Scroll Top

Veikkausliiga: KuPS romahti Turussa

Heikosti kautensa aloittanut KuPS matkusti Turkuun Interin vieraaksi metsästämään kauden avauspisteitä.Ottelun ensimmäinen puoliaika olikin varsin hyvin keltapaitaisen KuPS:n hallussa. Kuopiolaiset saivat palkintonsa puolen tunnin pelin jälkeen kun Mika Ääritalon keskitys löysi maalille röyhkeästi nousseen Saku Savolaisen. Nuorukainen ei hyvästä paikasta erehtynyt ja puski pallon ohi Interin maalivahti Henrik Moisanderin.Toisen puoliajan alkuun Inter tuli aktiivisemmin ja hallitsi peliä. Turkulaiset eivät kuitenkaan saaneet hallinnasta huolimatta luotua ollenkaan maalipaikkoja. Lopulta 83 minuutilla, kuin tyhjästä Joni Ahon keskitys löysi Egzon Belican joka tasoitti pelin KuPS puolustuksen uinuessa. Heti maalin jälkeen oli nähtävissä että pelin hallinta siirtyi täysin kotijoukkueelle. Alle kaksiminuuttia tasoituksesta Inter hyökkääjä Benjamin Källman huudatti kotiyleisöä ja siirsi sinimustat 2-1 johtoon. Tästä KuPS ei enää toipunut ja Inter teki keltaisten tasoitushaaveet varsin helposti tyhjiksi. Viimeisen naulan arkkuun iski Sebastian Mannström, joka ohitti helposti vastaantulonsa kanssa epäröineen KuPS maalivahti Johannes Kreidlin.

Helsingissä HJK nousi voittoon SJK vastaan. Seinäjokelaiset johtivat avauspuoliajan jälkeen Ariel Nguekamin maalilla 0-1, mutta toisella puoliajalla HJK onnistui kahdesti. 1-1 tasoituksen naulasi Alfredo Morelos ja 2-1 johtomaalista vastasi kauden neljännellä osumallaan Atomu Tanaka.

FC Lahti ja HIFK puolestaan tasasivat pisteet Lahdessa 2-2. Avauspuoliajalla nähtiin peräti kolme osumaa. Kotijoukkue sai otteluun loistavan alun kun Santeri Hostikka onnistui maaliinteossa 6. minuutin kohdalla. Molemmat onnistuivat vielä kertaalleen avauspuoliajalla ja tauolle mentiin Lahden 2-1 johdossa. HIFK nousi tasoihin toisen puoliajan lisäajalla Juho Pirttijoen maalilla ja nappasi pisteen kotimatkalle!

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.