Rafael Nadalin poikkeuksellisen huono kausi sai jatkoa. Tällä kertaa hän taipui Wimbledonin toisella kierroksella tourin viihdyttävimmän pelaajan titteliä kantavalle Dustin Brownille.
Brownin showtennis lähti hieman yskähdellen käyntiin, mutta siitäkin huolimatta hän vei ensimmäisen erän nimiinsä 7-5. Toisessa erässä Rafa oli selkeästi niskan päällä ja voitti 3-6.
Kolmannessa erässä Brownin lentolyönnit ja väkevä verkollenouseminen olivat myrkkyä Nadalille. Kun Rafa vielä teki helppoja virheitä ja ei käyttänyt paikkojaan hyväksi, voitti Brown erän 6-4.
Neljännessä erässä Brownin hurmos pysyi yllä ja Nadalin otteissa näkyi turhautuneisuus. Erän voittajasta ei oikeastaan ollut kahta sanaa ja Brown voittikin sen helponoloisesti 6-4. Nadalin väläytykset todellisesta taistelutahdosta jäi aivan muutamaan palloon. Viime vuonna hän eteni neljännelle kierrokselle, joten pisteet laskevat 135:llä. Hyvällä turnausmenestyksellä esimerkiksi David Goffin hätyyttelee Nadalin sijoituksia, jolloin Nadal putoaisi TOP10 ulkopuolelle.