Veikkausliigaseura SJK on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta, kun Vahid Hambo, Joonas Sundman ja Kaine Sheppard liittyivät seinäjokisten joukkueeseen.
Kolmikosta tunnetuin nimi Veikkausliigaa seuraavalla yleisölle on hyökkääjä Vahid Hambo, joka pelasi 2015 kauden alussa Turun Interissä tehden kuudessa pelissä neljä maalia. Viimeiset kaksi kautta 22 -vuotias hyökkääjä pelasi Englannin Mestaruussarjan Brightonissa, joka nousi ensi kaudeksi Valioliigaan. Pahat loukkaantumiset kuitenkin estivät taistelun paikasta edustusjoukkueessa ja tänä kesänä hän jätti englantilaisseuran.
– Tuskin minua kuitenkaan nähdään ihan heti kentällä, sillä aluksi pitää katsoa että kaikki on kunnossa ja haemme itseluottamusta takaisin. Pikkuhiljaa kovempaa ja kovempaa. Tänään oli ensimmäiset treenit ja hyvältä jo tuntui. Alkaa jo ihan odottamaan että pääsee pelaamaan, mutta ei pidä hosua sen kanssa Hanbo sanoi Veikkausliigan sivuilla.
Puolustaja Joonas Sundman on puolestaan SJK:n oma kasvatti, joka lähti 17 -vuotiaana Aston Villan Akatemiaan. Seuran Akatemiassa puolustajalupaus vietti kaksi kautta, mutta nyt nuorukainen palaa takaisin Suomeen ja Seinäjoelle. SJK:n ja Sundmanin välinen sopimus kattaa kauden 2019 loppuun asti.
– Tosi hyvät fiilikset ja on todella iso asia tehdä sopimus oman kotikylän joukkueen kanssa. Kolme vuotta meni välissä Englannissa, mistä kahdella viimeisellä oli loukkaantumisia enkä päässyt pelaamaan niin paljoa kuin olisin halunnut. Mutta kyllä siellä kasvoi niin henkisesti kuin muutenkin
Kolmas SJK:n hankinta on 23 -vuotias hyökkääjä Kaine Sheppard. Englannissa syntynyt, mutta Australian passin omaava hyökkääjä tuli alunperin Seinäjoelle parin viikon mittaiselle testijaksolle. Erittäin tehokas viimeistelijä ja urheilullinen Sheppard sai testijakson jälkeen sopimuksen, joka on vuoden mittainen ja sisältää myös option yhdestä lisä kaudesta.
– Harjoitukset ovat olleet myös erittäin hyviä. Niissä on kova intensiteetti ja ne on hyvin organisoituja. Tietenkään en ole vielä pelannut täällä, mutta joukkue tuntuu jo nyt hyvältä. Itse olen hyvässä kunnossa ja paperihommatkin pitäisi olla selvät, joten toivon että pääsisin joukkueen mukana jo Lappiin viikonloppuna, sanoo joukkueen kesken Dingle-lempinimellä kulkeva Sheppard Veikkausliigan sivuilla.