Tiistaina pelataan Helsingissä finaalisarjan kolmas ottelu HIFK:n ja Tapparan välillä. Voitot ennen illan kamppailua ovat tasan 1-1, joten ottelulla on iso vaikutus finaalisarjan kulkuun. HIFK on pystynyt tähän mennessä pelaamaan laadukasta lätkää molemmissa finaali-otteluissa. HIFK:n ilme oli myös lauantaina tappioon päättyneessä Hakametsän ottelussa kohdallaan ja Tappara-maalivahti Tomi Karhusen loisto-otteet olivat iso tekijä Tapparan voitossa. Tappara ei ole vielä kahdessa ensimmäisessä finaalissa esittänyt sitä Tapparaa, jota nähtiin välierissä Kärppiä vastaan. Jos Jussi Tapolan suojatit pystyvät nostamaan tasoaan sille tasolle, jolla se oli välierissä on se todella vaikea voittaa. Ottelusta tekee mielenkiintoisen se että HIFK on pystynyt olemaan hyvä kotijoukkue pudotuspeleissä ja Tappara puolestaan on ollut hyvä vierasjoukkue. Kumpi ottaa voiton ja sitä myöten kuskin paikan selviää stadin tiistai-illassa.
Ratkaisukohdat
Avausmaalin merkitystä näissä otteluissa ei voi liikaa korostaa. Maaleja tehdään muutenkin vähän, joten avausmaalin merkitys on iso ja samalla sillä pystytään lyömään painetta kaverille. Molemmat finaaliottelut on voittanut joukkue, joka on tehnyt ensimmäisen maalin.
Erikoistilannepelaaminen niin yli- kuin alivoima on seurannassa tiistain ottelussa. Esimerkiksi Tapparan ylivoima oli lauantaina maalin verran HIFK:n vastaavaa parempaa, joka omalta osaltaan oli todella iso tekijä voiton kannalta. Tosin HIFK:n ylivoima on ollut vaarallinen finaalisarjassa vaikka se ei maalia ole pystynyt vielä tekemään. Lauantaina Antti Törmäsen suojatit loivat ylivoimalla tukun hyviä paikkoja ja pystyivät luomaan todella näyttäviä kuvioita. Alivoimapelaaminen puolestaan on molemmilla joukkueilla ollut hyvin hanskassa ja siinä ei kumpikaan joukkue ole saanut etua itselleen.
Jatkuuko maalivahtipeli yhtä kovalla tasolla mitä on finaaleissa nähty? Molempien joukkueiden maalivahdit ovat pelanneet huikeat pudotuspelit. HIFK:n Ville Husso on viimeistään tänä keväänä näyttänyt epäilijöilleen että kyllä miehen pää kestää kovissakin paikoissa. Tomi Karhunen on ehkä liigan aliarvostetuin maalivahti. Karhunen näytti jo Kärppä aikanaan, että on voittava maalivahti ja sama tahti on jatkunut Tapparassa tällä kaudella. Kummalle maalivahdille tarttuu koppi paremmin ja kumman pää kestää paremmin, sen tiistain ottelu tulee näyttämään.
Arvio
Tiukka ja tasainen ottelu tiedossa. Tappara näytti lauantaina, että joukkueella löytyy kapasiteettia mutta viime perjantain kaltaiseen ohi peliin ei todellakaan ole varaa. HIFK on kahdessa ensimmäisessä finaalissa näyttänyt, että joukkue on todella kovassa iskussa. Tapparan kärkipelaajat saivat lauantaina onnistumisia mikä on tärkeä asia mestaruuden kannalta. Todella tasainen ottelu eikä olisi suuri ihme, jos nähtäisiin sarjan ensimmäinen jatkoaika.