Scroll Top

Liiga – HIFK saa vieraita Raumalta

Perjantaina on SM-liigan ohjelmassa kolmen ottelun kierros. Oulussa kohtaavat häntäpäähän juuttuneet Kärpät ja SaiPa, kun taas Kouvolassa toisistaan mittaa ottavat kotijoukkue KooKoo ja vierailija JYP. Tässä ennakossa puolestaan käydään läpi Helsingissä pelattavaa HIFK:n ja Lukon välistä mittelöä. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kertaalleen ja tuolloin HIFK haki Raumalta pisteet viisi-neljä lukemin.

Ennakkoasetelmat

HIFK aloitti kauden vahvasti, mutta sitten joukkuetta kohtasi vaikeampi jakso, jonka aikana joukkue valahti sarjataulukossa suoran pudotuspelipaikan ulkopuolelle. Viime viikkoina HIFK on parantanut otteitaan ja joukkue on saalistanut seitsemästä viime ottelusta viisi voittoa ja noussut sarjassa jo aivan kärjen tuntumaan.

HIFK on vaivannut pitkin kautta tehottomuus, mutta viime viikkoina Antti Törmäsen suojatit ovat tehneet kiitettävästi maaleja. Erityisesti Roope Hintzin palaaminen kokoonpanoon on piristänyt joukkueen hyökkäyspeliä huomattavasti. Ylivoimapelaamisessa HIFK:lla riittää edelleen petrattavaa eikä joukkue ole saanut viidessä viime ottelussa yhtään ylivoimamaalia.

Puolustus ja maalivahtipeli on ollut HIFK:n kivijalka pitkin kautta ja joukkue on päästänyt sarjassa vähiten maaleja. Kevin Lankinen on pelannut maalinsuulla hyvää kautta ja mies on ollut aivan liigan maalivahti eliittiä.

Embed from Getty Images

Vierasjoukkue Lukon kausi on ollut yhtä tuskaa ja joukkue on sarjassa toiseksi viimeisenä. Seurajohto teki marraskuussa kovan ratkaisun antamalla päävalmentaja Juha Vuorelle potkut ja tilalle palkattiin kokenut Kari Heikkilä. Joukkueen ilme on parantunut Heikkilän tulon myötä huomattavasti ja Lukko on ottanut viidestä viime ottelusta kolme voittoa eikä ole jäänyt kertaakaan ilman pisteitä.

Lukon puolustus sekä maalineduspelaaminen on parantunut huomattavasti eikä helppoja maaleja ole mennyt samalla tavalla kuin alkukaudesta. Myös hyökkäyssuuntaan pelaaminen on parantunut kiitettävästi ja joukkueen avainpelaajat Ville Vahalahden johdolla ovat ruvenneet tekemään tulosta. Erikoistilannepelaaminen kerää myös kiitosta. Lukon yli sekä alivoimapelaaminen on toiminut viime viikkoina todella hyvin ja tämä myös näkynyt tuloksissa. Hyvää erikoistilannepelaamista joukkue tarvitsee myös perjantaina mikäli se meinaa voitosta haaveilla.

Embed from Getty Images

Arvio

Molemmat joukkueet ovat pelanneet viime viikkoina tulosten valossa hyvää jääkiekkoa, mutta siitä huolimatta kotijoukkue HIFK on kamppailun ehdoton ennakkosuosikki. Ensimmäinen erä tulee näyttelemään isoa roolia illan kamppailussa. Mikäli Lukko pystyy selviämään avauserästä kunnialla on sillä saumat ottaa pisteitä Helsingin vierailulta. Perjantain ottelusta tuskin mitään maalijuhlaa on luvassa. HIFK:n  materiaali on Lukkoa sen verran parempi, joten niukkaa kotivoittoa lapuille.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.