Mika Ojala palaa Turun Interiin
Veikkausliigassa pelaava Turun Inter vahvistuu kovalla paluumuuttajalla, kun Mika Ojala palaa aurajoen rannoille. Ojala pelasi Saksan 3. Bundesliigassa VfR Aalenin riveissä, mutta peliaika jäi loppukaudesta vähiin eikä uutta sopimusta syntynyt. Ojala ehti kahden kauden aikana pelata Aalenissa 47 ottelua ja teki niissä 10 maalia.
Ojala kertoi jo toukokuussa Interin omistajan Stefan Håkansin olleen häneen yhteydessä. Pitkään huhuilta pelaajasiirto sai lopullisen sinettinsä tiistaina Interin tiedotustilaisuudessa.
Interin ja Ojalan välinen sopimus ulottuu kauden 2019 loppuun asti. Sopimuksessa on myös optio kaudesta 2020.
Ojala tuo joukkueeseen voimaa varsinkin hyökkäyspäähän, sillä mies on ollut kolmena kautena Veikkausliigan tehokkain pelaaja maaleissa ja maalisyötöissä mitattuna.
Ojalan on uransa aikana pelannut Interissä 208 ottelua, joissa on syntynyt 63 maalia. Lisäksi Ojala on pelannut urallaan kahdeksan A-maaottelua.
PS Kemi vahvistuu Viron maajoukkuepelaajalla
Jalkapallon Veikkausliigassa sijalla kymmenen oleva PS Kemi tiedotti tiistaina, että joukkue on tehnyt loppukautta koskevan sopimuksen virolaisen Sergei Mosnikovin kanssa. Kymppipaikalla viihtyvä Mosnikov on urallaan pelannut Viron, Puolan ja Kazakstanin pääsarjoissa.
Viron pääsarjassa mies on pelannut 191 ottelua, joissa hän on tehnyt 36 maalia. Viron maajoukkueessa Mosnikov on pelannut 29 ottelua ja nuorisomaajoukkueissa 25 ottelua. Kemiin hän saapuu Valko-Venäjän pääsarjan FK Minskistä.
– Meillä on hänen suhteensa kovat odotukset. Sergei on erittäin hyvä pelaaja, mutta hiukan erilainen kuin esimerkiksi Filip Valencic. Olemme haaveilleet juuri Sergein tyyppisestä pelintekijästä, joka pystyy jakelemaan maaleihin johtavia syöttöjä sanoi PS Kemin valmentaja Jari Åhman seuran tiedotteessa.
PS Kemi hakee vielä loppukautta varten 1-2 pelaajaa joukkueeseen.