Jalkapallon EM-kisoissa oli tiistaina poikkeuksellisesti vain kahden ottelun päivä. Etukäteen yhtenä kisojen heikoimmista joukkueista pidettiin Unkaria, mutta joukkue yllätti Itävaltaa vastaan iloisella ja tehokkaalla pelillään. Illan toisessa ottelussa pieni ja sympaattinen Islanti kairasi kaikkien yllätykseksi tasapelin Portugalia vastaan.
Unkari yllätti Itävallan
EM-kisojen yhtenä mustana hevosena pidettiin Itävaltaa ja joukkue lähti Unkari otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Ottelua oli pelattu vain puoli minuuttia kun Itävallan David Alaba laukoi reilusta 20 metristä, mutta laukaus osui Unkari maalin tolppaan. Unkari toipui hyvin avausminuutilla tulleesta tilanteesta ja mitä pidemmälle avaus puoliaika eteni sitä paremmin Unkari pääsi peliin mukaan. Unkari piti palloa, jopa Itävaltaa enemmän ja loikin muutaman vaarallisen tilanteen Robert Almerin maalille. Puoliajalle mentiin kuitenkin 0-0 tilanteessa.
Unkari jatkoi toisella puoliajalla siitä mihin ensimmäisellä jäi. Toista puoliaikaa oli pelattu vajaat kymmenen minuuttia kun Unkarin Balazs Dzsudzsak tykitti noin 30 metristä hurjan kudin, mutta Robert Almer Itävallan maalilla torjui näyttävästi. Reilu tunti oli kamppailua takana kun nähtiin ottelun avausmaali. Unkarin Adam Szalai mursi Laszlo Kleinheislerin kanssa upeilla seinäsyötöillä Itävallan puolustuksen ja Szalai laittoi liukumalla pallon huolellisesti verkon perukoille. Unkari siirtyi Szalain maalilla sensaatiomaisesti 1-0 johtoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin Itävalta sai lisää huonoja uutisia kun puolustaja Aleksandar Dragovic lensi suihkuun saatuaan toisen keltaisen kortin. Itävalta ei saanut kunnon kiriä aikaan ja tasoituksen hakeminen vajaamiehisenä kostautui pari minuuttia ennen loppua. Vaihdosta sisään tullut Zoltan Stieber pelattiin läpiajoon ja mies chippasi pallon taidokkaasti ohi maalivahti Almerin. Stieberin maali sinetöi Unkarin 2-0 voiton ja kisojen suurin yllätys oli valmis. Itävalta jätti itsestään todella vaisun kuvan kun taas Unkari yllätti kaikki hienolla suorituksellaan. Unkarin maalivahdista Gabor Kiralysta tuli EM-historian vanhin nollapelin pitänyt maalivahti.
Islanti taisteli tasapelin
Alkulohkojen ensimmäinen kierros saatiin päätökseen kun Portugali ja Islanti kohtasivat tiistain myöhäisillassa. Ottelu oli Islannille historian ensimmäinen EM-tasolla. Islanti sai heti ottelun alussa huippupaikan kun Gylfi Sigurdsson harhautti itselleen jalan vapaaksi ja laukoi tulisesti, mutta Portugalin maalivahti Rui Patricio torjui varmasti. Tämän jälkeen komennon otti Portugali ja joukkue loi lukuisia vaarallisia paikkoja Islannin maalille. Varsinkin Nani oli lähellä maalintekoa, mutta Islannin maalivahti Hannes Halldorsson torjui upeasti portugalilaisen puskun. Noin puoli tuntia oli ottelua pelattu kun nähtiin kamppailun avausmaali. Portugalin Andre Gomes syötti nätisti laidalta ja Nani sijoitti pallon etukulmasta ohi Halldorssonin ja Portugali siirtyi 1-0 johtoon. Portugali hallitsi maalin jälkeen peliä selvästi, mutta avaus puoliajalla ei lisämaaleja enää nähty ja tauolle mentiin Portugalin 1-0 johdossa.
Mitä lie käärmekeittoa Lars Lagerbäck pelaajille juottanut kun Islanti iski tasoitusmaalin täysin puskista. Islannilta ei oltu nähty kunnon hyökkäyksiä pitkään pitkään aikaan, mutta niin vaan joukkue teki maalin. Johann Gudmundsson laittoi hyvän keskityksen maalille ja Portugalin puolustus oli unohtanut Birkir Bjarnasonin täysin vapaaksi. Bjarnason pääsi laittamaan pallon rauhassa volleyllä ohi maalivahti Rui Patricion. Maali oli samalla Islannin historian ensimmäinen arvoturnauksessa. Kummallakin joukkueella oli ottelussa vielä omat paikkansa, mutta pisteet jaettiin 1-1 tuloksella. Tasatulos oli Islannin kannalta sensaatiomainen uroteko kun taas Portugalin leirissä oltiin hivenen pettyneitä. Seuraavalla kierroksella Portugali kohtaa avausottelunsa hävinneen Itävallan ja Islanti puolestaan saa vastaansa kisat yllätyksellä aloittaneen Unkarin.