Patrik Laine varasti shown viime yön NHL-kierroksella. Winnipeg Jets takoi kahdeksan maalia St. Louis Bluesin verkkoon, ja näistä viidessä asialla oli itse suomalaistähti.
Ensimmäinen Laineen täysosuma syntyi avauserässä, kolme seuraavaa toisessa erässä ja päätöserän alkuun suomalainen iski vielä kerran. Näillä maaleilla Winnipeg vei pisteet mukanaan luvuin 8-4.
Vain kaksi pelaajaa kaudesta 1997-98 lähtien on onnistunut vastaavaan temppuun ennen Lainetta: Johan Franzen vuonna 2011 ja Marian Gaborik vuonna 2007.
Ennen 21:n vuoden ikää viisi maalia yhteen otteluun on kyennyt tekemään liigan historiassa ainoastaan Wayne Gretzky kahdesti, sekä Don Murdoch kertaalleen. Laine liittyi siis suorituksellaan kovaan joukkoon.
Neljään edelliseen kamppailuun 20-vuotiaan suomalaislaiturin lavasta on lävähtänyt peräti 11 osumaa. Tämä on johdattanut Laineen aina maalipörssin kärkipaikalle asti, sillä kasassa on nyt yhteensä 19 maalia.
Laine on ollut koko marraskuun ajan huimassa liidossa. Kuukausi on tuottanut 15 maalia, mukaan lukien kolme hattutemppua. Hän on yhden osuman päässä uransa 100. NHL-maalistaan.
Winnipeg majailee tällä hetkellä läntisen konferenssin neljäntenä.