Tour de Ski viimeinen kilpailu 9 kilometrin takaa-ajo vapaalla hiihtotavalla käytiin Val di Fiemmessä, joka huipentui jälleen kerran Alpe Cermisin nousuun.
Naisissa Tourin voiton vei Heidi Weng. Norjalainen otti ensimmäisenä lähteneen ruotsalaisen Stina Nilssonin kiinni kuuden kilometrin kohdalla ja ohitti heti nousun alussa. Hän pääsi vetämään nousua ylhäisessä yksinäisyydessä ja otti ylivoimaisen voiton. Tourin voitto oli Wengin uran ensimmäinen.
Weng takana kolmantena lähtenyt Krista Pärmäkoski otti Nilssonin kiinni n. kilometri ennen maalia. Pärmäkoski hiihti hetken aikaa ruotsalaisen perässä ennen kuin lähti karkuun ja otti uransa parhaan sijoituksen Tourilla tullen toisena maaliin. Norjan Ingvild Flugstad Östberg nousi hätyyttelemään Nilssonia, mutta ruotsalainen kukisti hänet ja otti kolmannen sijan.
Muista suomalaisista Kerttu Niskanen nousi hyvin kuudenneksi, Anne Kyllönen jäi muutaman sekunnin Niskasesta ollen seitsemäs, Laura Mononen 12 ja Aino-Kaisa Saarinen 17.
Miehissä Tourin voiton vei Sergei Ustiugov. Venäläinen oli koko Tourin ajan kärjessä ja oli myös viimeisessä kilpailussa alusta asti selkeästi kärjessä eikä haastajilla ollu mahdollisuuksia. Toiseksi tuli Norjan Martin Johnsrud Sundby, joka yritti saada Ustiugovia kiinni, mutta ei onnistunut siinä millään.
Sen sijaan kolmannesta sijasta käytiin tiukka taistelu Matti Heikkisen, Ranskan Maurice Manificatin ja Sveitsin Dario Colognan kesken. Lopulta kolmanneksi tuli Cologna, joka jätti lopun kirillään kaksikon taakseen. Manificat tuli neljänneksi ja Heikkinen viidenneksi, joka on hänen uran paras Tourin kokonaissijoitus. Heikkinen teki tällä historiaa, sillä tämä on kaikkien aikojen paras suomalaismiehen sijoitus Tourilla. Aiempi oli Sami Jauhojärven seitsemäs sija kymmenen vuotta sitten, kun Tour järjestettiin ensimmäisen kerran. Tourin toinen suomalainen Perttu Hyvärinen oli 31.
Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Toblachissa, Italiassa. Silloin ohjelmassa on sprinttejä.
Tour de Skin lopputulokset, Val di Fiemme
Naiset
1. Heidi Weng NOR 33,53,3
2. Krista Pärmäkoski + 1,37,0
3. Stina Nilsson SWE + 1,54,4
4. Ingvild Flugstad Östberg NOR + 2,04,3
5. Jessica Diggins USA + 3,09,0
6. Kerttu Niskanen + 4,18,2
7. Anne Kyllönen + 4,27,7
8. Nathalie von Siebenthal SUI + 4,39,5
9. Teresa Stadlober AUT + 4,44,1
10. Julia Tshekaleva RUS + 4,58,7
12. Laura Mononen + 6,04,8
17. Aino-Kaisa Saarinen + 7,38,2
Miehet
1. Sergei Ustiugov RUS 30,27,7
2. Martin Johnsrud Sundby NOR + 1,02,9
3. Dario Cologna SUI + 1,19,1
4. Maurice Manificat FRA + 1,26,9
5. Matti Heikkinen + 1,31,3
6. Marcus Hellner SWE + 2,05,8
7. Alex Harvey CAN + 2,39,7
8. Simen Kruger NOR + 3,27,2
9. Hans Christer Holund NOR + 3,50,4
10. Niklas Dyrhaug NOR + 4,24,9
31. Perttu Hyvärinen + 10,25,3