TUTO Hockey – Peliitat
Ke 7.10. klo 18.30
Marli Areena
Viime viikolla täyden pistepotin kerännyt TUTO Hockey saa keskiviikkona Marli Areenalla vastaansa Heinolan Peliitat. TUTOlla on ottelussa revanssin paikka, sillä joukkueiden kauden avauskohtaaminen Heinolassa päättyi kotijoukkueen 4-3-voittoon.
Turkulaisryhmä hävisi kauden neljästä ensimmäisestä ottelusta kolme, mutta viime viikon tuloksena oli kaksi kolme pisteen voittoa, kun ensin Jukurit kaatui Mikkelissä ja perjantaina Kupittaalla jyrän alle jäi JYP-Akatemia. Tuloksellisen viikon siemen kylvettiin lopullisesti menneen viikon maanantaina, kun joukkue purki miinusmerkkisen kauden alun yhdessä.
”Jo silloin sen maanantain jälkeen sanoin, että näytti siltä, että joukkue kasvoi yhteen. Ja kun puhutaan pienten asioiden oikein tekemisestä, tuossa on se tulos”, kuvaili päävalmentaja Ismo Lehkonen kahden voiton viikkoa ja sen syitä.
”Tuo työmäärä minkä joukkue on tehnyt ja kaikki mikä liittyy kaukalon ulko- ja sisäpuoliseen toimintaan… Niin tuossa ne arvomaailmat naksahtelivat kohdalleen.”
Lehkosen mukaan kauden ensimmäisissä peleissä näkyi paljon hyviä asioita, vaikka tappioita tulikin.
”Ilmaan jäi kuitenkin lillumaan paljon pieniä nyansseja, jotka jätettiin tekemättä. Mutta viime viikon aikana ne sitten tehtiin.”
”Parempi juttu kuin viime vuonna”
TUTOn ryhmä piti kuluvan viikon maanantaina uuden palaverin, jossa purettiin lisää alkukauden asioita.
”Toivon mukaan tuo ryhmä kasvaa nyt vielä paremmin joukkueeksi ja uskon, että tästä tulee vielä parempi juttu kuin mitä viime vuonna tehtiin. Ja mielestäni meillä oli viime vuonnakin todella hyviä juttuja”, Lehkonen sanoo.
”Odotusarvo tuon joukkueen puolesta on mulla henkilökohtaisesti ainakin se, että pelaamme vielä näyttävämpää ja tuloksellisesti parempaa jääkiekkoa kuin viime vuonna.”
Perjantaina kun TUTO voitti JYP-Akatemian Marli Areenalla 5-2, oli sekä kaukalossa että yleisön joukossa tunne kohdallaan.
”Jotta saadaan porukkaa tuonne Kupittaan katsomoon, meidän pitää pelata entistä yleisöystävällisempää jääkiekkoa. Sellaista, mistä Suomen kansa ja varsinkin turkulaiset tykkäävät ja jota he ovat tottuneet näkemään”, sanoo Lehkonen.
”Meidän täytyy pelata aktiivista jääkiekkoa, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tietenkään valmentajan näkökulmasta ei haluaisi, että vaarallisia tilanteita tulisi omaan päähän, mutta välillä sekin on mahdotonta.”
Turkulaisryhmän uudistuneen pelitavan haasteista on puhuttu paljon alkukauden aikana, ja nyt pelaajat tuntuvat sisäistäneen systeemin entistä paremmin ja laajemmalla rintamalla.
”Joukkueelle heitetty pelitavallinen haaste on kova ja mielestäni näyttää siltä, että he tulevat koko ajan parantamaan kuin sika juoksuaan”, ”Ika” kertoo.
”On paljon viitteitä, että pelitapa on menossa jo vähän hölmömmällekin pelaajalle kaaliin. Pelaajat näyttävät tykkäävän siitä ja se tekee tästä koko prosessista makean.”
Sairastupa tyhjenemässä
Keskiviikkona vastaan luisteleva Heinolan Peliitat aloitti kauden erinomaisesti, mutta viime kierroksilla joukkueen lento on hieman laantunut. TUTOn tavoitteena on luonnollisesti se, että keskiviikkonakin täysi pistepotti jää Turkuun.
”Peliitat on tiiviisti puolustava ryhmä ja meidän täytyy se bussi murtaa. Meidän täytyy saada peliin erilaisia rytmejä ja ennen kaikkea riistopelaamisen sekä pelin kääntämisen täytyy olla kovaa luokkaa”, kertoo Lehkonen.
”Tarvitsemme myös maalin eteen hauista siten, kuten esimerksi perjantaisen JYP-Akatemia-pelin kolmannessa erässä.”
Iikka Kangasniemi ja Tuukka Pulliainen harjoittelivat maanantaina jo normaalisti joukkueen mukana, mutta suuria muutoksia TUTOn ryhmään ei keskiviikkona todennäköisesti ole tulossa.
”Aika vaikea mun on ketjuista ketään siirtää pois, vaikka tuossa jätkiä tuleekin terveeksi. Se olisi väärin jotain toista kohtaan.”
”Oliko muuta kysyttävää?”, Lehkonen nauraa.
TUTO Hockey – Peliitat Marli Areenalla keskiviikkona klo 18:30.
Lähde: TUTO Hockey