Scroll Top

Golf – Suomalaiset pelasivat loistavasti Eurooppa Tourin kilpailussa Marokossa

Suomalaisgolffarit esiintyivät tänään edukseen Marokossa pelattavassa Eurooppa Tourin osakilpailussa. Lauantaipäivään lähdettäessä suomalaiset olivat kaukana kärjestä, kun parhaimpana keikkui Kalle Samooja noin 40 sijan paikkeilla tuloksessa kaksi yli parin.

Suomalaisista lauantaina parhaiten esiintyi Tapio Pulkkanen, joka pelasi huikean kierroksen tulokseen kuusi alle parin. Pulkkasen päivä ei käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla, kun mies teki kolmeen ensimmäiseen reikään kaksi bogeya valahtaen näin tuloslistalla häntäpäähän tulokseen viisi yli parin. Tämän jälkeen miehen peli muuttui täysin ja Pulkkanen teki seuraavalle kuudelle reiälle neljä birdiä nousten tuloslistalla kohisten. Takaysillä suomalainen jatkoi vahvaa tekemistään ja, kun mies onnistui tekemään kaksi birdiä sekä 17 reiälle komean eaglen merkattiin tuloskorttiin lauantain osalta komea kierrostulos 67 lyöntiä, joka on kuusi alle parin. Nousua tuloslistalla tapahtui yli 40 sijaa ja mies on tällä hetkellä komeasti seitsemäntenä. Ero kilpailua johtavaan USA:n Sean Crockeriin on tällä hetkellä neljä lyöntiä, mutta top kolmeen eroa on vain kaksi lyöntiä, joten suomalaisella on loistavat lähtökohdat sunnuntaina pelattavalle päätöskierrokselle.

Embed from Getty Images

Samooja täydensi hienoa suomalaispäivää

Lauantain hienoa suomalaispäivää täydensi Kalle Samooja, joka pelasi Pulkkasen tapaan todella loistava kierroksen. Myös Samooja aloitti päivän bogeyllä, mutta tämän jälkeen mies paukutti etuysille neljä birdiä ja nousi yhdeksän pelatun reiän jälkeen tulokseen yksi alle parin. Samooja pelasi myös takaysillä hienoa golfia tehden kolme birdiä ja yhden bogeyn. Samoojan päivän tulos oli siis 68 lyöntiä eli viisi alle parin ja näin mies nousi Pulkkasen kanssa samaan tulokseen kolme alle parin, jolla irtoaa siis tässä vaiheessa jaettu seitsemäs sija.

Molempien suomalaisten tulokset olivat päivän parhaimmistoa. Pulkkasen tulos kuusi alle parin on jaettu päivän paras tulos yhdessä Australian Jake Mcleodin kanssa. Samoojan tulos puolestaan on päivän kolmanneksi paras.

Embed from Getty Images

Myös kisan kaksi muuta suomalaista pelasi lauantaina hyvää ja tasaista golfia. Mikko Korhonen lähti kolmannelle kierrokselle tuloksesta kaksi yli parin. Korhonen pelasi tänään varsin tasapainoisesti ja tuloskorttiin merkittiin neljä birdiä ja kaksi bogey. Suomalaisen tulos kaksi alle parin nosti hänet tuloksissa tasan pariin ja nousua tuloslistalla tuli lähes kaksikymmentä sijaa. Korhonen on tällä hetkellä jaetulla sijalla 24 ja siitä on hyvä mahdollisuus nousta päätöskierroksella, jopa top kymppiin.

Kisan neljäs suomalainen Kim Koivu pelasi tänään varsin hyvän kierroksen lukuun ottamatta yhtä isoa virhettä. Suomalaisen tuloskorttiin merkattiin neljä birdiä, mutta hyvän kierroksen pilasi 15 reiällä tullut tripla bogey. Päivän tulos sujui siis tasan parissa ja sijoitus koheni kahdeksan pykälää. Toki Koivu on tuloslistalla varsin häntäpäässä sijoituksen ollessa tällä hetkellä ajettu 52, mutta onneksi yksi tavoite eli cut-raja on jo saavutettu.

Embed from Getty Images

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.