Yhdistetyn kausi päätettiin Schonachissa, Saksassa. Päätöskisa oli hieman poikkeava, sillä mäestä hypättiin kaksi kierrosta ja hiihto-osuus oli 15km. Kauden päätöskisa oli jännittävä, sillä voitto ratkaistiin kahdeksan hiihtäjän porukalla, jossa mukana oli myös Ilkka Herola. Voiton vei kiritaistelun päätteeksi Jörgen Graabak, Fabian Riessle oli toinen ja Lukas Klapfer kolmas. Herolan kausi päättyi hyvin sijaan seitsemän.
Maailmancupin kokonaiskisan voitti jälleen Saksan Eric Frenzel 1389 pisteellä. Frenzel vei cupin kokonaiskisan jo neljännen kerran peräkkäin. Toiseksi tuli Japanin Akito Watabe 1070 pisteellä ja kolmanneksi Saksan Fabian Riessle kolmas 1064 pisteellä. Kauden suurin yllättäjä oli nuori norjalainen Jarl Magnus Riiber, joka oli cupin 13. Riiber oli paras mäessä ja onnistui pääsemään pari kertaa palkintokorokkeellekin, mutta hänen kautensa päättyi loukkaantumiseen Lahdessa.
Suomalaisittain kausi oli hyvä, sillä neljä suomalaista onnistui pääsemään pisteille. Ilkka Herolan teki läpimurron maailmanhuipulle ollen cupin kokonaiskisan kymmenes 473 pisteellä. Herola pääsi kauden aikana kerran podiumille vieläpä heti avauskisassa, ollen siinä kolmas. Sen lisäksi Herola pääsi kahdeksassa kisassa kymmenen joukkoon ja yhtä hylkäystä lukuunottamatta oli joka kisassa pisteillä. Tästä on hyvä jatkaa ensi kauteen, jolloin on myös MM-kisat. Muista suomalaisista Eero Hirvonen keräsi 6 pistettä ja Mikke Leinonen ja Ilkan veli Matti Herola yhden pisteen.