Jalkapallon kakkosen A-lohkossa pelataan mielenkiintoinen paikallisottelu kun Etelä-Karjalan ylpeydet PEPO ja Kultsu ottavat toisistaan mittaa. Joukkueet ovat vuosien saatossa kohdanneet monta kertaa kolmosessa, mutta tämän luokan paikallispeli on edellisen kerran nähty Lappeenrannassa vuonna 1997.
PEPO nousi täksi kaudeksi kakkoseen monen vuoden tauon jälkeen. PEPO:lla on jalkeilla hyvä kakkosdivari tason joukkue ja siltä on lupa odottaa hyviä otteita kauden aikana. PEPO aloitti kautensa 4-1 voitolla Malmin Palloseurasta. Tämän jälkeen tuli kotitappio Futuralle ja edellisessä ottelussa joukkue taipui vieraissa Kouvolan Susille. PEPO oli tuossa ottelussa jo voitossa kiinni, mutta viime hetken kaksi maalia pilasi PEPO:n voitto saumat. Tiistain paikallispeli on myös sikäli tärkeä, että orastava tappioputki olisi hyvä saada poikki. Pisteet tiistain ottelusta olisivat myös sikäli tärkeät koska PEPO ja Kultsu taistelevat kauden aikana todennäköisesti samoista sijoituksista kakkosessa.
Kultsu puolestaan aloitti kautensa 0-2 kotitappiolla FCV vastaan. Tämän jälkeen joukkue on pelannut kaksi nolla nolla tasapeliä JäPS ja KuFu vastaan. Kultsun puolustus on alkukaudesta ollut hyvä, mutta maalinteko on ollut vaikeaa eikä joukkue ole tehnyt kolmessa ottelussa vielä maaliakaan. Tämän selittää osin se, että joukkue saatiin kasattua varsin myöhään keväällä. Kultsulla on varsin kansainvälinen joukkue, jossa on hyviä ulkomaalaispelaajia kakkosen tasolle. Kun kausi etenee pidemmälle ja kesän pelit koittavat saa Kultsu peliä paljon paremmin käyntiin ja voittoja alkaa varmasti tulla. Kultsu pärjäsi jo viime vuonna hyvin kakkosessa, joten sarjapaikan säilyttäminen on minimitavoite tältä kaudelta.
Arvio
Hieno ja tunteikas kakkosen peli edessä tiistaina Lappeenrannassa. PEPO lähtee ehkä pienenä suosikkina illan otteluun. PEPO:n kärkipelaajat Rönkkö ja Johnson ovat pelanneet hyvin alkukaudesta. Myös Jerry Särkkä on isossa roolissa. Kultsu puolustaa hyvin, joten maalijuhlaa tuskin on luvassa. Jos Kultsu saa maalinteko ongelmat auki on sillä yllätys saumat tässä ottelussa. PEPO on kuitenkin laadukkaampi joukkue, joten niukka kotivoitto illan ottelusta on luvassa.