Miesten Superpesiksessä on vilkas pelipäivä ja ohjelmassa on peräti viiden ottelun kierros. Geen ennakossa suuntaamme Imatralle, jossa perinteikäs pesäpalloseura Imatran Pallo-Veikot saa vastaansa 2010-luvun mahtiseuran Vimpelin Vedon. Joukkueiden keskinäiset ottelut ovat olleet viime vuosina olleet Vimpelin juhlaa. Kun Imatra nousi kaudeksi 2017 Superpesikseen ovat joukkueet tuon jälkeen kohdanneet viidesti eikä Imatra ole pystynyt ottamaan Vimpeliltä vielä pistettäkään.
Ennakkoasetelmat päivän otteluun
Imatra
Imatra lähti tälle kaudelle tavoitteenaan pudotuspelipaikka ja joukkuetta vahvistettiin muun muassa kokeneella Sami Partasella. Imatran alkukausi oli kaikkea muuta kuin helppo ja erityisesti ulkopeli sakkasi välillä todella pahasti. Joukkueelle sattui ulkopelissä käsittämättömiä vuoroja, jonka aikana vastustaja saattoi paukuttaa toistakymmentä juoksua.
Viime otteluissa joukkueen ulkopeli on parantunut huomattavasti ja tämä on näkynyt myös tuloksissa. Neljästä edellisestä ottelusta Imatra on voittanut peräti kolme ja tiistaina joukkue pelasi kauden parhaan pelinsä, kun se kaatoi kotona viime kauden finalistin Kouvolan jaksoin 2-0.
Vaikka ulkopeli onkin ajoittain sakannut niin sisäpeli on ollut iskussa käytännössä koko kauden. Sisäpelissä isoa roolia kantaa jälleen kerran lyöjäjokeri Jere Dahlström, joka on tällä hetkellä lyöjätilastossa sijalla kahdeksan. Joukkueesta löytyy myös nuorta voimaa ja erityisesti 18-vuotias Konsta Kurikka on esittänyt todella loistavia otteita sekä sisällä että ulkona. Tiistain Kouvola kamppailussa Kurikka oli joukkueen parhaimmistoa lyömällä kunnarin ja kaksi tavallista sekä tuomalla kaksi juoksua.
Vimpeli
Vimpeli on ollut tällä kaudella totutun vahva ja joukkue johtaa sarjaa neljän pisteen erolla Sotkamoon. Vimpeli on hävinnyt 15 pelaamastaan ottelusta vain yhden, joten se lähtee suursuosikkina myös tämän päivän kamppailuun.
Vimpelillä on tällä hetkellä jokainen pelin osa-alue kunnossa eikä ailahteluja otteluiden sisällä juurikaan tule. Suurin ero pahimpiin vastustajiin tulee sisäpelissä, sillä Vimpeli on lyönyt tämän kauden otteluissa yhteensä 193 juoksua eli lähes 13 juoksua ottelua kohden. Joukkueen lyöjäjokeri Perttu Ruuska on ollut tällä kaudella hirmuisessa iskussa ja hän on lyönyt alkukauden peleissä jo 65 (5+60) juoksua. Kärjessä Mikko Kanala on mennyt kovalla prosentilla kentällä ja lisäksi, kun joukkueessa on Sami Haapakosken tasoisia pelaajia ei kotijoukkueella tule tänään kovinkaan helppo iltapuhde olemaan.
Ainoa mikä voi vähän vaikuttaa Vimpelin pelaamiseen on se, että joukkue joutuu pelaamaan kahtena peräkkäisenä päivänä. Eilen Vimpeli kohtasi vieraissa Kiteen ja sieltä joukkue on joutunut nopeasti matkustamaan Imatralla, joten mielenkiintoista nähdä näkyykö tämä väsymyksenä joukkueen pelaamisessa.