Scroll Top

Miesten MM-kisat käyntiin perjantaina – Suomen MM-joukkue valittu

Gamblers leijonat

Suomen valmennusjohto on valinnut joukkueen perjantaina Slovakian Bratislavassa ja Kosicessa käynnistyviin MM-kisoihin. Neljän viikon MM-kisoihin valmistava leiritys päättyi tänään Tshekin EHT:n viimeiseen otteluun, jonka jälkeen oli vaikeiden valintojen aika.

– Moni pelaaja on ollut koko neljän viikon leirityksen mukana ja matkan varrella mukaan liittyi pelaajia, jotka omalta osaltaan täydensivät joukkuetta hienosti. Kaikki mukana olleet pelasivat valmistavissa otteluissa niin hyvin, ettei valintoja ollut missään nimessä helppo tehdä, päävalmentaja Jukka Jalonen vetää yhteen leirityksessä mukana ollutta ryhmää ja valintaprosessia.

– Myös kauden aikana pelatuissa turnauksissa meillä on ollut kokoonpanossa paljon hyviä pelaajia ja haluammekin kiittää kaikkia maajoukkueessa mukana olleita heidän panoksestaan Leijonille.

MM-kisoihin matkaavaan joukkueeseen Jalonen on tyytyväinen.

– Olemme erittäin tyytyväisiä valittuun joukkueeseen, tästä on hyvä lähteä MM-kisoihin. Yhdeksästä valmistavasta ottelusta tuli seitsemän voittoa, joten oikealla tiellä ollaan, Jalonen summaa.

Tshekin EHT:n jälkeen joukkueesta jäävät pois maalivahti Eetu Laurikainen, puolustajat Otto Leskinen, Tony Sund ja Juuso Vainio sekä hyökkääjät Joonas Nättinen ja Arttu Ruotsalainen.

Liigan finaaleissa pelanneesta Oulun Kärpistä MM-joukkueeseen liittyvät mukaan puolustajat Jani Hakanpää ja Atte Ohtamaa sekä maalivahti Veini Vehviläinen.

Suomen joukkue 2019 MM-kisoissa:

Maalivahdit
30 Kevin Lankinen, Rockford IceHogs
35 Veini Vehviläinen, Kärpät
45 Jussi Olkinuora, Pelicans

Puolustajat
4 Mikko Lehtonen, HV71
7 Oliwer Kaski, Pelicans
28 Henri Jokiharju, Chicago Blackhawks
40 Petteri Lindbohm, Lausanne HC
50 Miika Koivisto, Dynamo Moskova
55 Atte Ohtamaa, Kärpät
58 Jani Hakanpää, Kärpät
70 Niko Mikkola, San Antonio Rampage

Hyökkääjät
12 Marko Anttila, Jokerit
15 Arttu Ilomäki, Lukko
19 Veli-Matti Savinainen, Kunlun Red Star
20 Niko Ojamäki, Tappara
21 Juhani Tyrväinen, HIFK
24 Kaapo Kakko, TPS
25 Toni Rajala, EHC Biel
27 Eetu Luostarinen, KalPa
41 Joel Kiviranta, Sport
65 Sakari Manninen, Jokerit
71 Kristian Kuusela, Tappara
76 Jere Sallinen, Örebro HK
82 Harri Pesonen, SCL Tigers
91 Juho Lammikko, Florida Panthers

Suomen ohjelma 2019 MM-kisoissa:
10.5. klo 17.15 Suomi-Kanada (Kosice, SVK)
11.5. klo 21.15 Slovakia-Suomi (Kosice, SVK)
13.5. klo 17.15 USA-Suomi (Kosice, SVK)
16.5. klo 21.15 Suomi-Tanska (Kosice, SVK)
17.5. klo 21.15 Suomi-Iso-Britannia (Kosice, SVK)
19.5. klo 21.15 Ranska-Suomi (Kosice, SVK)
21.5. klo 13.15 Suomi-Saksa (Kosice, SVK)
23.5. klo 17.15/21.15 puolivälierät (Kosice/Bratislava, SVK)
25.5. klo 16.15/20.15 välierät (Bratislava, SVK)
26.5. klo 16.45/21.15 mitalipelit (Bratislava, SVK)

LÄHDE: SJL:n tiedote

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.