Saksan Schonachissa kisattiin sunnuntaina yhdistetyn maailmancup-kauden viimeinen henkilökohtainen kilpailu. Normaalista poiketen mäkiosuudella hypättiin kaksi kierrosta HS 106 normaalimäestä ja hiihto-osuus oli 15 kilometriä. Kisaan pääsi maailmancupin kokonaispisteiden 30 parasta.
Kilpailun voiton vei Akito Watabe. Japanilainen pääsi lähtemään hiihto-osuudelle toisena ja otti heti ykkösenä startanneen Norjan Jarl Magnus Riiberin kiinni. Kaksikko hiihteli koko matkan ajan karussa muilta. Juuri ennen loppusuoraa Watabe ratkaisi rytminvaihdollaan voiton itselleen. Toiseksi jätetty Riiber jäi voittajasta lopulta 5,1 sekuntia. Kolmannen sijan nappasi Saksan Fabian Riessle jääden Watabesta lopulta 48,1 sekuntia.
Suomalaisista kilpailussa oli mukana Eero Hirvonen ja Ilkka Herola. Molempien kausi päättyi hyvin, kun Hirvonen oli seitsemäs ja Herola huiman hiihdon myötä kahdeksas. Hirvonen teki tasaista jälkeä oltuaan jo mäkiosuuden jälkeen seitsemäs, kun taas Herola teki jälleen nousua ladulla. Hirvonen päihitti Herolan lopulta kahden sekunnin erolla.
Watabe vei maailmancupin, suomalaisilla hyvä kausi
Maailmancupin kokonaiskilpailun voiton vei Akito Watabe, jonka hän varmisti viime viikonloppuna. Samalla japanilainen katkaisi Saksan Eric Frenzelin viiden kauden mittaisen voittoputken. Tällä kaudella Frenzel kokonaiskisassa kahdeksanneksi.
Suomalaisittain maailmancup-kausi meni hienosti. Eero Hirvonen oli parhaana kokonaiskisassa kuudes. Hirvonen pääsi kauden aikana palkintokorokkeelle viisi kertaa ja kaikkiaan 12 kertaa kymmenen joukkoon. Ilkka Herola nousi päätöskisan myös kokonaiskilpailussa kymmenenneksi. Herola ylsi palkintokorokkeelle yhden kerran. Se tapahtui Chaux Neuvessa. Sen lisäksi Herola oli viisi kertaa kymmenen joukossa ja ainoastaan kerran hän jäi 20 joukon ulkopuolelle.
Hirvosen ja Herolan lisäksi pisteille pääsi kauden aikana Arttu Mäkiaho, Leevi Mutru, uransa lopettava Hannu Manninen ja uutena miehenä Atte Korhonen.
Päivän kilpailun tulokset, Schonach
1. Akito Watabe JPN 34,48,1
2. Jarl Magnus Riiber NOR + 5,1
3. Fabian Riessle GER + 48,1
4. Jörgen Graabak NOR + 1,19,4
5. Lukas Greiderer AUT + 1,20,6
6. Jan Schmid NOR + 1,23,4
7. Eero Hirvonen + 1,24,2
8. Ilkka Herola + 1,26,1
9. Wilhelm Denifl AUT + 1,32,0
10. Bernhard Gruber AUT + 1,33,7
Maailmancupin kokonaiskisan lopputulokset
1. Akito Watabe JPN 1495 pistettä
2. Jan Schmid NOR 1133
3. Fabian Riessle GER 1087
4. Johannes Rydzek GER 849
5. Jörgen Graabak NOR 830
6. Eero Hirvonen 755
7. Jarl Magnus Riiber NOR 669
8. Eric Frenzel GER 622
9. Espen Andersen NOR 593
10. Ilkka Herola 500
34. Arttu Mäkiaho 96
47. Leevi Mutru 28
55. Hannu Manninen 17
73. Atte Korhonen 1