Talvikausi huipentuu sisäratojen EM-kilpailuihin, jotka pidetään Prahassa maaliskuun 5.-8. Hallikisoissa lajivalikoima on paljon pienempi kuin kesällä, eikä talvikauden kilpailuja pidetä niin tärkeinä kuin kesäkisoja. Siksi monet urheilijat keskittyvät talvikaudella vain harjoittelemaan. Yleisurheilun halli-EM-kisat pääsevät torstaina vauhtiin. Suomi on viimeksi saanut mitalin yleisurheilun EM-hallikisoista vuonna 2000, jolloin Timo Aaltonen voitti kuulantyönnön EM-kultaa. Aaltonen oli Belgian Gentissä käydyissä kisoissa toinen, mutta mitalin väri muuttui, kun Ukrainan Aleksandr Bagatsh jäi kiinni dopingista. Suomalaiset arvokisamitalit yleisurheilussa sisäratojen EM-kilpailuissa ovat 2000-luvulla olleet tiukassa. Viime vuosina lähimmäksi ovat päässeet Minna Nikkanen sekä Eero Haapala. Nikkanen oli vuonna 2011 seiväshypyn neljäs. Pituushyppääjä Eero Haapala sijoittui samoin vuonna 2013.
Nyt Prahan kisoissa Suomella on pienet saumat mitaleille, mutta se vaatisi täydellistä onnistumista jo jopa uusia Suomen ennätyksiä. Suomen joukueessa on kahdeksan urheilijaa: kuulantyöntäjä Arttu Kangas, pikajuoksijat Hanna-Maari Latvala ja Ville Myllymäki, aitajuoksija Nooralotta Neziri, kestävyysjuoksija Sandra Eriksson, seiväshyppääjät Minna Nikkanen ja Wilma Murto sekä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Parhaimmat saumat mitaleille ovat Nooralotta Nezirillä sekä Kristiina Mäkelällä. Mustana hevosena kisoissa on myös Sandra Eriksson: tunnettuna kirijuoksijana hän saattaa yllättää kolmella tonnilla, mikäli vauhti on sopiva.
Kisat alkavat suomalaisittain torstai-iltana kuulantyönnöllä. Vielä alle 23-vuotiaiden sarjassa kilpaileva kuulantyöntäjä Arttu Kangas työnsi Tampereen SM-halleissa kuulantyönnön urallaan ensimmäisen kerran yli 20 metriä: 20.09. Prahassa taso on armottoman kova ja finaalissa menestykseen vaaditaan reilusti yli 20 metrin työntö. Karsijajoukosta kahdeksan parasta pääsee loppukilpailuun, joka työnnetään perjantaina. Euroopan tilaston kärkimiehenä rinkiin astelee kokenut arvokisamenestyjä Saksan David Storl, joka on kauden mittaan työntänyt 21,26 ja on lajin suosikki. Kotiyleisö kannustanee raivolla Euroopan tilaston kakkosta tshekki Tomás Stanekia, joka on talven mittaan tuupannut 20,94. Talven tilastokolmonen on Serbian Asmir Kolasinac (20,91). N. 19,80-19,90 työntö riittänee finaaliin, mutta taso on kova ja finaalipaikka olisi ehkä jopa pieni yllätys. Kangas hakee arvokisakokemusta kisoista.
Nooralotta Neziri on Suomen selkein mitalitoivo. Hän on Euroopan tilaston kolmonen tuloksella 7,98. Tilastokärjessä oleva Valko-Venäjän Alina Talay, on kymmenyksen Neziriä edellä ja selkeä ennakkosuosikki, mutta erot hänen takanaan ovat sadasosataistelua. Jos Neziri pystyy pitämään tällä kaudella vakiintuneen 8,00-8,05 sekunnin tasonsa, niin paikka finaalissa on varma. Sen jälkeen on kaikki saumat jopa mitaliin.
Kristiina Mäkelä on talvikaudella ollut hyvässä kunnossa ja hypännyt yli 14 metriä jo useamman kerran. Vaasassa hän kirjautti uudet kolmiloikan SE-lukemat 14,20. Mäkelä on Euroopan ja samalla maailman tilaston kuudentena, mutta tilaston sijat 3.-6. ovat kymmenen sentin sisällä, joten taistelu kärkipaikoista on äärettömän tiukkaa. Mikäli kisakunto on täydessä iskussa, niin Mäkelä pääsee finaaliin hyppäämällä 14 metriä karsinnassa. Mitali olisi suuri yllätys ja vaatisi uuden Suomen ennätyksen.
Sandra Eriksson aikoo EM-kisoissa keskittyä kolmelle tonnille, vaikka on Euroopan tilastoissa lähempänä kärkeä 1500m juoksussa: Eriksson osoitti muutama viikko sitten olevansa hyvässä kunnossa juoksemalla Tukholmassa uuden 1 500 metrin SE:n 4.11,89. Euroopan tilastokärki Yelena Korobkina on tällä kaudella juossut 17 sekuntia nopeammin kuin Eriksson, jonka noteeraus on kolmoselta on 9.04,71. Tilaston 12 parasta naista on juossut matkan alle 9 minuutin. Erikssonin ennätys on 8.59,65. Mikäli alkuerien vauhti sopii Erikssonille, pääsee hän finaaliin.
Minna Nikkanen sijoittui neljä vuotta sitten Pariisin EM-kisoissa neljänneksi. Tänä vuonna taso on koventunut entisestään. 460 cm tai sen yli hypänneitä naisia on iso kasa, eikä Nikkanen mahdu 445 cm-tilastotuloksellaan 20 parhaan joukkoon. Nikkanen on kuitenkin hyvässä kunnossa, mutta finaalipaikkaan vaaditaan huippuonnistuminen.
Hanna-Maari Latvala on tällä kaudella juossut 7,32. Sillä ei välttämättä mennä edes alkueristä jatkoon. Latvalan ennätys on 7,25, mutta taso on niin kova, ettei silläkään päästä vielä finaaliin. Latvalalle selkeästi parempi matka olisi 200 metriä, mutta sitä ei enää juosta EM-halleissa.
EM-hallit kilpaillaan Prahassa 5.–8. maaliskuuta