Kauden viimeinen osakilpailu Australiassa päättyi Toyotan Jari-Matti Latvalan voittoon värikkäiden vaiheiden jälkeen. Ford-kuski Sebastien Ogier puolestaan juhli jo kuudetta perättäistä maailmanmestaruutta.
Latvala nousi kisan kärkipaikalle päätöspäivänä, kun suomalaisen tallitoveri Ott Tänak joutui keskeyttämään toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Virolaiskuljettaja ajautui ulos tieltä, eikä autoon tulleiden kolhujen myötä pystynyt jatkamaan maaliin saakka. Ennen keskeytystä Tänakilla oli vielä ohuet saumat mestaruuteen.
Suomalaiskonkarille voitto oli hänen ensimmäinen sitten viime vuoden Ruotsin rallin. Keskimmäinen paikka palkintokorokkeella tuli oivalliseen paikkaan, sillä voitto siivitti myös Toyotan valmistajien maailmanmestaruuteen. Tommi Mäkisen johtama Toyota-talli tuli mukaan MM-sarjaan vasta kaksi vuotta sitten, joten kehitys tallimestariksi on ollut huimaa.
Ogierin maailmanmestaruus ratkesi jo ennen rallin viimeistä erikoiskoetta, kun sekä Tänak että Hyundain Thierry Neuville olivat ulkona pelistä. Ranskalainen körötteli maaliin viidentenä, jonka jälkeen mies kruunattiin uransa kuudenteen mestaruuteen. Kartturi Julien Ingrassia on ollut Ogierin tutkaparina koko mestaruusputken ajan.
Australiassa toiseksi kaasutti kokenut Hayden Paddon ja kolmanteen sijaan ylsi norjalainen Mats Östberg.
Esapekka Lapin kausi päättyi neljänteen sijaan. Suomalainen jäi kärjestä reilun minuutin. Ford-kuljettaja Teemu Sunisen matkanteko tyssäsi auton tekniseen vikaan ennen viimeistä pätkää.
Kuljettajien MM-pisteet:
- Sebastien Ogier, 219
- Thierry Neuville, 201
- Ott Tänak, 181
- Jari-Matti Latvala, 128
- Esapekka Lappi, 126
—
- Teemu Suninen, 54
Tallien MM-pisteet:
- Toyota, 368
- Hyundai, 341
- Ford, 324