Scroll Top

Watabe Seefeldin triplan ylivoimaiseen voittoon – Hirvonen kahdeksas

Gamblers talvilajit

Itävallan Seefeldissä käytiin yhdistetyn maailmancupissa hurja kolmen kilpailun viikonloppu. Sunnuntaina huipentunut Seefeldin tripla jatkui eilisten tulosten perusteella. Mäkiosuus käytiin HS 109 mäestä, josta hypättiin poikkeuksellisesti kaksi kierrosta ja hiihto-osuus oli normaalia pidempi 15 kilometriä.

Kilpailun ja koko Seefeldin triplan voiton vei ylivoimaisesti Akito Watabe. Japanilainen pääsi lähtemään hiihto-osuudelle selkeässä johdossa ja jätti muut yli minuutin päähän. Watabe voitti viikonlopun kaikki kolme kilpailua. Toiseksi tuli Norjan Jarl Magnus Riiber ja kolmannen sijan nappasi Fabian päihitettyään saksalaisten keskenäisessä taistelussa niukasti Vinzenz Geiger.

Kisan paras suomalainen oli Eero Hirvonen ollen kahdeksas. Hirvonen onnistui hienosti hiihto-osuudella ja taisteli lähes loppuun asti kolmannesta sijasta, mutta hän hyytyi lopussa. Muista suomalaisista Ilkka Herola oli 13:s ja Arttu Mäkiaho 29:s.

Vielä ennen olympialaisia maailmancupissa kisataan Hakubassa, Japanissa.

 

Päivän kilpailun tulokset, Seefeld

1. Akito Watabe  JPN  34,58,6

2. Jarl Magnus Riiber  NOR  + 1,14,9

3. Fabian Riessle  GER  + 1,57,9

4. Vinzenz Geiger  GER  + 1,57,9

5. Jörgen Graabak  NOR  + 2,02,4

6. Eric Frenzel  GER  + 2,07,4

7. Jan Schmid  NOR  + 2,09,8

8. Eero Hirvonen  + 2,13,5

9. Espen Andersen  NOR  + 2,28,0

10. Mario Seidl  AUT  + 2,42,1

13. Ilkka Herola  + 3,38,8

29. Arttu Mäkiaho  + 6,09,1

 

 

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.