Torstaina kohtaavat kaksi suurta kun HIFK ja Tappara ottavat mittaa toisistaan. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti ja Tappara johtaa voitoin 2-1 ennen illan kamppailua. HIFK on ollut viimeajat hurjassa lennossa ja joukkue on viiden ottelun voittoputkessa. HIFK kävi keskiviikkona hakemassa Jyväskylästä pisteet, kun se voitti kärkikamppailussa JYPin hyvän esityksen jälkeen lukemin 4-1. Vierailija Tappara on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä ja tappelee tiukasti kotiedusta pudotuspeleihin. Tappara on viime aikoina pelannut varsin epävarmasti ja joukkueen peli-ilmekkään ei joka ilta ole ollut ihan parasta. Silti Jussi Tapolalla on käsissään sellainen joukkue, joka voi taistella keväällä mastaruudesta koska leveyttä ja laatua pelaajistosta löytyy. Myös Tappara pelasi keskiviikkona mutta joukkue taipui Turussa TPS:lle jalkapallo lukemin 1-0. Ratkaisukohdat HIFK:n hyökkäys vastaan Tapparan puolustus. HIFK:lla on todella leveä ja laadukas hyökkäys materiaali, josta osoituksena että joukkue tekee illasta toiseen maaleja ja pisteitä monen ketjun voimin. Keskiviikon JYP kamppailussa kaikissa neljässä maalissa oli eri tekijä ja joukkueesta yhdeksän pelaajaa pääsi pisteille. Tapparan puolustus on kivenkova jo pelkästään paperilla mutta vime aikoina omiin on kolissut yllättävän paljon maaleja. Tuukka Mäntylän tulo joukkueeseen varmasti rauhoittaa puolustuspelaamista. Ylivoimapelaaminen on isossa roolissa niin kuin aina kärkikamppailuissa. Molempien joukkueiden ylivoima on viime otteluissa ollut hyvää, joten jäähyttömyys tulee korostumaan illan kamppailussa. Tosin HIFK:n ylivoima on ollut kotikentällä huomattavasti heikompaa kuin vieraissa, joten tätä tilastoa Antti Törmäsen suojatit haluavat varmasti parantaa. Maalivahtipeliä on myös mielenkiintoinen seurata. HIFK:n Ville Husso on pelannut hyvää ja tasapainoista kautta ja ollut se voittava maalivahti jota helsinkiläiset ovat kaivanneet. Husso on illan peliin lähdettäessä torjunut kahdeksan peräkkäistä voittoa HIFK:lle. Tapparaan täksi kaudeksi hankittu Tomi Karhunen on saanut paljon kuraa niskaansa kauden aikana mutta viime aikoina Karhunen on torjunut vahvasti kirvesrintojen maalilla. Karhunen on torjunut helmikuussa kolme kamppailua jäätävällä 96 torjunta pronsentilla, joten Karhusesta tuskin voitto jää kiinni jos mies Tappara maailla pelaa.
Illan nostot
Joonas Rask HIFK
Savonlinnasta maailmalle lähtenyt Rask pelaa nyt toista kauttaan HIFK:n paidassa. Viime otteluissa mies on ollut pelipäällä ja teki myös maalin keskiviikon Jyp kamppailussa. Helmikuun neljässä ottelussa on syntynyt kiitettävät 3+2 tehot, joten Rask näyttää syttyvän kun kevään pelit lähestyy. Nouseeko Rask ratkaisijan rooliin myös keskiviikkona sen illan ottelu tulee näyttämään.
Jere Karjalainen Tappara
Karjalainen on tällä kaudella noussut kiekkoa seuraavan kansan tietoisuuteen. Karjalainen on tehnyt tällä kaudella jo 16 maalia kun viime kaudella niitä syntyi tasan kolme, joten kehitys on ollut valtavaa. Karjalainen on ollut tehokas varsinkin ylivoimalla ja mies onkin tehnyt eniten ylivoimamaaleja Tappara pelaajista. Puhuuko Karjalaisen ruoska myös Nordiksella, sitä ainakin Tappara leirissä toivotaan.
Arvio
Keskiviikon ottelusta odotetaan hyvätasoista kamppailua kahden ison joukkueen välillä. HIFK lähtee illan otteluun suosikkina sen verran vakuuttavaa joukkueen tekeminen on viime aikoina ollut. Tappara lähtee varmasti pelaamaan puolustuksen kautta, joten vähä maalista kamppailua on luvassa odottaa. HIFK nykyvire ja kotikenttä huomioon ottaen Gee arvio illan kamppailusta yhden maalin kotivoittoa.