Skip to main content Scroll Top

Suomi terästäytyi lopussa – Latvia kaatui kolmen maan turnauksen avauksessa

Salibandy2

Joulukuun MM-kotikisoihin valmistautuva Suomen miesten salibandymaajoukkue avasi Kokkolan kolmen maan turnauksen voittamalla Latvian 5-3.

Kokkolan-turnaus toimii Suomen maajoukkueelle MM-kisojen kenraaliharjoituksena. Lähtökohta viimeiseen pelilliseen tapahtumaan on Suomelle sikäli harvinainen, että syyskuun alussa pelatussa EFT-tapahtumassa Suomi kärsi kolme tappiota, kun vastassa olivat salibandymaailman kärkimaat Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki.

Peli-ilmettä kohentamaan lähteneen Suomen esitys ei noussut vieläkään kukkeimpaansa, mutta tarvittava voitto heltisi, kiitos kolmannen erän ryhtiliikkeen.

– Kova oli vastus tänään. Latvia oli hyvällä pelisuunnitelmalla liikkeellä, pystyi hyvin pitämään palloa ja sai sitä kautta meille tuskastumista aikaan jo ensimmäisessä erässä. Ei maltettu pelata ihan kuin oli suunniteltu. Mitä pidemmälle peli eteni, niin se kärsivällisyys siellä kuitenkin oli ja lopulta päästiin vastahyökkäyksistä tekemään tarvittavat maalit. Nousujohteisuuteen olen tyytyväinen ja siihen, että saatiin tappioputki poikki, päävalmentaja Esa Jussila summasi ottelua.

Ensimmäisessä erässä Suomi siirtyi johtoon kulmapisteeltä annetusta vapaalyönnistä. Pallo kierrätettiin maalin takaa Nico Jonaesonin kautta parhaaseen sektoriin Luukas Hyväriselle, joka siirsi pallon verkkoon.

Latvian tasoitus tuli vaarattomalta näyttäneestä tilanteesta, mutta niin vain Peteris Treksen lähettämä pallo puolustajan tontilta livahti Oskari Fäldenin taakse.

Latvia toteutti pelisuunnitelmaansa hyvin, kun Suomen pallollinen peli oli vielä hakemista.

Toisen erän alussa Riku Hakanen katkaisi Karlis Bitmanisin syötön ja jatkoi pallon Markus Markkolalle, joka vei maajoukkueuransa ensimmäisellä maalilla Suomen taas johtoon. Tämän jälkeen peli aaltoili pitkään ilman maalipaikkoja, kunnes Latvia iski tyylikkään kuvion päätteeksi. Bruno Bekeris tuli tilanteeseen vauhdilla ja iski tasoituksen Artis Raitumsin syötöstä. Toiselle tauolle mentiin kuitenkin Suomen komennossa, kun Aaro Astala muutti lukemat 2-3:een ylivoimalla kahdeksan sekuntia ennen erän loppua.

Kolmas erä oli pirteintä Suomea ja repi siinä tarvittavan eron. Ensin vastaiskusta Hakanen tarjoili Alpo Laitilan maalin ja pian Aaro Astalan tekemästä hyökkäyspään riistosta Justus Kainulainen jatkoi vielä Antti Suomelalle, jonka vuoro oli huudattaa kotiyleisöä.

Latvia haki lopussa kiriä ilman maalivahtia. Se tuotti tulosta 16 sekuntia ennen loppua Peteris Treksen illan toisella osumalla.

Kaksi syöttöpistettä merkkauttanut Riku Hakanen näki ottelun hyvin samanlaisena kuin päävalmentaja.

–  Loppua kohti parannettiin. Aika paljon oltiin ilman palloa, mutta saatiin pari kääntömaalia, joilla peli sitten kääntyi meille.

Kokkolassa tehtiin pienimuotoista salibandyhistoriaa, sillä ennen tätä iltaa siellä ei ole pelattu salibandymaaottelua. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan olikin kiitettävää, sillä ottelua uudenkarheaan Kokkola Areenaa oli saapunut seuraamaan yli 1300 katsojaa.

Huomenna turnauksensa avaa Ruotsi, joka kohtaa Latvian klo 15.

Sunnuntaina vuorossa on herkkupala, kun Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen loppuunmyydyssä Kokkola Areenassa klo 12.30. Ottelu on katsottavissa ilmaiseksi SalibandyTV:ssä ja Yle Areenassa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.