tällä kaudella Welsh Openin. Hänen tämä kausi ei ole ollut aivan niin hyvä kuin pari edellistä, mutta tätä herraa ei kannata unohtaa mestaruustaistelussa, vaikka hän ei kuuluu suurimpiin suosikkeihin.

Embed from Getty Images

 

Neil Robertson

Australian ykköspelaaja ja vuoden 2010 maailmanmestarin (on ainoa Brittein saarten ulkopuolelta tullut maailmanmestari) Robertsonin kausi on ollut hankala. Lempinimiltään “The Melbourne Machine” ja “Thunder from down under” Robertsonin ainoa turnausvoitto tuli jo alkukaudella Latviassa Riga Mastersissa. Muuten menestys on tämän kauden osalta ollut vaihteleva. Sen myötä maailmanlistalla Robertson on tippunut sijalle yhdeksän. Viime vuonna MM-kisat päättyi jo ensimmäisellä kierroksilla ja lähtee tällä kertaa kisoihin haastajana.

Embed from Getty Images

 

Shaun Murphy

Maailmanlistalla viidentenä oleva ja vuonna 2005 yllätysmestaruuden vienyt Murphy on pelannut jälleen tasaisen varman ja hyvän kauden. Lempinimeltään “Smurphy” kauden ainoa turnausvoitto tuli Gibraltar Openista. Loistavasta lyöntitekniikasta tunnettu Murphy on kenelle tahansa vaikea vastustaja ja vaikka Murphy on vaikeassa neljänneksessä (voi kohdata jo 2.kierroksella O’Sullivanin) niin hän voi edetä pitkällä. On turnauksen musta hevonen.

Embed from Getty Images

 

John Higgins

Nelinkertainen maailmanmestari ja tämän hetken Skotlannin ykköspelaaja John Higgins on kuin Ronnie O’Sullivan. Häntä ei voi MM-kisoissa laskea pois laskusta, vaikka ei ole tällä kaudella ollut parhaimmassa vireessä. The Wizard of Wishaw lempinimellä tunnettu Higgins on kauden aikana voittanut China Championshipin ja Champion of Championsin. Muuten kokeneen skotlantilaisen tämän kauden finaalit on jääneet vähiin. Vaikka kaavio ei ole helpoimmasta päästä, niin Higgins voi kokemuksellaan edetä pitkälle.

Embed from Getty Images

 

Mark Allen

Maailmanlistalla 11 oleva ja Pohjois-Irlannin ykköspelaajan Mark Allenin on ollut haastava. Lempinimeltään “The Pistol” on päässyt tällä kaudella kaksi kertaa finaaliin, mutta turnausvoittoa ei ole tullut. Suurimmalta osin kauden turnauksissa Allen on päässyt puolivälieriin tai 16 joukkoon. Allen ei kuulu suurimpiin suosikkeihin varsinkaa, kun joutui haastavaan kaavioon, mutta parhaimmillaan hänellä on mahdollisuudet pelata hyvä turnaus.

Embed from Getty Images

 

Mahdolliset yllättäjät

Barry Hawkins

Maailmanlistalla seitsemäntenä oleva Hawkins on pelannut tasaisen hyvän kauden. Lempinimeltään “The Hawk” kauden ainoa turnausvoitto tuli World Grand Prixistä. Hawkins on urallaan kerran edennyt MM-kisoissa finaaliin. Se tapahtui vuonna 2013 ja on viime vuosina edennyt Cruciblessa. Hawkinsilla on hyvät mahdollisuudet edetä tänäkin vuonna pitkälle. On turnauksen musta hevonen.

Embed from Getty Images

 

Kyren Wilson

Uusista nuorista pelaajista parhaimmaksi on noussut 25-vuotias Kyren Wilson. Lempinimeltään “The Warrior” on viime vuosina noussut pikku hiljaa kohti kärkisijoituksia ja on tällä hetkellä maailmanlistalla sijalla 14. Wilson on kauden aikana päässyt kerran finaaliin ja kahdesti välieriin. Wilsonin neljännes ei ole pahimmasta päästä, joten hän voi edetä yllättävän pitkälle.

Embed from Getty Images

 

Ali Carter

Maailmanlistalla kymmenentenä oleva Ali Carter on tehnyt pahojen sairastumisten jälkeen hienon paluun kärkipelaajien joukkoon. Lempinimeltään “The Captain” Carterin kauden ainoa turnausvoitto tuli World Openissa. Sen lisäksi on kerran päässyt kauden aikana finaaliin. Carter on uransa aikana päässyt MM-finaaliin kaksi kertaa häviten molemmilla kerroilla Ronnie O’Sullivanille. Carter ei ole turnauksen voittajasuosikkeja, mutta voi kokemuksellaan yllättää.

Embed from Getty Images

 

Siinä lista MM-kisojen suosikeista ja haastajista. Yksi urheilukevään mielenkiintoisimmista turnauksista snookerin MM-kisat käydään 15.4-1.5. Kannattaa seurata, sillä snooker on hieno laji varsinkin tv:stä katsottuna. Kisoja voi seurata Eurosportilta, joka näyttää kisoista jokaisen ottelun.

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.