Scroll Top

Wimbledonin ennakko – Miesten kaksinpeli

Wimbledon

On jälleen perinteisen Wimbledonin tennisturnauksen aika. Massiivisten karsintojen ollessa yhä käynnissä kiinnitämmekin katseet ensin kärkipelaajiin. Aloitetaan miehistä ja huomenna on luvassa naiset.

Yleisesti mainittakoon ensin, että Wimbledon on yksi harvoista ruohoturnauksista. Alusta antaa matalan pompun ja kovan alakierteen omaavat pelaajat ovat vahvoilla. Vahvat syöttäjät saavat myös etua, sillä matalan pompun takia kenttä on todella nopea. Kovat syöttäjät nousevat helposti verkolle, jolloin palautuksessa täytyy hakea ohituslyöntiä tai lobbausta takakentälle.

Kun pallo jää peliin, se myös pysyy pelissä kauan. Jatkuva alakierteen pelaaminen ja virheiden kyttääminen on välillä katsojallekin puuduttavaa ja sitä se on varmasti myös pelaajille. Kun voittoon tarvitaan kolme erävoittoa, kasvaa kunnon merkitys jälleen suureksi.

1. Maailman kärkinimi Novak Djokovic joutui jälleen pettymään Roland Garrosin finaalissa. Siitä on muodostunut melkoinen peikko serbille, joka muutoin niputtaa kenet tahansa. Djoko on voittanut Wimbledonin kahdesti, vuonna 2014 ja 2011. Hallitseva mestari lähtee jälleen valtaisana suosikkina turnaukseen, eikä tule häviämään montaakaan erää koko turnauksessa. Djoko ja muutama muu kärkipelaaja harjoittelee Boodlesissa muiden pelaajien pelatessa karsintoja ja virallisia turnauksia. Hän tulee siten olemaan iskussa heti alusta lähtien.

2. Viime vuoden kakkonen Roger Federer on jälleen nostanut pelinsä tasoa ja mies keikkuu rankingin kakkossijalla. Sveitsiläinen on kautta-aikain ylivoimaisesti paras pelaaja ruohokentällä. 136 voittoa ja vain 19 tappiota. Voittoprosentti on siten 87,7. Tänä vuonna 5 voittoa ja ei tappioita. Suurella todennäköisyydellä viime vuoden finaalikaksikko nähdään jälleen taistelemassa kannusta.

3. Kolmossuosikki ja niinikään ranking kolmonen on brittien ylpeys Andy Murray. Olympiavoittaja on pysynyt top-10 pelaajana kauan, mutta Grand Slameja ei ole tullut kuin kaksi. Ne sattuivat 2012 US Openissa ja 2013 Wimbledonissa. Sen jälkeen hän on ottanut vielä pari finaalipaikkaa Australian avoimissa. Vaikka mestaruuksia onkin vain vähän, on hän jatkuvasti kiusaamassa kärkipelaajia. Mikäli suurempia yllätyksiä ei nähdä, kohtaavat Andy Murray ja Roger Federer välierässä. Murrayllä on tuossa ottelussa mahdollisuudet voittoon.

4. Yläkaavion välierästä saattaa kohdata Roland Garrosin finalistit. Stan Wawrinka on lunastanut ranking-4 sijoituksen ja näin ollen sijoittuu yläkaavion alimmaiseksi. Suosikin viittaa miehelle ei voida ruoholla pukea, sillä se on hänen heikoin alustansa. Todennäköisempää onkin, että mies putoaa jatkosta melko aikaisin.

5. Viitosena rankingissa on Japanin Kei Nishikori. Hän murtautui kärkikymmenikköön vasta viime kaudella ja on tullut jäädäkseen. Vikkeläjalkainen ja valtavasti töitä tekevä mies, on esiintynyt myös ruoholla edukseen. Allekirjoittanut uskoo, että Nishikori lyö viimeistään naulan Wawrinkan arkkuun ja etenee aina välieriin asti haastamaan Djokoa.

6. Herra sijalla kuusi on aina hieman villi kortti. Hän on kovaa ja korkealta syöttävä tsekki Tomas Berdych. Mies on parhaillaan loistava pelaaja, mutta vaihtelevuutta on paljon. Wimbledonissa hän on ottanut uransa toistaiseksia ainoan finaalipaikan vuonna 2010. Tänä vuonna odotukset ovat jälleen korkealla, mutta nähtäväksi jää.

7. David Ferrer menee oikeastaan samaan kategoriaan Berdychin kanssa. Hän on todella hyvä ja haastaa parhaimmillaan kenet tahansa. Kuitenkaan häneltä puuttuvat kirkkaimmat voitot. 2011-2013 olivat miehen parasta aikaa Grand Slamien osalta. Tänä vuonna peli on kulkenut perinteisesti. Terrieri on voittanut 36 ottelua ja hävinnyt 8 kertaa. Tappiot ovatkin pääsääntöisesti niitä loppupään pelejä. Ferrerkään ei ole otellut ruoholla otteluakaan ennen Wimbledonia. Hänen pelityyliinsä ruoho kuitenkin sopii, joten suurempaa takkuilua ei ole odotettavissa.

8. Kanadan Milos Raonic murtautui myös viime kaudella TOP-10 pelaajaksi. Hän on hyvin pitkälti mentaalipelaaja ja temperamentti näkyy peliotteissa. Jos kulkee, niin silloin hän on loistava. Jos taas peli ei oikein lähde, maila lentää ja on jopa nähty täydellisiä sulamisia sekä luovutuksia. Mies on kuitenkin vielä nuori ja hänellä on aikaa rauhoittua ja hallita tunteensa. Olihan muun muassa eräs Roger Federer vastaavanlainen pelaaja uransa alkuvaiheissa. Raonicin vahvuuksiin kuuluu erityisesti syöttö. 196 cm varrella lähtevä painava syöttö on myrkkyä kaikilla alustoilla. Ruoholla sen palauttamisen vaikeus vielä korostuu. Mikäli miehen pää kestää, on luvassa vähintään puolivälieräpaikka.

9. Marin Cilic pamautti viime kaudella pommin voittamalla US Openin. Sen jälkeen tekeminen onkin ollut vaisumpaa. Herran tämän vuoden voitot-tappiot näyttävät 10-9 saldoa. Ei todellakaan hyvä TOP-10 pelaajalle. Kroatin tämän kauden ruohosaldo on voitot Bachingerista, M. Zverevistä ja Mannarinosta. Lisäksi kaksi tappiota Troickille. Näin keskinkertainen pelaaminen ei lupaa hyvää näin tasokkaalle kaverille. Edessä on vaikea tie päästä kolmatta kierrosta pidemmälle.

10. Entinen maailmanlistan kärkinimi Rafael Nadal on pudonnut jo sijalle 10. Viime vuonna Wimbledonissa hänet pudotti neljännen kierroksen ottelussa kovassa nosteessa ollut Nick Kyrgios. Tuosta on todellakin vara parantaa. Tämän kauden esitykset ovat olleet kaukana totutusta Nadalista. Vaikka turnausvoittoja onkin tullut 2 kappaletta, on myös tappioita tullut poikkeuksellisen paljon. 33-11 statistiikka ei mairittele espanjalaista. Kärkipelaajien lisäksi hänet on voittanut Dolgopolov, Fognini kahdesti, Verdasco ja Berrer. Taistelutahtoa ja venymistä kyllä löytyy, mutta se ei tällä kertaa riitä.

Geen arvio on tylsä; Djokovic ja Federer ottavat toisistaan mittaa finaalissa.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.