Jalkapallon Valioliigassa pelataan uudenvuodenaattona seitsemän ottelun kierros. Käytännössä kaikki kärkijoukkueet ovat lauantaina tulessa Arsenalia ja Tottenhamia lukuun ottamatta. Kärkijoukkue Chelsea saa kotonaan vastaansa heikosti viime aikoina pelanneen Stoken. Manchester United on puolestaan sarjassa vasta sijalla kuusi, mutta joukkue on esiintynyt viime aikoina vakuuttavasti. Joukkue lähtee lauantain Middlesbrough kamppailuun neljän ottelun voittoputkessa. Erityisesti kärkihankinta Zlatan Ibrahimovic on ollut viime otteluissa hurjassa vireessä tehden kolmessa viime ottelussa jokaisessa maalin. Zlatanin panos tämän kauden ManUssa on ollut todella iso ja samaa odotetaan myös lauantain kamppailussa. Myös isolla rahalla hankittu Paul Pogba näyttää heräämisen merkkejä ja otteet ovat parantuneet kauden edetessä. Nähdäänkö Pogban huippu otteita myös lauataina, sen tuleva kamppailu tulee näyttämään.
Kärkiottelu pelataan Liverpoolissa
Lauantaina futista seuraavien katseet kiinnittyvät Liverpooliin, jossa pelataan Valioliigan kärkiottelu Liverpoolin ja Manchester Cityn välillä. Ottelulla on isot panokset mestaruuden kannalta ja voitto tästä ottelusta jommalle kummalle voi näyttää loppukaudesta isoa roolia, kun kärkipään sijoituksia ratkotaan.
Molemmat joukkueet lähtevät lauantain kamppailuun hyvästä tilanteesta. Jurgen Klopp on saanut Liverpoolin pelaamaan iloista ja hyökkäävä futista ja tilanteita syntyy molempiin päihin kenttää. Joukkue on tehnyt sarjassa eniten maaleja, mutta myös päästänyt kärkijoukkueista eniten. Liverpool on tunnetusti ollut huono niin sanotuissa isojen joukkueiden kohtaamisissa, joten mielenkiintoista nähdä pystyykö joukkue tuon kirouksen lauantaina kaatamaan.
Pep Guardiolan luotsaama Manchester City aloitti kauden todella vahvasti, mutta marras joulukuussa joukkueella oli vaikeampia vaihde, joka söi pisteitä ja samalla Chelsea otti pienen etumatkan Cityyn. Nyt joukkue kuitenkin seilaa kolmen ottelun voittoputkessa. Myös joukkueen loukkaantumistilanne on tällä’ hetkellä hyvä ja se pääsee lauantain otteluun käytännössä parhaalla kokoonpanolla.
Valioliigan lauantain ohjelma
klo 17.00 Burnley vs Sunderland
klo 17.00 Chelsea vs Stoke
klo 17.00 Leicester vs West Ham
klo 17.00 Manchester United vs Middlesbrough
klo 17.00 Southampton vs West Bromwich
klo 17.00 Swansea vs Bournemouth
klo 19.30 Liverpool vs Manchester City