Liigassa pelataan tänään seitsemän ottelun kierros. Katseet on hyvä kääntää Hakametsän suuntaan, kun Tappara ja Ässät kohtaavat toisensa. Sarjataulukosta Tappara löytyy sijalta kolme, kun taas Ässät on sijalla yhdeksän. Tappara on yksi Liigan kovakuntoisimpia joukkueita ja nyt jaossa on huipputärkeitä pisteitä sarjasijoitusten suhteen.
Tappara ja Ässät pelasivat molemmat viimeksi lauantaina. SaiPa matkusti Tapparan vieraaksi Tampereelle ja vei mukanaan jatkoaikavoitosta kertyneet kaksi pistettä. Lauantaisesta tappiosta huolimatta Tappara vetää edelleen vahvaa jaksoa, joka alkoi joulutauon tietämissä. 22 viime ottelussaan se on voittanut 15 kertaa ja seitsemästä tappiosta neljä on tullut vasta jatkoajalla tai voittolaukauskisassa. Ilman sarjapisteitä joukkue on jääty vain kolmesti. Ässät puolestaan katkaisi lauantaina oman heikon jaksonsa, kun se kaatoi kotonaan HIFK:n. Sitä ennen se oli ehtinyt hävitä putkeen kuusi kertaa ja jäänyt niistä viidessä viimeisessä kokonaan ilman pisteitä.
Tappara ja Ässät eivät enää taistele toistensa kanssa ihan samoista sijoista kuin teoreettisesti, mutta kummallakin on oma kova kisansa käynnissä playoff-asetelmien suhteen. Nyt kolmantena oleva Tappara voi nousta loppukauden aikana jopa toiseksi, mutta hyvin mahdollista on pudota myös kuuden sakista. Ässät voi vähintään nousta playoffien 1. kierroksen kotiedulle nykyisestä yhdeksännestä sijastaan, mutta se ei ole vielä täysin turvassa 10 pudotuspelijoukkueen sakissakaan.
Ässille tarjotut kertoimet houkuttelevat, mutta siitäkin huolimatta vaaka kallistuu Tapparan puolelle, että nostamme kotivoiton vetokupongille mukaan. Myös kauden aiemmat ottelut ovat menneet Tapparan puolelle: se on voittanut kaikki kolme aiempaa peliä. Porissa Tappara on voittanut 3-2 sekä jatkoaikamaalilla 2-1, Tampereella lukemat olivat 3-0, Ässät ei ole siis Hakametsässä Tapparaa vastaan pelatessaan tehnyt maalin maalia tällä kaudella.
Tappara – Ässät
klo 18.30Tappara @1.70 bet365
Parhaan kertoimen otteluun tarjoaa yksi maailman suurimmista ja parhaimmista, Bet365! Päivittäin näet tuhansia satoja livelähetyksiä otteluista, joten voit unohtaa stressin maksukanavapaketeista. Uusille käyttäjille on luvassa 100€ ensitalletusbonus ja 50€ riskitön mobiiliveto mutta vanhojakin käyttäjiä Bet365 muistaa viikoittain ilmaisella pelirahalla, ”Loyalty Bonuksella”! Gamblers on luonut pelioppaan sivulle, niin aloittaminen on huomattavasti helpompaa. Löydät oppaan täältä! Pelaamaan pääset täältä!