Scroll Top

Mestiksen pudotuspelit alkavat keskiviikkona

Mestiksen runkosarja päättyi lauantaina, ja kausi huipentuu keskiviikkona alkavissa pudotuspeleissä. Mestari on selvillä viimeistään 21. huhtikuuta.

 

Jukurit – viisinkertainen Mestiksen mestari ja nelinkertainen hopeamitalisti.

 

 

jukurit

 

 

Mikkelin Jukurit voitti kahdeksannen kerran Mestiksen runkosarjan, ja mikkeliläisjoukkue kohtaa puolivälierissä runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittuneen sarjanousija KeuPa HT:n. Jukurit pelaa Mestiksessä nyt viidettätoista kauttaan ja eteni neljännentoista kerran pudotuspeleihin. Pudotuspeleissä mikkeliläisten jälki on ollut vakuuttavaa, ja tilille on kertynyt viisi mestaruutta, neljä hopeamitalia ja yksi pronssi. Puolivälierissä Jukurien kausi on päättynyt vain kerran. KeuPa HT kuitenkin tarjosi jo runkosarjassa Jukureille kovan haasteen etenkin Keuruulla, missä Jukurit ei voittanut kertaakaan.

 

KeuPa HT – ensimmäisellä kaudella pudotuspeleihin

 

KeuPa-HT--logo

 

 

Keuruulaisjoukkue sopeutui haastavan alun jälkeen Mestiksen vauhtiin ja lähtee pudotuspeleihin yllätysvalmiina. Viime kaudella Suomi-sarjan pudotuspeleihin niukasti selviytynyt KeuPa HT voitti tuolloin lopulta koko Suomi-sarjan ja nousi Mestikseen. Sarjaporrasta ylempänä keuruulaisjoukkueella kesti hetken sopeutua uuteen pelitempoon, mutta sarjanousija on selviytynyt kaudestaan hyvin. KeuPa HT vaihtoi helmikuussa kesken tappioputken päävalmentajaa, ja valmennusvastuuseen palasi viime kauden Suomi-sarjan mestarivalmentaja Kari Rautakorpi. Rautakorven komennossa KeuPa HT varmisti pudotuspelipaikan heti ensimmäisellä Mestis-kaudellaan ja lähtee nyt haastamaan Jukureita.

 

KooKoo lähtee puolustamaan mestaruuttaan

 

kookoo

 

Hallitseva Mestis-mestari oli pitkään kiinni runkosarjan voitossa, mutta Jukurit tuli loppumetreillä ohi. SaPKo oli KooKoolle vaikea vastustaja runkosarjassa. KooKoo voitti vuosi sitten kauan himoitsemansa Mestiksen mestaruuden. Kaksi aiempaa loppuottelusarjaa oli päättynyt kouvolalaisten tappioon Jukureita vastaan, mutta viime kauden loppuottelut kääntyivät KooKoon eduksi. Tällä kaudella KooKoo johti välillä ylivoimaisesti runkosarjaa, mutta Jukurit porhalsi ohi loppumetreillä. Mestiksen/ 1. divisioonan maratontaulukon kärkijoukkue KooKoo on pelaa nyt Mestiksessä viidettätoista kauttaan ja edennyt on pudotuspeleihin kolmetoista kertaa. Viitenä edellisenä kautena KooKoo on edennyt puolivälieristä välieriin. SaPKoa vastaan pelattavaan puolivälieräsarjaan KooKoo lähtee ennakkosuosikkina, vaikka SaPKo olikin kouvolalaisille vaikea vastustaja runkosarjassa.

 

SaPKo tavoittelee ensimmäistä välieräpaikkaansa

 

sapko

 

Savonlinnassa pelataan pitkästä aikaa Mestiksen pudotuspelejä. SaPKo eteni edellisen kerran pudotuspeleihin vuonna 2012, mutta tuolloin puolivälieräsarja päättyi savonlinnalaisjoukkueen tappioon kahden aikaisemman yrityksen tavoin. Mestiksessä SaPKo on pelannut vuodesta 2006 asti. Viime kaudella Janne Sinkkosen suojatit jäivät pudotuspelien ulkopuolelle, mutta nyt Sinkkosen toinen kausi savonlinnalaisjoukkueen peräsimessä toi puolivälieräpaikan. Asetelmat ovat herkulliset. SaPKo lähtee ottelusarjaan KooKoota vastaan altavastaajana, mutta savonlinnalaisjoukkue voitti kolme viimeisintä joukkueiden keskinäistä runkosarjaottelua.

 

TUTO Hockey vahvassa vireessä pudotuspeleihin

 

tuto

 

Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut TUTO Hockey kohtaa puolivälierissä runkosarjan kuutosen LeKin. TUTO Hockeyn kaksi edellistä kautta ovat päättyneet pettymykseen välierissä, mutta pronssiottelut ovat kuitenkin päättyneet turkulaisten voittoon. Viime viikkoina TUTO Hockey on ollut yksi Mestiksen kovavireisimmistä joukkueista, ja nousu viidenneltä sijalta kolmanneksi runkosarjan lopussa oli hyvä työnäyte Ismo Lehkosen luotsaamaan turkulaisjoukkueen osaamisesta. Lehkonen johdatti TUTO Hockeyn mestariksi vuonna 2008, ja viidentoista Mestis-kauden aikana TUTO Hockey pelaa nyt pudotuspeleissä kahdettatoista kertaa.

 

LeKi lähtee tavoittelemaan ensimmäistä mitaliaan

 

leki-logo

 

Lempäälän Kisa on pelannut Mestiksessä vuodesta 2007 lähtien, ja kahdeksan kauden aikana lempääläläisjoukkue on edennyt pudotuspeleihin viisi kertaa. Yhden kerran LeKi on päässyt puolivälieristä välieriin, mutta tuolloin keväällä 2010 LeKi jäi lopulta ilman mitalia. LeKi on voittanut neljän edellisen pudotuspelikeväänsä aikana vain yhden pudotuspelisarjan, mutta siinä kaatui juuri TUTO Hockey. Lempääläläisillä on siis hyviä muistoja tämänkertaisen vastustajansa TUTO Hockeyn kohtaamisesta pudotuspeleissä.

 

Hokki pitkästä aikaa kotiedun kera pudotuspeleihin

 

mestis-kajaaninhokki

 

Kajaanin Hokki lähtee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista, vaikka puolivälierävastustaja JYP-Akatemia olikin niskan päällä keskinäisissä runkosarjakohtaamisissa. Hokki sai puolivälieriin kotiedun, jota ei ole kajaanilaisille tapahtunut kauden 2008-2009 jälkeen. Tuolta kaudelta on peräisin myös Hokin edellinen Mestis-mitali, pronssi. Hokki pelaa nyt Mestiksessä kolmattatoista kauttaan ja eteni pudotuspeleihin yhdennentoista kerran. Kajaanilaisseuran parhaat saavutukset ovat vuoden 2007 mestaruus ja 2008 hopeamitali. Viime kaudella Hokki oli neljäs.

 

 

JYP-Akatemia eteni vihdoin pudotuspeleihin

 

jyp akatemia

 

JYP-Akatemia sijoittui kolmella edelliskaudella yhdeksänneksi, mutta nyt jyväskyläläisjoukkue saavutti kauan tavoittelemansa pudotuspelipaikan sijoituttuaan runkosarjassa komeasti viidenneksi. JYP-Akatemia nimellä Jyväskylässä ei ole aiemmin pudotuspelejä pelattukaan, vaan kausina 2008-2011 joukkueen nimi oli vielä D Team. D Teamia valmensi edelleen jyväskyläläisjoukkueen päävalmentajana toimiva Jukka Ahvenjärvi, jonka johdolla D Team saavutti hopeaa 2010 ja pronssia 2011. Vuonna 2009 D Team oli seitsemäs. Nyt JYP-Akatemia aloittaa mitalien metsästämisen Hokkia vastaan.

 

Puolivälierien parit:

Jukurit – KeuPa HT
KooKoo – SaPKo
TUTO Hockey – LeKi
Hokki – JYP-Akatemia

Ottelusarjat pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.