Suomen Mikko Korhonen on ottanut upean voiton golfin Eurooppa Tourin kilpailussa Kiinassa. Voitto ratkeasi vasta uusitareiällä, kun Korhonen laittoi upean noin neljä metrisen birdie putin sisään ja kun ranskan Benjamin Hebert ei pystynyt tekemään kuin parin, otti suomalainen uransa komeimman voiton.
Voitosta Korhonen kuittaa reilusti yli 400 00 euroa sekä paljon tärkeitä ranking pisteitä. Loistavan kilpailunsa ansiosta Korhonen pääsee myös kauden toiseen Major kilpailuun PGA Championshipiin, joka pelataan vajaan kahden viikon päästä Yhdysvalloissa. Huomenna julkaistavalla maailmanlistalla mies nousee 100 parhaan joukkoon.
– Upeaa, Korhonen kommentoi uransa isointa voittoa Viasatilla.
– En tiedä, miten tämä voitto tuli. Putterilla varmaan Korhonen sanoi silmin nähden häkeltyneenä.
Korhonen aloitti päätöspäivän upeasti tekemällä heti avausreiälle birdien. Etuysille mies sai tehtyä vielä kaksi birdie lisää, mutta yksi bogey haittasi hieman suomalaisen tekemistä. Ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen kilpailua johti edelleen Hebert ennen Espanjan Jorge Campilloa sekä Korhosta.
Takaysillä suomalainen laittoi sitten kaasun pohjaan ja Korhonen teki neljälle seuraavalle reiälle kolme birdiä nousten tulokseen 19 alle parin. Espanjan Campillo aloitti myös takaysin loistavasti ja mies johti kilpailua ennen viittä viimeistä reikää, mutta sitten pilasi omia mahdollisuuksiaan tekemällä kaksi pahaa bogeya kahdelle perättäiselle reiälle.
Kilpailun voitosta käytiin hurja taisto, kun koko kolmikko Hebert, Korhonen ja Campillo oli tasoissa ennen kahta viimeistä reikää. Korhonen otti voiton avaimet käsiin, kun suomalainen teki 17 reillä upean birdien nousten näin yksin kilpailun johtoon ennen viimeistä reikää. Hebert ei kuitenkaan antanut periksi ja vaan painoi päätösreiälle upeasti birdien ja kun Korhonen puolestaan teki parin näin kaksikko päätyi tasatilanteeseen. Espanjan Campillo ei pystynyt vastaamaan kaksikolle ja näin mies jäi yhden lyönnin päähän uusinnasta.
Uusinnassa molemmat pelaajat löivät hyvät avaukset, vaikka ranskalaisen lyönti olikin hivenen pidempi. Korhonen puolestaan onnistui lähestymisessään huomattavasti paremmin lyöden pallon noin neljän metrin päähän lipusta. Hebert puolestaan löi oman lyöntinsä pitkäksi eikä mies pystynyt tekemään reiälle kuin parin. Näin Korhosella oli loistava paikka ottaa kilpailun voitto itselleen mikäli hän pystyisi laittamaan birdie putin sisään. Suomalaisen käsi ei ratkaisuhetkillä tärissyt vaan mies upotti putin keskelle reikää näin uran isoin voitto oli saavutettu.
Korhonen pelasi kilpailun kaikki neljä kierrosta tasokasta golfia, mutta erityisesti kaksi viimeistä kierrosta oli todella kovaa tykitystä ja suomalainen pelasi v-lopun kierrokset huikeaan tulokseen 13 alle parin. Silti voiton tärkein tekijä oli, että Korhonen pystyi pelaamaan virheettömästi, josta kertoo hyvin se, että mies teki kilpailussa vähiten bogeyä.
Myös kärkiryhmissä pelannut toinen suomalainen Tapio Pulkkanen otti kilpailusta hyvän sijoituksen, vaikka miehen peli hivenen hyytyi kilpailun lopussa. Päätöspäivään kuudennelta sijalta lähtenyt Pulkkanen pelasi kierroksen yksi alle parin ja lopullinen sijoitus oli 14. Toki eväät olisivat olleet parempaan, mutta silti sijoitus tuo suomalaiselle tärkeitä ranking pisteitä taistelussa ensi kauden Eurooppa Tourin paikoista.
Kilpailun kolmas suomalainen Kalle Samooja pelasi v-lopun kierrokset takajoukoissa. Samooja pelasi koko kilpailun tasaisesti ilman sen suurempia yllätyksiä. Päätöskierros sujui tulokseen kaksi alle parin, joka riitti kilpailussa sijaan 55.